Taloustutkimus Oy:n
tutkimusjohtaja Juho Rahkonen väitteli
16 vuotta
sitten tohtoriksi journalismista. Kun Venäjä hyökkäsi helmikuun
24. päivänä Ukrainaan, kuuli Rahkonen siitä ensimmäisenä
17-vuotiaalta tyttäreltään, joka oli seurannut Venäjän
erikoisoperaatin alkamista Tiktokista.
Tiedonvälityksen
muutos on ollut valtava. Tiktokista välitetyistä videopätkistä
kansa on viimeksi seurannut pääministerin juhlimista jossakin
yksityistilaisuudessa ja nyt odotetaan, minkä kannan Seiska-lehti
ottaa siihen seuraavassa pääkirjoituksessaan.
Kanava-lehden
uusimmassa numerossa 5/2022 Rahkonen ja Tampereen yliopiston
tiedotusopin entinen professori Kaarle Nordenstreng
kirjoittavat Suomen
Nato-jäsenyyden kannatuksen suuresta muutoksesta, johon vaikutti
myös sosiaalisen median nousu merkittäväksi yhteiskunnalliseksi
tekijäksi. Nordenstreng
siirtyi eläkkeelle 2009, jolloin sosiaalinen media oli saatu hyvään
vauhtiin, mutta oli kuitenkin vasta alkutekijöissään.
En
ole Tiktokin käyttäjä, mutta Nordenstreng ja Rahkonen selittävät
Tiktokin
olevan esimerkiksi juuri Ukrainan sodan yhteydessä sellainen, että
se tuo sodan aivan uudella tavalla lähelle niitäkin, jotka eivät
muuten juurikaan seuraa perinteistä uutismediaa. Rahkosen
tohtorinväitöksen nimi oli ”Journalismi taistelukenttänä”, ja
nyt tämä taistelukenttä on aivan toisenlaisessa mallissa kuin
ennen.
Nato-asiassakin gallupit ja niitä tukenut
sosiaalinen media olivat niin vahvoja tekijöitä, että edes
kansanäänestystä ei Nato-jäsenyyden hakemisesta järjestetty. Ei
äänestys lopputulosta olisi muuttanut, mutta demokratian
kannalta menettely jäi vajaaksi. Eduskunnan äänestyksessä
kyllä-ääniä oli 188, ei-ääniä 8, poissa oli 3. Tämän mukaan
vastustajia oli 4 prosenttia, mikä antoi väärän kuvan, koska
mielipidekyselyjen mukaan jäsenyyden vastustajia kansalaisista
oli noihin aikoihin 15
prosenttia.
Toisaalta eihän kansanäänestystä
järjestetty myöskään yya-sopimuksesta, jonka eduskunta keväällä
1948 hyväksyi äänin 156 - 11. Suomi
onkin erikoinen sekoitus länsimaista liberalismia ja itäistä
esivalta-autoritarismia.
Natoon hakeutuminen ei kuitenkaan ollut pelkästään
tällainen nopean reagoinnin tulos. Rahkonen ja Nordenstreng
toteavat, että Suomen mediaympäristö on ollut kallellaan länteen
kylmän sodan ajoista lähtien: ”Suomalaisten
mielipidettä on siis pehmitelty Nato-jäsenyyden kannalle ei vain
viime aikoina, vaan useiden vuosikymmenien ajan.”
Jos
Turkki ei asiaa muuksi muuta, on Suomi kohta muodollisestikin Naton
jäsen. Suomi on luopumassa rauhanomaisesta puolueettomuudestaan,
sillä kuten kirjoittajat vetävät yhteen: ”Kysymys on
sotilasliiton tukemisesta ja sotilaallisen voiman asettamisesta
kansainvälisen järjestyksen takuuksi.”
Jos on toista
mieltä, leimataan sosiaalisessa mediassa höperöksi,
epäisanmaalliseksi ja jopa ”putinistiksi”. Näin siis nykyisessä
tilanteessa, jossa Suomi käytännössä on sodan osapuoli. Aseita
viedään Ukrainan armeijalle ja mielipidemittausten perusteella
ylivoimainen enemmistö suomalaisista vastustaa kaikkea venäläisyyttä
ja venäläisiä. Molemmat
journalismintutkijat näkevät asian myös
niin, että ”ihanteet
median objektiivisuudesta ja tasapuolisuudesta on heitetty
romukoppaan”. Tätä asetelmaa ruokkivat kuvat, joita Tiktok ja
muut sellaiset jatkuvasti syöttävät yhä visuaalisemmaksi
muuttuvassa ympäristössämme.
kari.naskinen@gmail.com