Romaanit ja elokuvat tuovat usein
esille historiallisia tapahtumia, joista monet ovat ennestään
meille tuntemattomia. Nyt sain ensimmäisen kerran tietoa
sotilasosastojen
aiheuttamasta
”verilöylystä” Manchesterissa 1819, kun katsoin Mike
Leighin elokuvan
Peterloo
(2018).
Se
kertoo erikoisesta
tapauksesta, jossa aseistautuneet jalka- ja ratsuväkisotilaat
hyökkäsivät hajottamaan rauhallista mielenosoitusta ja
puhetilaisuutta. Väkeä oli paikalla noin 60 000 ja nimenomaan
rauhallista kokoontumista korostaen sillä tavalla, että miehet
olivat ottaneet mukaansa
vaimot
ja lapset.
Asiana oli vaatimus parlamentaarisesta uudistuksesta ja äänioikeuden
laajentamista. Puutteena pidettiin
esimerkiksi sitä, että Manchesterilla ei ollut ollenkaan edustusta
parlamentissa.
Siitäkin oli pidetty huolta, ettei
mielenosoitukseen tulleilla saanut olla minkäänlaisia aseita, ei
edes keppiä kädessä. Poliittista eliittiä ja paikallisia
viranomaisia
ärsytti kuitenkin väenpaljous ja ennakkoon saatu tieto tunnetun
lontoolaisen
puhujan Henry
Huntin saapumisesta
paikalle. Hunt
oli agitaattori, joka myöhemmin meni niinkin pitkälle, että
kansanedustajaksi noustuaan rohkeni
puolustaa
äänioikeuden antamista naisillekin. Menihän
siihenkin aikaa, sillä Britanniassa säädettiin äänioikeus yli
30-vuotiaille naisille vasta ensimmäisen maailmansodan
jälkeen.
Elokuvassa
tuodaan esille se jyrkkä vastakkainasettelu, joka vallitsi – niin
siellä kuin muuallakin maailmassa.
Kun tieto mielenosoituksen valmistelusta tuli, päättivät tuomarit
Manchesterissa peruuttaa Habeas
corpus
-menettelyn, jossa tuomioistuimen piti pyydettäessä tutkia, oliko
henkilön pidättäminen tai vangitseminen tapahtunut laillisesti.
Habeas corpus oli Englannissa kirjoitettu lakiin jo 1600-luvulla. Nyt
kuitenkin annettiin määräys, että puhujat on pidätettävä heti
kokouksen alettua. Näin meneteltiin, mutta kun väki St Peters´s
Field -aukiolla
alkoi protestoida metelöimällä, pantiin sivummalla varulla olleet
husaarijoukot miekkoineen, hallituksen aseelliset sotilaat
ja vapaaehtoiset partiot asialle. Kuolleita tuli 15-20, noin 700
ihmistä loukkaantui, Hunt ja muut radikaalit pidätettiin ja
tuomittiin nopeasti,
Hunt
vankilaan kahdeksi vuodeksi.
Elokuvan
nimi tulee ilmeisesti Peter´s Fieldistä ja siitä, että Waterloon
taistelu oli käyty neljä vuotta aiemmin. Brittiläiset
olivat olleet kukistamassa Napoleonia
Waterloossa
ja nyt Manchesterin alueen väki ajatteli, että voitto on heidänkin
saatava – tunnuslause oli plakaateissa ”Vapaus tai kuolema”.
Peterloon teurastus ei kuitenkaan tuonut vapautta, kuolemaa kylläkin.
Päinvastoin uudistusvaatimukset tukahdutettiin ja hallitus kovensi
kantaansa,
koska pelättiin
maan
olevan menossa kohti aseellista kapinaa.
Merkittävä
toisenlainen seuraus Peterloosta oli The
Manchester Guardian -lehden
perustaminen 1821. Sillä oli myöhemmin
merkittävä
rooli monenlaisten
uudistusten
läpiviennissä. Nykyisin lehti tunnetaan nimellä The
Guardian. Lehti
ei kuitenkaan alkuun ollut lainkaan radikaalien uudistusideoiden
takana, vaan sen perustaja, puuvillakauppias John
Edward Taylor nimenomaan
arvosteli kriittisesti
vuoden
1819
mielenosoitusta. Nykyisin lehti tunnetaan nimellä The
Guardian,
joka
lienee lievästi vasemmistolainen, mutta vain niin lievästi, ettei
ollut innostunut vasemmistolaisen Jeremy
Corbynin valinnasta
Laborin puheenjohtajaksi.
Elokuvaohjaaja Mike
Leigh (82) sen
sijaan on vasemmistolainen, joka 2019 allekirjoitti
monen
muun julkisuuden
henkilön kanssa Corbynia
tukevan avoimen kirjeen,
jossa Corbynia
kuvattiin "toivon
majakaksi
taistelussa nousevaa äärioikeistolaista nationalismia,
muukalaisvihaa ja rasismia vastaan
suuressa
osassa demokraattista maailmaa. Corbynin johdolla työväenpuolue
tarjoaa
muutossuunnitelman, joka asettaa ihmisten ja planeetan tarpeet
etusijalle yksityisen voiton ja muutamien harvojen
etujen
edelle." En ole nähnyt nimilistaa allekirjoittajista, mutta yksi oli varmaankin Ken Loach (85), toinen tärkeä vähäosaisten ja syrjittyjen elokuvaaja Englannissa.
Vielä
yksityiskohta elokuvasta: miten puhujat ennen saivat äänensä
kuuluviin tällaisissa valtavissa kokoontumisissa. Edes megafonia ei
Henry Hunt käyttänyt, vaikka paikalla oli 60 000 ihmistä.
Vastaavanlainen kummallisuus toistuu usein historiallisia tapahtumia
kuvaavissa elokuvissa.
kari.naskinen@gmail.com