Eetu Salin, rauhanmies 1918

”Kun on neljännesvuosisadan kulkenut työväenliikkeen mukana, kuinka voisin jättää sen nyt, kun se tekee tyhmyyksiä”, sanoi Eetu Salin helmikuussa 1918, kun punaiset olivat viikkoa aikaisemmin aloittaneet kansalaissotaan johtaneen kapinan. Niinpä Salin suostui punaisten Kansanvaltuuskunnan perustaman lehden toimittajaksi, mutta hyvin vastahakoisesti. Eetu sanoi ”työhaastattelussa”, että hän ei hyväksy koko vallankumousta, mutta kun huoneessa olivat Eetua patistamassa Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Manner sekä sen jäsenet Emil Elo, Eero Haapalainen ja Yrjö Sirola, niin Eetu myöntyi lopulta Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantajan (aluksi nimi oli Tiedonantoja) päätoimittajaksi.

Eetu Salinista on taas ilmestynyt uusi kirja, Pertti Rajalan kirjoittama Eetu. Kertomuksia työväenjohtaja Eetu Salinin elämästä (Warelia 2022). Rajala on Satakunnan entinen maakuntajohtaja, joka on tunnettu myös monipuolisena tietokirjailijana. Jo aiemmin häneltä oli ilmestynyt kirja Työväenjohtaja Eetu (Avain 2016). Näissä kahdessa kirjassa on sivuja yhteensä noin 400.

Johan Edvard Salin syntyi Asikkalassa 18.3.1866. Kirjassa kuvataan paljon Salinin aikaa Porissa, jonne hän muutti vaimonsa Idan (o.s. Koponen) kanssa 1902. Siellä he perustivat ruokalan tai pitäisikö sanoa kansankuppilan, josta tuli niin suosittu, että perustivat toisenkin. Ne sijaitsivat Isolinnankadulla ja Eteläkauppatorilla. Ida niitä varsinaisesti pyöritti, mutta Eetu huolehti ainakin siitä, että niissä pysyi hyvä järjestys. Eetu itse oli kuitenkin niin kovasti viinamäenmiehiä, että Porin poliisiasemalla oli Salinia varten nimikkoputkakin.

Vaikka Eetu oli vakaumuksellinen rauhanmies, niin ärhäkkä hän muuten oli. Jo 14-vuotiaana hän kotona haukkui tautivuoteeseen joutuneen suutari-isänsä, kun tämä oli määrännyt lapsiparven rukoilemaan Jumalaa. Eetu: ”Ei tässä Jumalasta ja rukouksesta leipää lähde, vaan näistä pienistä nyrkeistä ja pikilangasta.” Isä vastasi, että ”ei sinua poika muu peri kuin ruunun kahlerauta”. Niin siinä lopulta kävikin, kun Eetu kuoli punavankina Sörnäisten vankilassa 6.4.1919 koppitoverinaan Yrjö Mäkelin. Eetu Salin haudattiin 17.4.1919, hautajaissaattuessa oli noin 5000 ihmistä ja katujen varsilla arviolta 30 000.

PUNAISTEN HÄVIÖ
VARMA JO MAALISKUUSSA

Rajalan kirjassa käydään hyvin läpi sitä prosessia, millä punaiset vallankumoukseen lähtivät. Oli kannatusta parlamentaarisen vaikuttamisen puolesta, mutta enemmän kuitenkin aseelliselle toiminnalle. Eetu Salin oli sitä mieltä, että ärhäkän punakaartin johtoon kuuluvat pitäisi erottaa Suomen sosialidemokraattisesta puolueesta. Eetun mielestä kovin painostuskeino vähäväkisten olojen parantamiseksi olisi lakkoilu.

SDP:n puolueneuvosto oli koolla 19.-22.1.1918. Asellisen vallankumouksen kannalla olivat kovista nimistä Otto Wille Kuusinen, Yrjö Sirola sekä punakaartin päälliköt Ali Aaltonen, Jukka Rahja ja Adolf Taimi, vaikka tämä kolmikko ei puolueneuvostoon kuuluneetkaan. Eetu Salin, Yrjö Mäkelin ja Edvard Valpas eivät osallistuneet kokoukseen, koska eivät enää uskoneet heillä olevan tarpeeksi sananvaltaa, kuten Eetu Salin sanoi: ”Pidin osallistumistani turhana, koska lopputulos kokouksen päätökseksi oli edeltä käsin selvä.”

Vielä hieman ennen sodan alkamista Eetu tapasi edustajatoverinsa Matti Airolan kanssa kaksi kertaa porvarillisia kansanedustajia ja he kartoittivat mahdollisuuksia puolueiden yhteisen hallituksen asettamiseksi. Ei tulosta, ja lehden toimituksestakin Eetu jäi pois ilman erityistä irtisanoutumista 23.2.1918. Yöllä 26.-27.1. punaiset nostivat punaisen lyhdyn Helsingin työväentalon torniin vallankumouksen alkamisen merkiksi.

Kirjailija Juhani Aho kirjoitti muistiinpanoihin taistelujen alkuvaiheissa: ”Eduskunta ei kokoonnu. Pistäysin eduskuntatalolla. Se oli kuulema kutsuttu klo 2:ksi. Vahtimestari ei tiennyt, tuleeko istunnosta mitään. Eteinen oli tyhjä. Sanotaan, että kaikki sosialistit eivät ole tässä mukana. Eetu Salin tuli kadulla vastaan. Ehkä hän oli yksi niistä.”

Aika nopeasti alkoi punaisten tilanne huonontua. Kun Eetu Salin ja Väinö Tanner keskustelivat tilanteesta 20.3.1918, olivat molemmat täysin varmoja siitä, että häviö on varma. Jo tuossa vaiheessa Salin pyysi Tannerilta turvapaikkaa, koska hän arvasi, että voittajat rankaisisivat hävinneitä punaisia armottomasti. Tanner piilottikin Salinin perheensä maatilalle Espooseen.

Kiinni Eetukin jäi. Lokakuussa 1918 valtiorikosoikeus tuomitsi hänet kuolemaan, mutta valituksen jälleen tuomio muutettiin kymmeneksi vuodeksi kuritushuonetta. Jouluna 1918 hän kirjoitti vaimolleen Idalle: ”Lohdullisinta kaikista on sitä paitsi se, että minulla on, kuten hyvin tiedät, puhdas omatunto. - - - luulenpa, että minulla on puhtaampi omatunto kuin Mannerheimilla. Ja se on paljon se.”

Pertti Rajala kertoo Salinin elämästä tämän julkaisemien vihkosten, aiempien elämäkertojen, lehtikirjoitusten, Eetun kirjeiden ja muun arkistomateriaalin avulla. Osa materiaalista julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa. Keskeinen sija kirjassa on myös Idalla, joka kesti yhdessä Eetun kanssa monet myrskyt ja elämän vaikeudet.

Käsittelin tässä jutussa vuoden 1918 asioita. Sosialisti, agitaattori, toimittaja, suutari ja kansanedustaja Eetu Salinin tärkeimmät vuodet ajoittuivat kuitenkin varhaisempiin vuosiin. Salin oli vanhan työväenliikkeen tunnetuin puhuja, joka Väinö Linnan Pohjantähden ensimmäisessä osassa käy puhetilaisuudessa Pentinkulmallakin. Salin toimi Suomen työväenpuolueen perustamiskokouksen puheenjohtajana 1899. Vuosina 1909-12 hän toimitti USA:ssa Raivaaja- ja Säkeniä-lehtiä.

kari.naskinen@gmail.com