Taide laskee verenpainetta, paitsi kissantappovideo

”Monipuolinen ja yhteiskuntakriittinen taide-elämä on niin elintärkeä toimiala, ettei sen rahoittamista pidä jättää markkinoiden varaan”, kirjoittaa kuvataiteen tohtori Teemu Mäki Taideyliopiston verkkosivulla. Jokaisen Suomessa elävän ihmisen ulottuvilla on enemmän taidetta – esimerkiksi kuvataidetta, kirjallisuutta, musiikkia, teatteria, elokuvaa – kuin koskaan aiemmin. Köyhinkin suomalainen on tässä mielessä rikkaampi kuin muinaiset faaraot ja keisarit ja yhtä rikas kuin nykyiset miljardöörit.

”Kommunistinen utopia on siis Suomessa toteutunut ainakin taiteessa”, kirjoittaa Mäki. ”Myös sananvapaus on Suomessa hyvällä tolalla. Kaikenlaista taidetta saa tehdä ja mihin tyyliin tahansa. Jopa kaltaiseni, joissain piireissä vihattu ja oikeudessa tuomittu kissantappajataiteilija saa apurahoja ja päätyy virallisiin työryhmiin suunnittelemaan taidepolitiikan ja taiderahoituksen tulevaisuutta.”

”Ei, enkä minäkään ole aito kommunisti, vaan ihan normaali, kompromissinhakuinen vasuri, sekatalouden ystävä”, kuvaa Mäki itseään.

Hän on kuitenkin selvästi sillä linjalla, että taiteella on tehtävänsä myös poliittisena vaikuttajana. Yhdessä haastattelussa kymmenen vuotta sitten Mäki sanoi, että taide on ihmisen kehittämistä kokemusmaailman muokkausmenetelmistä ylivoimaisesti tehokkain: ”Voimme säätää kokemusmaailmaamme esimerkiksi juomalla viinaa, matkustamalla Himalajalle, menemällä maata kiertävälle radalle ja tekemällä muita tällaisia luotettavia, kiistatta toimivia keinoja tuottaa voimakkaita tai erityisiä kokemuksia, mutta nämä ovat tehottomia verrattuna siihen, että me voimme myös melko luotettavasti opetella lukemaan ja kirjoittamaan runoja, jotka aiheuttavat vähintään yhtä suuren mielenjärkytyksen tai kokemuksellisen mullistuksen. Yksi kirjan sivu voi niin voimakkaasti kuohuttaa mieltä, että se tehokkuudessaan ylittää isot tekniset järjestelyt ja maapallon toiselle puolelle matkustamisen. Tässä mielessä taide suoriutuu näistä tehtävistään loistavasti” (nyttemmin lopetetulla Megafoni-nettisivustolla).

Taide voi myös muuttaa yhteiskuntaa, mutta silloin sen on tavoitettava miljoonayleisöjä. Mäki ottaa esimerkiksi tällaisesta Spike Leen elokuvat, jotka ovat kaikki kaupallisia elokuvia ja tarkoitettu perusjätkälle ja -muijalle, mutta ovat samalla sisällöltään selvästi yhteiskunnallisia esimerkiksi suvaitsevaisuuden puolesta ja rasismia vastaan. On siis mahdollista tavoittaa suuri yleisö ja tehdä poliittisesti mielekästä taidetta.

Taiteella on yhteiskuntakriittinen tehtävä filosofis-poliittisen ideoinnin, luomisen ja keskustelun joustavana ja kokonaisvaltaisena muotona.

Suomessa taide oli yksi tärkeimmistä keinoista, jolla yli sata vuotta sitten luotiin identiteettiä suomalaisesta kansasta ja valtiosta. Kansalaissodan ja toisen maailmansodan aiheuttamien traumojen vuoksi alettiin uskoa taiteeseen myös kriittisen ajattelun ja keskustelun muotona. Nykyisin on lisäksi se, minkä Mäki nostaa esille: ”Taide ja muut ns. luovat alat alettiin nähdä tärkeänä osana bruttokansantuotetta. Taiteet työllistävät, niiden jalostusaste ja kasvupotentiaali on erittäin suuri ja ekologinen jalanjälki pienempi kuin useimmilla muilla aloilla.”

Veikkausvoittovaroja koskeva keskustelu on tärkeätä myös taiteen hyvinvointi- ja terveysvaikutusten kannalta. Tätä todisti pari vuotta sitten WHO:n laaja tutkimus: taide alentaa verenpainetta, pidentää työikää ja eliniänodotetta, ylläpitää mielenterveyttä ja yhteiskuntarauhaa, parantaa asuinalueiden viihtyisyyttä ja nostaa niillä sijaitsevien kiinteistöjen markkina-arvoa.

Vaikka kyllähän taide välillä nostaakin verenpainetta. Näin kävi silloinkin, kun Mäki tappoi kirveellä kissan videoteoksessaan Sex and Death (1988). Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen julkisen esittämisen ja Helsingin hovioikeus tuomitsi Mäen eläinrääkkäyksestä 1400 markan sakkoihin ja maksamaan 1700 markkaa Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle, jolta Mäki oli kissan saanut. Hovioikeus katsoi, ettei kissa kuollut riittävän nopeasti, koska Mäen käyttämä kirves oli liian tylsä ja pieni. Vuonna 1994 Kiasma osti kissantappovideon 20 000 markalla.

Enää Mäki ei tapa kissoja, vaan osallistuu yhteiskunnalliseen taidekeskusteluun: ”Ilmastokriisi, pakolaiskriisi, hyvinvointivaltion kriisi, kuudes joukkosukupuutto, rahan ja vallan kasautuminen yhä harvempiin käsiin sekä muut kolossaaliset uhat ovat osoittaneet, että yhteiskunnallinen keskustelu vain talouden ja tekniikan ehdoilla ja edustuksellisen demokratian kautta ei riitä. Tarvitaan monipuolisempaa ja visionäärisempää keskustelua myös taiteen kautta.”

Mutta miten käy? Kun eduskunnassa ei taidetta tunnuta kovin paljon välitettävän siitä, ohjataanko julkista rahoitusta lähinnä niille, joilla on iso yleisö tai jotka ovat jo menestyneet markkinoilla tai joilla arvioidaan olevan hyvä mahdollisuus bkt:n kasvattamiseen. Jos James Bond -soopat tehtäisiin Suomessa, ne saisivat valtavat tuet Business Finlandilta.

Teemu Märn mielestä tuollaisessa tilanteessa kulttuuriministeriön hallinnonala ja sen budjetti olisi rehellistä siirtää työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen. Vai olisiko tätäkin oikeampi osoite oli sosiaaliministeriö? Hyvätuloisiakin taiteilijoita tietysti on, mutta esimerkiksi suomnalainen kirjailija tienaa taiteellisella työllään 2000 euroa vuodessa! Kun Taiteen edistämiskeskuksen tutkimuksessa 2010 kuvataiteilijoilta kysyttiin, mikä on heidän tärkein tulonlähteensä, yleisin vastaus oli sosiaaliturva.

Taideyliopiston esseessän Mäki kirjoittaa, mikä tähän olisi markkinahenkinen ratkaisu: Lopettakaa. Tai opetelkaa tekemään jotain mikä myy. Tai lopettakaa ainakin ruikutus, sillä jos taiteen tekeminen on niin kivaa, että jatkatte sitä vaikka sillä ei tienaa, niin kaikkihan on hyvin.

”Jos kyse olisi vaikkapa homejuuston valmistuksesta, minäkin ehdottaisin tuota ratkaisua, mutta kun puhumme taiteesta, näen asian toisin. Vaikka rakastan myös homejuustoa”, sanoo Mäki.

kari.naskinen@gmail.com