Jyväskylän Lyseo täytti viime viikolla 163
vuotta. Sen tunnetuimmaksi oppilaaksi nousi 1900-luvulla Otto
Wilhelm Kuusinen,
jonka syntymästä tulee tänään kuluneeksi 140 vuotta (4.10.1881
Laukaa – 17.5.1964 Moskova). Jo
omana kouluaikanaan Otto Ville huomattiin, sillä hän kunnostautui
runoilijana. Nimimerkillä
Otto Näre kirjoittaessaan hän erottautui muista voimakkaalla
isänmaallisuudellaan sekä perehtyneisyydellään Kalevalaan ja
Raamattuun, joista hän ammensi paljon runoihinsa ja muihin
teksteihinsä.
Otto Villen isä Wilhelm
Juhonpoika Kuusinen oli
laukaalainen kyläräätäli, jolla Laukaan kirkkoherra Adolf
Stenrothkin teetti
vaatteensa. Toimeentulo oli kuitenkin niukkaa, joten perhe muutti
parempien työmahdollisuuksien takia 30 kilometrin päähän
Jyväskylään 1883, kun Otto Ville oli kaksivuotias. Lyseoon Otto
Ville pääsi 1892, jolloin siellä oli yhteensä noin 150 oppilasta.
Alkuun oli sopeutumisvaikeuksia ja ensimmäisen luokan keskiarvo oli
vain 6,7. Jo pari vuotta myöhemmin keskiarvo
nousi tasan 9:ään. Parhaat
aineet olivat uskonto, suomen kieli, maantieto, luvunlasku ja
kasvitiede.
Luokan
paras oli Edvard
Gylling,
jonka Otto Ville ohitti kuitenkin kuudennella luokalla kaikkien
aineiden keskiarvollaan 9,2. Yksi luokkakavereista oli Rudolf
Holsti ja
suomen kielen lehtorina oli K.J.
Gummerus.
Samoihin aikoihin Lyseota kävi myös Lauri
”Tahko” Pihkala,
joka
myöhemmin
muisteli, että Lyseon oppilaista herättivät silloin huomiota
erikoisuudellaan Otto Ville Kuusinen ja Sulo
Vuolijoki.
Varsinkin Otto Villen voimakkaat runot olivat tehneet Pihkalaan
vaikutuksen, esimerkiksi koulun lehdessä julkaistu:
Maan
mahtajat tekevät syntiä,
vaikka Jumalan sormi on
ylhäällä,
joka
viittaapi aikaan tulevaan.
Varsinainen menestys
runoilijanalulle oli keväällä 1900 Runebergin
juhlassa
erään oppilaan esittämä runo, jonka tekijä Otto Ville Kuusinen
huudettiin myös esille. Ote runosta, jossa ilmenee Kuusisen jyrkkä
kanta sortovaltaan jo tuolloin:
Ja silloin kerran se hetki
lyö,
että
vapauden pasuunat raikaa,
kun vääryys sortuvi juuriltaan
ja
pienten oikeus kruunataan,
niin Suomelle myöskin hetki lyö
niin
varmaan kuin vavisten valhe ja yö
silloin lähestyvi uutta
aikaa.
Kirjassa
Nuori
Otto Ville Kuusinen 1881 – 1920 (Gummerus,
1970) kirjoittaa fil. tri Thomas
Henrikson
näyttäneen
siltä, että
”koulussa oli tuleva runoilija”. Lyseon oppilaslehteen Kuusinen
kirjoitti ahkerasti Otto Näreen nimellä. Lehden toimitukseen kuului
mm. Rafael
Erich,
joka 1920-luvun alussa toimi vähän aikaa pääministerinä (Kok).
Kuusisen
runoissa ilmenee selvästi myös hänen pasifisminsa, minkä
Henrikson panee merkille. Eikä Kuusinen vielä silloin hyväksynyt
diktaattoreita:
”...ketkä maailmassa ovat suurimpia
olleet. Etevimmät sotapäälliköt vai mahtavimmat despootit,
Hannibal,
Napoleon I?
Ei. Heidän työnsä on ollut maahan repimistä ja repimistä vihan,
veren ja kyynelten keskellä. Suurimpia ovat olleet ne, jotka yksin
Jumalaan luottaen ovat tunnolla tehneet rehellistä työtä jalon,
oikean asian eteen - - - Minulla on edessäni avattuna kirja,
kirjojen kirja, jota jotkut kutsuvat Raamatuksi, minä sanon sitä
Elämän kirjaksi. Lukekaa se ja sanokaa, voiko minun kallioni
pettää.”
Ylioppilaaksi kansallismielinen ja
ihanteellinen nuorukainen kirjoitti 1900 ja lokakuussa hän kirjautui
Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon Helsingissä, sen
historiallis-kielitieteelliseen osastoon. Vuonna 1905 Kuusinen
valmistui filosofian kandidaatiksi ja saman
vuoden marraskuussa hän oli jo sosialisti ja sosiaalidemokraattisen
puolueen jäsen. Samana vuonna hän oli myös
aloittanut avustajana Työmies-lehdessä, johon Otto Näre kirjoitti
useilla nimimerkeillä:
O.W.K,
Wille,
Sosialidemokraatti, Kaveri, Kirja-Wille, K, W-e ja
O.
W-e.
Lehden
päätoimittaja oli tuolloin Edvard
Valpas-Hänninen ja
muita toimituskuntaan kuuluneita olivat ainakin Erland
Aarnio, Emil
Elo, Väinö
Hupli, Kullervo Manner, V. Pajari,
Yrjö Sirola, Edvard Torniainen
ja
V.
Virtanen.
Jyväskylän
Lyseon matrikkelissa
Otto Wilhelm Kuusisen koulunjälkeiset vaiheet esitellään:
”Sosialidem. sanomalehtimies
ja eduskuntapoliitikko, puolueen johtava teoreetikko. 1917 lähtien
johti puoluepolitiikkaa yhä radikaalimpaan suuntaan, 1918 oli ns.
kansanvaltuuskunnan jäsen ja pakeni s.v. Neuvosto-Venäjälle.
Siellä ollut Kominternin sihteeristön jäsenenä, 1940-56
Karjalan-Suomen neuvostotasavallan korkeimman neuvoston
puheenjohtaja, samalla Neuvostoliiton korkeimman neuvoston
puheenjohtajiston jäsen.”
Elä
hymyä tyttöni mulle niin,
tuo hymy on syntiä vielä.
Elä
näyttele noin kesän suloja,
ne mun toiveeni mullata
voisi.
Vaan ole sinä lempeä tyttönen
kuin suojelusenkeli
mulle.
Ja päästäthän sitten temppelihis
ja hellien
johdata mua,
niin polvistun tykö alttaris
kuin poikanen
punastuva.
kari.naskinen@gmail.com