Kesäkuun 12. päivänä 1930 saksalainen
Max Schmeling voitti
Yankee-stadionilla Bronxissa Jack Sharkeyn ja
hänestä tuli raskaan sarjan ensimmäinen eurooppalainen
maailmanmestari. Tällainenkin tapahtuma tulee nyt esille,
kun ohuesti odotellaan Robert Heleniuksen nousemista
MM-otteluun. Ehkä se ei sittenkään toteudu, mutta lisäksi
Schmelingin tapaus on sikäli harvinainen, että se on esillä myös
kaunokirjallisuudessa. Günter Grass nimittäin
kirjoitti siitä yhtenä oman aikansa
tärkeimpänä asiana kirjassaan Minun
vuosisatani (Tammi,
1999).
Ottelun kolmea ensimmäistä erää hallitsi ”Boston Gob” Sharkey, mutta neljännessä erässä hän iski vasemmallaan Schmelingiä vyön alle, Schmeling putosi kanveesiin ja Sharkey hylättiin.
Seuraavana vuonna Schmeling puolusti mestaruuttaan Young Striblingiä vastaan Clevelandissa ja voitti tyrmäyksellä. Kaikkiaan Schmeling voitti 70 ammattilaisottelustaan 39 tyrmäyksellä. Mestaruuttaan Schmeling sai pitää kaksi vuotta, sillä Sharkey otti sen häneltä takaisin kesäkuussa 1932 (hajaäänin).
Günter Grass kirjoittaa tuosta jälkimmäisestä ottelusta ja varsinkin sen tuomiosta: ”...kaikki protestoivat, jopa New Yorkin pormestari, sillä Schmeling oli pisteissä selvästi parempi.”
Vielä oli kuitenkin edessä jotain suurta, ottelut ruskeaa pommittajaa Joe Louisia vastaan. Ensimmäisessä ottelussa 1936 taas Yankee Stadiumilla Schmeling tyrmäsi Louisin 12. erässä, mutta 1938 MM-ottelussa puolestaan Louis otti tyrmäysvoiton. Louis oli noussut maailmanmestariksi edellisvuonna, mutta hän sanoi, ettei olisi oikea mestari, ennen kuin voittaisi Schmelingin. Se oli kova kamppailu varsinkin ei-urheilullisista syitä. Yankee-stadionin yleisöstä kuului huutoja: ”Hitler on lähettänyt sen! Tapa se!” Itse ottelu päättyi jo ensimmäisessä erässä, kun Louis iski Schmelingin kanveesiin pökerryksiin heti ensimmäisessä erässä.
Vielä ennen sodan alkamista Schmeling voitti Euroopan mestaruuden Adolf-Hitler-Kampfbahnissa Stuttgartissa, vastustajana Adolf Heuser. Sotaan korpraali Schmeling osallistui laskuvarjosotilaana, ja sen jälkeen hän otteli vielä muutaman kerran kotimaassaan. Günter Grass: ”...olihan häntä auttanut – vastoin hänen omaa tahtoaan tosin – myös noiden vuosien kirottu politiikka: hän oli saksalainen joka kelpasi näytille.”
Natsipuolueeseen Schmeling ei liittynyt, mistä johtuen hän joutui epäsuosioon. Häntä ei siis New Yorkiin ”Hitler lähettänyt”. Amerikkalainen lehdistö kuitenkin julisti ottelun jälkeen, että hyvä oli voittanut pahan. Schmeling itse sanoi myöhemmin olleen onni, ettei hän voittanut: ”Se olisi tehnyt minusta virallisen Kolmannen valtakunnan täydellisen arjalaisen.” Ei Schmeling kuitenkaan mitään sille voinut, että huippuvuosinaan natsit käyttivät häntä hyväksi propagandassaan. Schmeling piti joka tapauksessa pintansa, eikä esimerkiksi antanut potkuja amerikanjuutalaiselle managerilleen Joe Jacobsille, vaikka tätä vaadittiin.
Vuonna 1987 saksalainen urheilulehdistö valitsi Schmelingin kaikkien aikojen saksalaisurheilijaksi. Hän kuoli 99-vuotiaana 2005.
kari.naskinen@gmail.com
Ottelun kolmea ensimmäistä erää hallitsi ”Boston Gob” Sharkey, mutta neljännessä erässä hän iski vasemmallaan Schmelingiä vyön alle, Schmeling putosi kanveesiin ja Sharkey hylättiin.
Seuraavana vuonna Schmeling puolusti mestaruuttaan Young Striblingiä vastaan Clevelandissa ja voitti tyrmäyksellä. Kaikkiaan Schmeling voitti 70 ammattilaisottelustaan 39 tyrmäyksellä. Mestaruuttaan Schmeling sai pitää kaksi vuotta, sillä Sharkey otti sen häneltä takaisin kesäkuussa 1932 (hajaäänin).
Günter Grass kirjoittaa tuosta jälkimmäisestä ottelusta ja varsinkin sen tuomiosta: ”...kaikki protestoivat, jopa New Yorkin pormestari, sillä Schmeling oli pisteissä selvästi parempi.”
Vielä oli kuitenkin edessä jotain suurta, ottelut ruskeaa pommittajaa Joe Louisia vastaan. Ensimmäisessä ottelussa 1936 taas Yankee Stadiumilla Schmeling tyrmäsi Louisin 12. erässä, mutta 1938 MM-ottelussa puolestaan Louis otti tyrmäysvoiton. Louis oli noussut maailmanmestariksi edellisvuonna, mutta hän sanoi, ettei olisi oikea mestari, ennen kuin voittaisi Schmelingin. Se oli kova kamppailu varsinkin ei-urheilullisista syitä. Yankee-stadionin yleisöstä kuului huutoja: ”Hitler on lähettänyt sen! Tapa se!” Itse ottelu päättyi jo ensimmäisessä erässä, kun Louis iski Schmelingin kanveesiin pökerryksiin heti ensimmäisessä erässä.
Vielä ennen sodan alkamista Schmeling voitti Euroopan mestaruuden Adolf-Hitler-Kampfbahnissa Stuttgartissa, vastustajana Adolf Heuser. Sotaan korpraali Schmeling osallistui laskuvarjosotilaana, ja sen jälkeen hän otteli vielä muutaman kerran kotimaassaan. Günter Grass: ”...olihan häntä auttanut – vastoin hänen omaa tahtoaan tosin – myös noiden vuosien kirottu politiikka: hän oli saksalainen joka kelpasi näytille.”
Natsipuolueeseen Schmeling ei liittynyt, mistä johtuen hän joutui epäsuosioon. Häntä ei siis New Yorkiin ”Hitler lähettänyt”. Amerikkalainen lehdistö kuitenkin julisti ottelun jälkeen, että hyvä oli voittanut pahan. Schmeling itse sanoi myöhemmin olleen onni, ettei hän voittanut: ”Se olisi tehnyt minusta virallisen Kolmannen valtakunnan täydellisen arjalaisen.” Ei Schmeling kuitenkaan mitään sille voinut, että huippuvuosinaan natsit käyttivät häntä hyväksi propagandassaan. Schmeling piti joka tapauksessa pintansa, eikä esimerkiksi antanut potkuja amerikanjuutalaiselle managerilleen Joe Jacobsille, vaikka tätä vaadittiin.
Vuonna 1987 saksalainen urheilulehdistö valitsi Schmelingin kaikkien aikojen saksalaisurheilijaksi. Hän kuoli 99-vuotiaana 2005.
kari.naskinen@gmail.com
