Venäjä, Venäjä ja Venäjä

Kun USA ja Nato varustavat sotilaallisesti Venäjän naapurimaita Baltiassa, ei se ole mitenkään Venäjän-vastaista. Se on vain yhteistyötä näiden maiden kanssa. Britannian ulkopoliittisen instituutin Chatham Housen Venäjä-ekspertti Keir Giles tekee kirjassaan Moskovan opit (Docendo, 2020) vertailun: ei Naton yhteistyö Portugalinkaan kanssa ole Espanjan-vastaista. Tällaisia hauskuuksia kirja on täynnä. Eli kun Nato sijoittaa lähelle Venäjän rajaa kohti Moskovaa tähdättyjä aseita, se on puolustuspolitiikkaa, mutta kun Venäjä tekee vastaavanlaisia operaatiota rajan toisella puolella, se on pelkästään hyökkäyspolitiikaksi tarkoitettua.

Neuvostoliiton hajottua katsottiin kylmän sodan päättyneen ja länsi pääsi jakamaan paloja Neuvostoliiton geopoliittisesta perinnöstä. Uutistoimisto Reutersin jutussa syksyllä 2017 Vladimir Putin sanoi, että Neuvostoliiton vaihtuessa takaisin Venäjäksi alkoi länsi ”oikeamielisyydessään avoimesti sekaantua suvereenien maiden asioihin ja levittää demokratiaa samaan tapaan kuin Neuvostoliiton johto yritti levittää sosialistista vallankumousta kaikkialle maailmaan”.

Lännen ajatus on sellainen, että Venäjän pitäisi olla samanlainen kuin USA, Saksa, Belgia ja muut siihen blokkiin kuuluvat. Koska Venäjän läntisin osa on tuossa vieressä, niin miksei se voisi olla samanlainen kuin me. Näin ajatus tietenkin yksinkertaisimmin menee, mutta kun se ei vain ole mahdollista. Valtion nimen tai edes yhteiskunnallisen perusjärjestelmän muuttaminen ei Venäjällä muuta sitä historiallista tosiasiaa, että Venäjää määrittelevät edelleen osittain tsaarinvallan ajalta periytyvät käyttäytymismuodot.

Giles lainaa kirjassaan ison joukon muita Venäjän-tutkijoita ja yksi keskeinen johtopäätös on, että Moskovan ja lännen välisten suhteiden jatkuvien epäonnistumisten perimmäisen syyn ymmärtämiseksi ei Venäjään pidä asennoitua karmivana, käsittämättömänä kummajaisena, josta ei saa otetta, vaan sittenkin vain yhtenä maana toisten joukossa, kuitenkin sellaisena, jolla on niitä kummallisia erityispiirteitä.

PUTIN JA JÄRJESTYS

Vielä Boris Jeltsinin presidenttiaikana Venäjällä oli voimassa neuvostoajalta jääneitä lakeja. Kun sitten alettiin säätää uusia lakeja (zakony), asetuksia (ukazy), päätöksiä (postanovlenija) ja muita määräyksiä (rasporjazhenija), tuloksena oli monta kerrosta usein ristiriitaisia säädöksiä (polozhenije) monista lähteistä. Tähän kaaoksen sai selvyyttä vasta Vladimir Putin.

Vladimir Ivanov East West Institutesta (New York) sanoo, että Putin sai aikaan järjestystä siinä, miten lakeja sovelletaan maan eri osissa, verrattuna siihen, että aiemmin lakeja tulkittiin itsenäisesti eri puolilla isoa maata.

Tähän järjestyksen aikaansaamiseen sisältyi sekin, että Putin loi presidentin ja duuman välille toimivan työsuhteen. Presidentin valta kasvoi ja duuma sai uuden roolin presidentinhallinnon ideoimien ja tilaamien lakien liukuhihnana, mistä seurasi, että lainsäädännöllä on vihdoin toimiva prosessi. Putin on nyt enemmän ”tsaari” kuin edeltäjänsä, mutta järjestelmä toimii paremmin.

Toinen iso, lännestä katsoen kummallinen asia on uskonto. Kyllä Donald Trump ja Sauli Niinistökin aina Jumalan siunausta toivovat, mutta Venäjällä uskonto on niin kiinteä osa venäläisyyttä, että esimerkiksi Sergei Lavrov sanoi Dagens Nyheterissä aivan normaalin kanssakäymisen lännen kanssa olevan vastoin venäläisen kulttuurin perusteita, jotka pohjautuvat ortodoksiseen kristillisyyteen. Näin epäilemättä ajatellaan Venäjällä aika yleisesti.

Ortodoksinen kirkko katsoo olevansa erottamaton osa valtiota, jonka toimille se antaa siunauksensa, sellaisillekin, jotka länsimaisin silmin vaikuttavat epäkristillisiltä. Kirkon asemaa valtiollisena auktoriteettina pönkittää se, että uskontoon liittyvistä rikkeistä määrätyt rangaistukset on palautettu virallisesti voimaan. Pussy Riot sai ankarat tuomiot ”uskonvihan inspiroimasta huliganismista”; vaikka kyllähän punkkarien riekkumista kirkon alttarin edessä olisi muuallakin maailmassa pidetty älyttömänä ja loukkaavana.

Venäjän ortodokseilla on vasta tänään 19.4. pääsiäissunnuntai ja Kremlin lehdistöpalvelun välityksellä Putin onnitteli kristittyjä, ”joiden sydämet pääsiäinen täyttää ilolla ja toivolla, uskoen elämän, hyvyyden, rakkauden ja oikeuden riemuvoittoon. Nämä kestävät ihanteet ja arvot pitävät kansamme koossa ja auttavat meitä kestämään vaikeita koettelemuksia.”

SUOMI MALLIMAANA

Keir Gilesin kirjassa korostetaan sitä, että Venäjä sentään on miljoona kertaa parempi kuin Neuvostoliitto. Kaiken lisäksi Neuvostoliitto oli vallankumouksellisesti syntynyt ja siksi laiton. Ranskan vallankumouksesta Giles ei mainitse.

Kun Moskovan opit viime kuussa julkaistiin suomeksi, Keir Giles kirjoitti siihen erikseen suomenkielisen laitoksen esipuheen. Siinä hän kehuu Suomen antaneen maailmalle historiallisia esimerkkejä siitä, miten käsitellä sotaa ja rauhaa Venäjän kanssa. Tänä päivänäkin Suomi on tässä suhteessa mallimaa, J.K. Paasikiven sanoin: ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.”

Elävistä suomalaisista Giles on kuitenkin vielä enemmän riemastunut ja varsinkin puolustusministerinä olleen Jyri Häkämiehen lausunto Washingtonissa 2007 oli rehellisyydenosoituksen huippu: ”Suomen tämän hetken kolme suurinta turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä.”

Kaksi muuta kirjassa lyhyesti mainittavaa suomalaista ovat entinen puolustusministeri Carl Haglund ja Hybridiosaaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith.

kari.naskinen@gmail.com