Kulkukoira Moskovassa oli saanut eräältä
kokilta kiehuvat vedet päälleen ja polttanut kylkensä. Yhden
rakennuksen oviaukon luona se enää odotti kuolemaa, kunnes
maineikas moskovalainen kirurgi Filip Preobrazhenski otti koiran ja
vei kotiinsa. Siellä koira sai krakovanmakkaraa ja vielä
ihmeellisempääkin tapahtui: assistenttinsa, tohtori Ivan
Bormenthalin kanssa kirurgi istutti koiraan ihmisen aivolisäkkeen ja
vähitellen koira muuttui ihmiseksi. Tämä tapahtui 1920-luvulla,
kun uusi bolsevikkivaltio muutenkin oli alkanut kasvattaa ”uutta
ihmistä”.
Kertomus on Mihail Bulgakovin novellista Koiran sydän, josta nyt näin samannimisen neuvostoliittolaisen tv-elokuvan (1988). Bulgakov kirjoitti tekstin 1925, mutta se ei silloin edennyt toisille kirjailijoille ja kriitikoille järjestettyä lukutilaisuutta pitemmälle, koska käry kävi paikalle livahtaneen salaisen poliisin GPU:n ilmiantajan tekemän kantelun takia. Bulgakovin satiiri uudesta neuvostoyhteiskunnasta oli niin hurja, että käsikirjoitus takavarikoitiin.
Kirjan julkaisemisen esti varsinaisesti Lev Kamenev, joka Leninin kuoleman jälkeen muodosti Stalinin ja Grigori Zinovjevin kanssa NKP:n kuuluisan troikan. Mutta hyvin ei käynyt Kamenevinkaan, sillä 1936 hänet teloitettiin. Kamenevin rintakuvapatsas on nykyisin Leninin kotimuseon pihassa Viipurissa.
Neuvostoliitossa Bulgakovin novelli alkoi levitä salaisina monisteina, lännessä se julkaistiin ensimmäisen kerran 1968 ja Suomessakin 1975. Neuvostoliitossa Koiran sydän tuli kaikkien luettavaksi vasta Mihail Gorbatshovin perestroikan aikana, kun se vihdoin 1987 julkaistiin Znamja-lehdessä.
Vladimir Bortkon ohjaama elokuva on mainio. Se kuvaa ilkikurisen hauskasti sitä järjestelmää, mitä kommunistinen puolue rakensi. Kirurgi antoi koiralle nimeksi Sharik ja elokuvan alussa se toimii kertojana. Jo Moskovan kaduilla elellessään se tiesi, että järjestys se olla piti – sen kannalta kommunistisen luokkayhteiskunnan alimmalla portaalla olivat talonmiehet ja vain vähän niiden yläpuolella ovimiehet.
Kirurgi Preobrazhenski (nimi tarkoittaa muodonmuutosta) kuuluu yläluokkaan. Preobrazhenski asunnossakin on seitsemän huonetta ja hän nauttii koskemattomuutta, sillä hän hoitaa puolueen johtomiesten vaivoja. Talokomitea ei kuitenkaan tätä sulata. Talokomitean toimeenpaneva elin ihmettelee näin eriarvoista asumistapaa, kun sen tietojen mukaan edes Isadora Duncanille ei ollut sallittu keittiötä pelkästään omaan käyttöön.
Preobrazhenski on kuitenkin toista maata. Hän ei ole kommunisti, mutta käyttää olosuhteet hyväkseen. Hän neuvoo lääketieteellisenä totuutena, että Pravdaa ei kannata lukea ennen menemistä kansantalouden keskusneuvoston ruokalaan, koska se voi viedä ruokahalun – toisaalta jos liikalihava haluaa laihduttaa, silloin Pravda tietenkin on suositeltava lukulehti.
Varsinainen riemastus on kuitenkin ihmiseksi muuttunut kulkukoira, joka saa nimekseen Poligraf Sharikov (Valheenpaljastin Pallonen). Jo muutosvaiheensa alussa se osaa soittaa balalaikkaa ja tykkää votkasta, jonka pitää olla kunnollista 40-prosenttista. Kirurgi vie Sharikovin myös lehdistötilaisuuteen, jossa tältä kysytään lukemisharrastuksista. Sharikov vastaa, että talokomitealta hän on saanut luettavakseen Engelsin ja Kautskyn kirjeenvaihdon.
Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi. Sharikovista tulee kunnon kommunisti, joka alkaa arvostella Preobrazhenskin elämäntapoja ja -asenteita. Aivolisäkkeen vaihtamisessa oli nimittäin käynyt sikäli köpelösti, että kirurgi oli ottanut tuon pienen lisäkkeen yhdeltä pikkurikolliselta, joka oli kuollut baaritappelussa. Niinpä Sharikovistakin kehittyy väkivaltainen, häjy ihminen, jolla ei ole sydäntä. No onhan se koiran sydän tallella, mutta kun aivot ovat uudet ja huonommat, ei vanha sydänkään toimi.
Loppu on kuitenkin onnellinen, sillä Preobrazhenski ja Bormenthal onnistuvat operoimaan ”uuden ihmisen” aivot toistamiseen ja palauttamaan kulkukoiran omaan olomuotoonsa. Taas maistuu krakovanmakkara ja kaikki on hyvin.
Tämän elokuvan näytti Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, jonka seuraavana esityksenä nettisivuillaan perjantaina 17.4. klo 18 on Timur Bekmambetovin scifitrilleri Päiväpartio (2006).
kari.naskinen@gmail.com
Kertomus on Mihail Bulgakovin novellista Koiran sydän, josta nyt näin samannimisen neuvostoliittolaisen tv-elokuvan (1988). Bulgakov kirjoitti tekstin 1925, mutta se ei silloin edennyt toisille kirjailijoille ja kriitikoille järjestettyä lukutilaisuutta pitemmälle, koska käry kävi paikalle livahtaneen salaisen poliisin GPU:n ilmiantajan tekemän kantelun takia. Bulgakovin satiiri uudesta neuvostoyhteiskunnasta oli niin hurja, että käsikirjoitus takavarikoitiin.
Kirjan julkaisemisen esti varsinaisesti Lev Kamenev, joka Leninin kuoleman jälkeen muodosti Stalinin ja Grigori Zinovjevin kanssa NKP:n kuuluisan troikan. Mutta hyvin ei käynyt Kamenevinkaan, sillä 1936 hänet teloitettiin. Kamenevin rintakuvapatsas on nykyisin Leninin kotimuseon pihassa Viipurissa.
Neuvostoliitossa Bulgakovin novelli alkoi levitä salaisina monisteina, lännessä se julkaistiin ensimmäisen kerran 1968 ja Suomessakin 1975. Neuvostoliitossa Koiran sydän tuli kaikkien luettavaksi vasta Mihail Gorbatshovin perestroikan aikana, kun se vihdoin 1987 julkaistiin Znamja-lehdessä.
Vladimir Bortkon ohjaama elokuva on mainio. Se kuvaa ilkikurisen hauskasti sitä järjestelmää, mitä kommunistinen puolue rakensi. Kirurgi antoi koiralle nimeksi Sharik ja elokuvan alussa se toimii kertojana. Jo Moskovan kaduilla elellessään se tiesi, että järjestys se olla piti – sen kannalta kommunistisen luokkayhteiskunnan alimmalla portaalla olivat talonmiehet ja vain vähän niiden yläpuolella ovimiehet.
Kirurgi Preobrazhenski (nimi tarkoittaa muodonmuutosta) kuuluu yläluokkaan. Preobrazhenski asunnossakin on seitsemän huonetta ja hän nauttii koskemattomuutta, sillä hän hoitaa puolueen johtomiesten vaivoja. Talokomitea ei kuitenkaan tätä sulata. Talokomitean toimeenpaneva elin ihmettelee näin eriarvoista asumistapaa, kun sen tietojen mukaan edes Isadora Duncanille ei ollut sallittu keittiötä pelkästään omaan käyttöön.
Preobrazhenski on kuitenkin toista maata. Hän ei ole kommunisti, mutta käyttää olosuhteet hyväkseen. Hän neuvoo lääketieteellisenä totuutena, että Pravdaa ei kannata lukea ennen menemistä kansantalouden keskusneuvoston ruokalaan, koska se voi viedä ruokahalun – toisaalta jos liikalihava haluaa laihduttaa, silloin Pravda tietenkin on suositeltava lukulehti.
Varsinainen riemastus on kuitenkin ihmiseksi muuttunut kulkukoira, joka saa nimekseen Poligraf Sharikov (Valheenpaljastin Pallonen). Jo muutosvaiheensa alussa se osaa soittaa balalaikkaa ja tykkää votkasta, jonka pitää olla kunnollista 40-prosenttista. Kirurgi vie Sharikovin myös lehdistötilaisuuteen, jossa tältä kysytään lukemisharrastuksista. Sharikov vastaa, että talokomitealta hän on saanut luettavakseen Engelsin ja Kautskyn kirjeenvaihdon.
Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi. Sharikovista tulee kunnon kommunisti, joka alkaa arvostella Preobrazhenskin elämäntapoja ja -asenteita. Aivolisäkkeen vaihtamisessa oli nimittäin käynyt sikäli köpelösti, että kirurgi oli ottanut tuon pienen lisäkkeen yhdeltä pikkurikolliselta, joka oli kuollut baaritappelussa. Niinpä Sharikovistakin kehittyy väkivaltainen, häjy ihminen, jolla ei ole sydäntä. No onhan se koiran sydän tallella, mutta kun aivot ovat uudet ja huonommat, ei vanha sydänkään toimi.
Loppu on kuitenkin onnellinen, sillä Preobrazhenski ja Bormenthal onnistuvat operoimaan ”uuden ihmisen” aivot toistamiseen ja palauttamaan kulkukoiran omaan olomuotoonsa. Taas maistuu krakovanmakkara ja kaikki on hyvin.
Tämän elokuvan näytti Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus, jonka seuraavana esityksenä nettisivuillaan perjantaina 17.4. klo 18 on Timur Bekmambetovin scifitrilleri Päiväpartio (2006).
kari.naskinen@gmail.com
