Kone
Oyj on ostamassa ison siivun saksalaisesta Thyssen-Krupp AG:stä.
Tätäkin suuremmasta asiasta
oli kysymys 20.2.1933, kun Gustav
Krupp ja
23 muuta saksalaista teollisuusjohtajaa tapasivat valtiopäivätalossa
Berliinissä Adolf
Hitlerin ja
Hermann Göringin.
Kutsu oli
sähkötetty
neljä päivää aikaisemmin. Kaikkki kutsutut olivat paikalla.
Tarvittiin rahaa, sillä edessä olivat vaalit parin viikon kuluttua.
NSDAP:n kassa oli tyhjä. Ei ollut tämän tapaamisen
jälkeen.
Gustav Krupp oli nainut rahaa vuonna 1906. Puoliso oli Friedrich Krupp AG:n perijätär. Avioliitto oli oikeastaan keisari Vilhelm II:n järjestämä, sillä yhtiön johtoon tarvittiin mies Friedrich Kruppin kuoltua. Keisarin määräyksestä Gustav von Bohlenin oli myös ruvettava käyttämään Kruppin nimeä.
Gustav Krupp ei vielä 1930-luvun alussa kannattanut Hitleriä aktiivisesti, mutta tuona maaliskuisena iltapäivänä valtiopäivätalossa hän tietenkin tervehti isäntiä Heil Hitler -huudahduksella. Puolueeseen hän liittyi 1940. Ranskalainen kirjailija Éric Vuillard on kirjoittanut pienoisromaanin Päiväkäsky (Siltala, 2019) teollisuusmiesten ja Hitlerin tapaamisesta, ja jatkoaiheena kirjassa on natsi-Saksan marssi Itävaltaan.
Valtiopäivien puhemies Göring kiersi pitkän pöydän, sanoi jokaiselle jotakin ja puristi jokaisen kättä sävyisästi. Göring mainitsi heti tulevan vaalikampanjan. Kaikki 24 herraa nyökkäilivät hartaasti. Göring lisäsi, että nämä vaalit ovat viimeiset seuraavat kymmenen vuotta, jopa seuraavat sata.
Sitten uusi valtakunnankansleri Hitler tuli salonkiin. Vuillard kuvailee: ”Hitler oli hymyilevä, rento, ei laisinkaan sellainen kuin olisi voinut kuvitella, ystävällinen, niin, jopa herttainen. - - - Krupp istui edessä hypistellen hermostuneesti pikkuruisia viiksiään.”
Hitler puhui puoli tuntia. Teollisuspamput kuuntelivat. Asia oli yksinkertainen: oli tehtävä loppu heikosta hallinnosta, torjuttava kommunismin uhka, kaadettava ammattiliitot ja annettava jokaisen yritysjohtajan olla Führer omassa yrityksessään.
Sitten täsmennys pääasiaan. Natsi-Saksan tulevan valtionpankin pääjohtaja Hjalmar Schacht sanoi, että vaalikassaan tarvitaan kolme miljoonaa valtakunnan markkaa (Reichsmark). Kun teollisuusjohtajat palasivat työpaikoilleen, annettiin ohjeet vaaliavustusten maksamisesta erityistilille ”Nationale Treuhand, Dr. Hjalmar Schacht”. Melko nopeasti tilille oli heti tullut yli kaksi miljoonaa markkaa. Maksajien edustajina valtiopäivätalon salongissa olivat olleet Kruppin lisäksi mm. seuraavien yritysten pääjohtajat:
Accumulatoren-Fabrik AG
Adam Opel AG
Agfa
Allianz AG
BASF
Bayer
Demag
Braunkohlen- und Bnrikett-Industrie AG
Gelsenkirchener Bergwergs AG
Hoesch AG
IG-Farben
Reichsverband der Deutschen Industrie
Siemens & Halske AG
Siemens-Schuckert-Werke AG
Telefunken
Thyssen AG
Vereinigte Stahlwerken
Wintershall
Siinä se. Kuten Vuillard kirjoittaa, tuo kokous oli tuiki tavallinen liike-elämän tilanne, pelkkä arkinen varainkeruutilaisuus. Kaikki paikalla olleet johtajat selvisivät hengissä natsihallinnosta ja rahoittivat jatkossa muitakin puolueita kukin tuloksensa mukaisesti.
VOI SITÄ RIEMUA!
Tärkeä päivämäärä oli myös 12.2.1938. Silloin Itävallan liittokansleri Kurt von Schuschnigg matkusti Berchtesgadeniin tapaamaan Hitleriä. Edessä oli yksipuolisen sopimuksen tekeminen siitä, että Saksa saa Itävallan haltuunsa, mutta kuitenkin niin, että ”Saksa pidättäytyy puuttumasta Itävallan sisäpolitiikkaan”. Neuvostoliiton vaikuttaminen Suomen sisäpolitiikkaan sotien jälkeen oli kuitenkin pilipalihommaa tämän rinnalla.
Kun Hitler oli yhdistänyt Itävallan Saksaan, muuttui uuden natsialueen nimikin: Österreichista tuli Ostmark (Itäinen rajamaa).
Tämä vaihe on nyt ajankohtainen siksi, että parhaillaan menee elokuvateatterissa amerikkalaisen Terrence Malickin kova elokuva A Hidden Life (2019). Se kertoo itävaltalaisesta miehestä, joka Wehrmachtiin jouduttuaan ei suostunut vannomaan uskollisuusvalaa Hitlerille – pantiin kaula poikki giljotiinilla.
Päiväkäsky-kirjassa käväistään välillä Pariisissa. Sinne saksalaiset eivät vielä olleet tulleet, joten presidentti Albert Lebrunilla on helpompia virkatehtäviä, 11.3.1938 hän hyväksyy allekirjoituksellaan Juliènasin alueen viinien laatuluokitusmääräyksen. Saman päivän iltana klo 20.45 Hitler antaa miehilleen käskyn vallata Itävalta.
Käsky oli sikäli helppo antaa, että Itävallassa järjestetyssä kansanäänestyksessä oli 99,75 prosenttia toivottanut Saksan tervetulleeksi. Tämän jutun kuvassa on äänestyslippu.
Seuraavana päivänä 12.3.1938 oli Hitlerkin tulossa vierailulle vanhaan syntymämaahansa. Kansa odotti innoissaan, ”morsian on suostuvainen, tämä ei ole raiskaus kuten jotkut ovat väittäneet, nämä ovat häät”, kirjoittaa Vuillard.
Hitler oli lähtenyt matkaan Münchenistä, ylitti rajan neljän aikaan iltapäivällä ja pysähtyi synnyinkaupungissaan Branaussa, sitten nuoruutensa kaupungissa Linzissä ja vielä Leondingissä, johon hänen vanhempansa oli haudattu. Loppumatkaa Wieniin hidastivat tielle eteen jääneet hyökkäysvaunut ja muutkin vehkeet, joiden koneet olivat lakkoilleet. Osa näistä pyörillä ja telaketjuilla liikkuneista sotalaitteista jouduttiin lopulta kuskaamaan Wieniin junalla.
Wienissä kuume nousi: ”Kun jostain sitten tupsahti kolme saksalaissotilasta, junalla tulleita, riemulla ei ollut rajaa. Saksalaisia sotilaita. Oi ihme! Koko kaupunki otti heidät vastaan, kukaan ei ollut ikinä rakastanut heitä niin kuin wieniläiset tuona iltana! Wien! Heille tarjottiin sen seitsemän sorttia suklaata, hienoja kuusenoksia, koko Tonavan vesi, kaikki Karpaattien tuulet, koko Ringstrasse, koko Schönbrunnin linna, sen kiinalainen kabinetti, Napoleonin makuuhuone, Rooman kuninkaan ruumis ja kenraali Bonaparten turkkilainen sapeli! Ihan kaikki!
KAASUHANAT KIINNI
Gustav Krupp oli nainut rahaa vuonna 1906. Puoliso oli Friedrich Krupp AG:n perijätär. Avioliitto oli oikeastaan keisari Vilhelm II:n järjestämä, sillä yhtiön johtoon tarvittiin mies Friedrich Kruppin kuoltua. Keisarin määräyksestä Gustav von Bohlenin oli myös ruvettava käyttämään Kruppin nimeä.
Gustav Krupp ei vielä 1930-luvun alussa kannattanut Hitleriä aktiivisesti, mutta tuona maaliskuisena iltapäivänä valtiopäivätalossa hän tietenkin tervehti isäntiä Heil Hitler -huudahduksella. Puolueeseen hän liittyi 1940. Ranskalainen kirjailija Éric Vuillard on kirjoittanut pienoisromaanin Päiväkäsky (Siltala, 2019) teollisuusmiesten ja Hitlerin tapaamisesta, ja jatkoaiheena kirjassa on natsi-Saksan marssi Itävaltaan.
Valtiopäivien puhemies Göring kiersi pitkän pöydän, sanoi jokaiselle jotakin ja puristi jokaisen kättä sävyisästi. Göring mainitsi heti tulevan vaalikampanjan. Kaikki 24 herraa nyökkäilivät hartaasti. Göring lisäsi, että nämä vaalit ovat viimeiset seuraavat kymmenen vuotta, jopa seuraavat sata.
Sitten uusi valtakunnankansleri Hitler tuli salonkiin. Vuillard kuvailee: ”Hitler oli hymyilevä, rento, ei laisinkaan sellainen kuin olisi voinut kuvitella, ystävällinen, niin, jopa herttainen. - - - Krupp istui edessä hypistellen hermostuneesti pikkuruisia viiksiään.”
Hitler puhui puoli tuntia. Teollisuspamput kuuntelivat. Asia oli yksinkertainen: oli tehtävä loppu heikosta hallinnosta, torjuttava kommunismin uhka, kaadettava ammattiliitot ja annettava jokaisen yritysjohtajan olla Führer omassa yrityksessään.
Sitten täsmennys pääasiaan. Natsi-Saksan tulevan valtionpankin pääjohtaja Hjalmar Schacht sanoi, että vaalikassaan tarvitaan kolme miljoonaa valtakunnan markkaa (Reichsmark). Kun teollisuusjohtajat palasivat työpaikoilleen, annettiin ohjeet vaaliavustusten maksamisesta erityistilille ”Nationale Treuhand, Dr. Hjalmar Schacht”. Melko nopeasti tilille oli heti tullut yli kaksi miljoonaa markkaa. Maksajien edustajina valtiopäivätalon salongissa olivat olleet Kruppin lisäksi mm. seuraavien yritysten pääjohtajat:
Accumulatoren-Fabrik AG
Adam Opel AG
Agfa
Allianz AG
BASF
Bayer
Demag
Braunkohlen- und Bnrikett-Industrie AG
Gelsenkirchener Bergwergs AG
Hoesch AG
IG-Farben
Reichsverband der Deutschen Industrie
Siemens & Halske AG
Siemens-Schuckert-Werke AG
Telefunken
Thyssen AG
Vereinigte Stahlwerken
Wintershall
Siinä se. Kuten Vuillard kirjoittaa, tuo kokous oli tuiki tavallinen liike-elämän tilanne, pelkkä arkinen varainkeruutilaisuus. Kaikki paikalla olleet johtajat selvisivät hengissä natsihallinnosta ja rahoittivat jatkossa muitakin puolueita kukin tuloksensa mukaisesti.
VOI SITÄ RIEMUA!
Tärkeä päivämäärä oli myös 12.2.1938. Silloin Itävallan liittokansleri Kurt von Schuschnigg matkusti Berchtesgadeniin tapaamaan Hitleriä. Edessä oli yksipuolisen sopimuksen tekeminen siitä, että Saksa saa Itävallan haltuunsa, mutta kuitenkin niin, että ”Saksa pidättäytyy puuttumasta Itävallan sisäpolitiikkaan”. Neuvostoliiton vaikuttaminen Suomen sisäpolitiikkaan sotien jälkeen oli kuitenkin pilipalihommaa tämän rinnalla.
Kun Hitler oli yhdistänyt Itävallan Saksaan, muuttui uuden natsialueen nimikin: Österreichista tuli Ostmark (Itäinen rajamaa).
Tämä vaihe on nyt ajankohtainen siksi, että parhaillaan menee elokuvateatterissa amerikkalaisen Terrence Malickin kova elokuva A Hidden Life (2019). Se kertoo itävaltalaisesta miehestä, joka Wehrmachtiin jouduttuaan ei suostunut vannomaan uskollisuusvalaa Hitlerille – pantiin kaula poikki giljotiinilla.
Päiväkäsky-kirjassa käväistään välillä Pariisissa. Sinne saksalaiset eivät vielä olleet tulleet, joten presidentti Albert Lebrunilla on helpompia virkatehtäviä, 11.3.1938 hän hyväksyy allekirjoituksellaan Juliènasin alueen viinien laatuluokitusmääräyksen. Saman päivän iltana klo 20.45 Hitler antaa miehilleen käskyn vallata Itävalta.
Käsky oli sikäli helppo antaa, että Itävallassa järjestetyssä kansanäänestyksessä oli 99,75 prosenttia toivottanut Saksan tervetulleeksi. Tämän jutun kuvassa on äänestyslippu.
Seuraavana päivänä 12.3.1938 oli Hitlerkin tulossa vierailulle vanhaan syntymämaahansa. Kansa odotti innoissaan, ”morsian on suostuvainen, tämä ei ole raiskaus kuten jotkut ovat väittäneet, nämä ovat häät”, kirjoittaa Vuillard.
Hitler oli lähtenyt matkaan Münchenistä, ylitti rajan neljän aikaan iltapäivällä ja pysähtyi synnyinkaupungissaan Branaussa, sitten nuoruutensa kaupungissa Linzissä ja vielä Leondingissä, johon hänen vanhempansa oli haudattu. Loppumatkaa Wieniin hidastivat tielle eteen jääneet hyökkäysvaunut ja muutkin vehkeet, joiden koneet olivat lakkoilleet. Osa näistä pyörillä ja telaketjuilla liikkuneista sotalaitteista jouduttiin lopulta kuskaamaan Wieniin junalla.
Wienissä kuume nousi: ”Kun jostain sitten tupsahti kolme saksalaissotilasta, junalla tulleita, riemulla ei ollut rajaa. Saksalaisia sotilaita. Oi ihme! Koko kaupunki otti heidät vastaan, kukaan ei ollut ikinä rakastanut heitä niin kuin wieniläiset tuona iltana! Wien! Heille tarjottiin sen seitsemän sorttia suklaata, hienoja kuusenoksia, koko Tonavan vesi, kaikki Karpaattien tuulet, koko Ringstrasse, koko Schönbrunnin linna, sen kiinalainen kabinetti, Napoleonin makuuhuone, Rooman kuninkaan ruumis ja kenraali Bonaparten turkkilainen sapeli! Ihan kaikki!
KAASUHANAT KIINNI
Lopulta Hitlerkin tuli. Göring istuskeli parvekkeellaan Nürnbergissä: ”Upea sää täällä. Sininen taivas. Istun parvekkeella peiton alla, raittiissa ilmassa. Juon kahvia. Linnut livetävät. Kuulen radiosta, miten innoissaan itävaltalaiset ovat.”
Aivan kaikilla ei mennyt yhtä hyvin. Wienissä juutalaiset kärsivät jo siitä, että he eivät saaneet kaasua lämmitykseen eikä helloihinsa. Itävallan kaasuyhtiö oli nimittäin lopettanut kaasuntoimittamisen juutalaisille siksi, että ne tekivät itsemurhia mieluiten kaasulla, eikä heistä enää sen jälkeen ollut laskun maksajiksi.
Gustav Kruppin tehtaissa meni hyvin vielä pitkän aikaa. Tavara teki kauppansa ja työntekijöitä piti saada lisää. Täydennystä kuskattiin keskitysleireiltä. Vuonna 1943 näitä keskitysleirivankeja tuli Kruppille noin 600, vuoden kuluttua heistä oli hengissä 20. Samaa työvoimareserviä käyttivät Agfa, Bayer, BMW, Daimler, Schneider, Shell, Siemens, Telefunken ym. IG-Farbenilla oli Auschwitzin leirissä erillinen tuotantolaitoskin IG Auschwitz, joka edelleen näkyy konsernin organisaatiokaaviossa.
Krupp AG ja teräsyhtiö Thyssen AG yhdistyivät 1999.
Érik Vuillardin (s. 1968) Päiväkäsky sai Ranskan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon Goncourtin vuonna 2017.
kari.naskinen@gmail.com
