Suvivirsi on ainoa musiikkikappale, jota ovat käsitelleet eduskunnan
oikeusasiamies ja perustuslakivaliokunta. Suomalaisilla historiapäivillä eilen
esitelmöi edellinen arkkipiispa Kari
Mäkinen Suvivirren historiasta, joka on ollut hankala alusta alkaen. Kun se
1694 oli ensimmäisen kerran Suomessa painettu Jesper Svedbergin toimittamaan virsikirjaan ruotsinkielisenä
nimellä En sommarvisa, syntyi
ensimmäinen hässäkkä. Virsikirjan 20 000 kappaleen painosta ei kirkko
sallinut jaettavaksi, sillä virttä ei katsottu opillisesti oikeaoppiseksi.
Virsi on vanha, peräisin 1600-luvun lopulta. Tekijöitä ei tiedetä, mutta pohjana lienee ruotsalainen kansansävelmä ja sanat ehkä kirjoitti Gotlannin piispa Israel Kolmodin. Mäkinen kertoi, että Suomessa ”suvivirsisota” jatkui, kun Suvivirsi sijoitettiin myös uudelleen muokattuun virsikirjaan 1695. Tämä virsikirja päästettiin jakoon, mutta edelleen jatkui kriittinen keskustelu siitä, että Suvivirsi ei noudattanut runouden sääntöjä, minkä lisäksi se sekoitti hengellisen ja maallisen.
Suomeksi Suvivirsi tuli virsikirjaan 1701 (kuvassa). Tämä virsikirja oli laajemmin eräänlainen ”sieluntavara”, jossa oli myös rukouksia, kalenteri ja muutakin maallista tietoutta. Suvivirsi oli mukana ”hengähdystaukona virsikirjan vakavassa sisällössä”, kuten Mäkinen sanoi.
”Tämä virsikirja oli käytössä lähes 200 vuotta, mutta Suvivirren kanssa oltiin jatkuvasti vaikeuksissa. Papisto ja muu sivistyneistö katsoivat, että Suvivirsi oli liian rahvaanomainen. Vuonna 1886 ilmestyneeseen uuteen virsikirjaan se taas hyväksyttiin, mutta tekstiä muotoiltiin vastaamaan uutta aikaa. Sisältö pehmeni ja kieltä nykyaikaistettiin”, sanoi Mäkinen.
”Kansakouluissa Suvivirttä alettiin jonkin verran laulaa, mutta suurempaan suosioon se nousi vasta 1900-luvulla, jolloin siitä jo tuli keväisin ja alkukesästä yhteisöllinen vuodenkierron riitti. Vielä kerran tekstiä uudistettiin virsikirjakomitean toimesta 1938 ja sotien jälkeen Suvivirsi saikin jo rituaalisen aseman.”
Viimeisessä virsikirjauudistuksessa 1986 Suvivirteen ei enää koskettu. Ruotsissa kävi toisin, siellä poistettiin monikulttuurisen paineen alla viides säkeistö, jossa lauletaan Saaronin liljasta, Siionin kasteesta ja keväisestä kaunistuksesta Libanonissa.
Kari Mäkinen muistutti Suomen nykyisestä tilanteesta vielä sen, että eduskunnan elimetkin totesivat Suvivirren sopivan aivan hyvin esimerkiksi koulujen kevätjuhlaan, koska ei yksi virsi vielä tee tilaisuudesta uskonnollista.
”Eivätkä islamilaiset yhteisötkään ole hyökänneet sitä vastaan”, sanoi Mäkinen.
Professori Simo Heininen käsitteli vastaavalla tavalla Martti Lutherin virttä Jumala ompi linnamme, mutta palaan siihen, kun vanhasta vainoojasta lauletaan taas seuraavan kerran joulurauhan julistuksen yhteydessä Turussa.
kari.naskinen@gmail.com
Virsi on vanha, peräisin 1600-luvun lopulta. Tekijöitä ei tiedetä, mutta pohjana lienee ruotsalainen kansansävelmä ja sanat ehkä kirjoitti Gotlannin piispa Israel Kolmodin. Mäkinen kertoi, että Suomessa ”suvivirsisota” jatkui, kun Suvivirsi sijoitettiin myös uudelleen muokattuun virsikirjaan 1695. Tämä virsikirja päästettiin jakoon, mutta edelleen jatkui kriittinen keskustelu siitä, että Suvivirsi ei noudattanut runouden sääntöjä, minkä lisäksi se sekoitti hengellisen ja maallisen.
Suomeksi Suvivirsi tuli virsikirjaan 1701 (kuvassa). Tämä virsikirja oli laajemmin eräänlainen ”sieluntavara”, jossa oli myös rukouksia, kalenteri ja muutakin maallista tietoutta. Suvivirsi oli mukana ”hengähdystaukona virsikirjan vakavassa sisällössä”, kuten Mäkinen sanoi.
”Tämä virsikirja oli käytössä lähes 200 vuotta, mutta Suvivirren kanssa oltiin jatkuvasti vaikeuksissa. Papisto ja muu sivistyneistö katsoivat, että Suvivirsi oli liian rahvaanomainen. Vuonna 1886 ilmestyneeseen uuteen virsikirjaan se taas hyväksyttiin, mutta tekstiä muotoiltiin vastaamaan uutta aikaa. Sisältö pehmeni ja kieltä nykyaikaistettiin”, sanoi Mäkinen.
”Kansakouluissa Suvivirttä alettiin jonkin verran laulaa, mutta suurempaan suosioon se nousi vasta 1900-luvulla, jolloin siitä jo tuli keväisin ja alkukesästä yhteisöllinen vuodenkierron riitti. Vielä kerran tekstiä uudistettiin virsikirjakomitean toimesta 1938 ja sotien jälkeen Suvivirsi saikin jo rituaalisen aseman.”
Viimeisessä virsikirjauudistuksessa 1986 Suvivirteen ei enää koskettu. Ruotsissa kävi toisin, siellä poistettiin monikulttuurisen paineen alla viides säkeistö, jossa lauletaan Saaronin liljasta, Siionin kasteesta ja keväisestä kaunistuksesta Libanonissa.
Kari Mäkinen muistutti Suomen nykyisestä tilanteesta vielä sen, että eduskunnan elimetkin totesivat Suvivirren sopivan aivan hyvin esimerkiksi koulujen kevätjuhlaan, koska ei yksi virsi vielä tee tilaisuudesta uskonnollista.
”Eivätkä islamilaiset yhteisötkään ole hyökänneet sitä vastaan”, sanoi Mäkinen.
Professori Simo Heininen käsitteli vastaavalla tavalla Martti Lutherin virttä Jumala ompi linnamme, mutta palaan siihen, kun vanhasta vainoojasta lauletaan taas seuraavan kerran joulurauhan julistuksen yhteydessä Turussa.
kari.naskinen@gmail.com
