Politiikassa on menossa hyvin kummallinen vaihe, kun aikaisemmin vasemmistoa äänestäneistä
ihmisistä osa on siirtynyt kannattamaan äärioikeistoa. Tosin näitä
äärioikeistolaisiksi leimattuja puolueita ei kaikissa tapauksissa pysty kovin
tarkasti edes sijoittamaan perinteiselle oikeisto-vasemmistoakselille, mutta
ainakaan ne eivät edusta vasemmistoa.
Suomessa kahden vasemmistopuolueen kannatus tuoreimmassa mielipidemittauksessa
oli 29 prosenttia. Tilanne vaikuttaa hyvältä varsinkin siksi, että gallupin
kärkipaikkaa pitää SDP. Tosiasia kuitenkin on, että pitkällä aikavälillä vasemmiston alamäki on ollut
jyrkkä. Vielä 20 vuotta sitten vasemmiston kannatus eduskuntavaaleissa oli noin
40 prosenttia ja kun mennään punaiselle 60-luvulle, niin SDP:n, SKDL:n ja
TPSL:n yhteinen kannatus silloin puoli vuosisataa sitten oli 51 prosenttia.
Yksi iso syy 2000-luvun alamäkeen on ollut pakolaispolitiikka. Varsinkin
sosiaalidemokraattien suvaitsevaisuus maahanmuuttoon on vaikuttanut niin, että
vanhempaa väkeä on siirtynyt äänestämään perussuomalaisia tai jättänyt äänestämättä
kokonaan.
Nuoret taas eivät ajattele politiikasta olleenkaan samalla tavalla kuin
vanhemmat sukupolvet. Paljon vasemmistopoliittista liikettä tutkinut tietokirjailija
Tommi Uschanov kirjoitti Helsingin
Sanomissa, että ”vasemmisto ei enää houkuttele nuoria, koska vasemmisto on osa
työväenliikettä, eikä nuoriso koe olevansa työväkeä – koska se tekee nykyään enimmäkseen
muuta kuin työtä”. (HS 10.5.2015).
Kun tilanne on tällainen, ei SDP:n ja Vasemmistoliiton kannatuksen laskulle ole
mitään absoluuttista alarajaa. Uschanovin mukaan ne voivat vaikka kadota
kokonaan eduskunnasta! Näin ei kylläkään tapahdu, mutta Uschanov muistutti jutussaan,
että kuolihan nuorsuomalainen puoluekin parin välivaiheen jälkeen, vaikka sen
piiristä oli aikoinaan tullut kaksi tasavallan presidenttiäkin, K.J. Ståhlberg ja Risto Ryti.
Niin sekava tilanne on Suomen sosialidemokraattisessa puolueessakin, että
Lahden puoluekokouksessa 2017 ei päästy yksimielisyyteen uudesta
periaateohjelmasta. Se kaatui Demokraatti-lehden päätoimittajan Mikko Salmen jutun ison otsikon mukaan ”periaateohjelma
kaatui sosialismiin”. Edelleenkään ei osata yhteen ääneen sanoa, minkä sortin
sosialisteja Suomen demarit haluavat olla.
Ruotsin demareilla on helpompaa, heidän puolueohjelmassaan määritellään
selvästi, mitä puolue sosialismilla tarkoittaa: ”Sosiaalidemokratian
tavoitteena on yhteiskunta, joka perustuu demokratian ihanteisiin ja kaikkien
ihmisten tasa-arvoon ja oikeuteen. Demokraattisen sosialismin tavoitteena on
vapaista ja tasa-arvoisista ihmisistä koostuva solidaarinen yhteiskunta.”
Lahdessa SDP päätyi lopulta siihen, että periaateohjelmaa ei tehty, vaan
hyväksyttiin vuoteen 2020 tähtäävä asiakirja ”Tulevaisuus ja uudet haasteet”. Se
on muodoltaan tavoite- ja toimenpideohjelma, mutta ainakin Kalevi Sorsa
-säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander
puhui pannukakusta:
”SDP jatkaa nyt kivireen vetämistä kohti seuraavaa puoluekokousta. Periaateohjelmasta
käyty sekava keskustelu viittaa siihen, että sosiaalidemokraattinen
identiteetti kaihtaa ajassamme kirjallista määrittelyä. Sanojen sijaan se ehkä
tulisikin tehdä todeksi teoilla.” (Demokraatti 13.4.2017)
PETTYMYS KUMPUAA
TYÖELÄMÄN MUUTOKSESTA
Saksassa asuva vasemmistotutkija Hannu
Eerikäinen sanoo eurooppalaisten sos.dem. puolueiden alamäen johtuvan
osaksi siitä, että ne eivät vuosia jatkuneen poliittisen suuntauksensa
tuloksena enää itse asiassa kuulu vasemmistoon: niiden ”kolmannen tien”
politiikan ja uusliberalismille antamansa tuen myötä ne ovat liittoutuneet
pääoman kanssa. Saksan sosiaalidemokraattinen puolue on tästä paljon puhuva
esimerkki, ja siitä johtuu myös sen kannatuksen viimeaikainen romahtaminen,
jolle ei näy loppua, samaan aikaan kun Saksan äärioikeistoa edustavan AfD:n
kannatus kasvaa jatkuvasti.
”Vasemmiston
kannatuksen heikkenemistä on syytä tarkastella työelämän muutoksen kannalta, sieltähän
nousee se pettymys, turhautuneisuus, epätoivo, hätä ja raivo, joka sankoin
joukoin ajaa saksalaisia AfD:n riveihin”, sanoo Eerikäinen.
Hän ottaa esimerkiksi Saksan postilaitoksen, joka on ulkoistanut toimintojaan
logistiikkayritys DHL:lle ja DPD:lle. Postin henkilökuntaa on vähennetty ja
vastineeksi ovat kansalaiset saaneet huonompia postipalveluja.
”Kysymys on kaikkialla maailmassa menossa olevasta työn massiivisesta
devaluaatiosta eli työn ja työntekijöiden inhimillisen arvon alentamisesta,
työhön ja työntekijöihin kohdistuvasta aliarvostuksesta ja ihmisarvon
polkemisesta. Törkeimpiä muotoja tämä on saanut juuri logistiikka-alalla, jolla
Amazon on mennyt kaikkein pisimmälle toimintojen ja työn rationalisoinnissa.
Tv-haastattelussa Amazonin erottama työntekijä kertoi yksityiskohtaisesti Amazonin
pakkotahtisesta, tietokoneohjatusta työstä, jossa jokainen sekunti on pantu
tuottamaan ja työntekijästä tehty robotin tavoin toimiva mekaanisten toimintojen
suorittaja. Työntekijöillä ei ole hetkeäkään aikaa hengähtää, he juoksevat
pakettien perässä ja kädessään kantamansa ohjauslaitteen ohjaamana hyllyltä
toiselle, tekevät ylitunteja ilman korvausta, ja työsuoritusta valvoo sekunnin
tarkkuudella tietokone, joka ratkaisee milloin työntekijä on liian hidas, eikä
siten vastaa suoritusnormeja ja joutuu siksi erotetuksi.”
Näin on, mutta koska SPD ja Die Linke eivät pysty vaikuttamaan asioihin, niin
mitä sitä niitä äänestämäänkään. Samanlaisia asioita ja ajatuksia on tietenkin
Suomessakin. Äänestysprosentit putoavat, koska vasemmistolaiset eivät enää usko
omien puolueittensa vaikutusvaltaan. Näin
vasemmistolaiset antavat suosiolla valtaa oikeistolle.
kari.naskinen@gmail.com