Jos kerran Elias Lönnrot lähes 200
vuotta sitten, niin miksen minäkin nyt. Lönnrotilla ei runonkeruumatkoillaan
Vienan Karjalaan (Беломорская
Карелия, Belomorskaja Karelija) ollut käytössään edes mopoautoa, joten nyt pikkubussilla
reissaaminen oli pelkkää mukavaa turismia. Runoja en kuitenkaan kerännyt,
kokemuksia vain.
Ei tosin täysin mukavaa. Tiet alueella ovat nimittäin kurjassa kunnossa. Pikkubussin takapenkillä ei uskaltanut edes mehu- tai votkapulloa nostaa huulilleen, sillä jos samaan aikaan auto olisi kolauttanut johonkin syvään kuoppaan, olisivat hampaat voineet katketa. Eikä tietenkään ajettu mitään mateluvauhtia.
Tämä tieasia on suurin este mielenkiintoisen alueen kulttuuri- ja muunkin matkailun voimakkaalle lisääntymiselle. Parhaillaan tehdään kunnon autobaanaa Muurmanskista Pietariin, mutta sen ulkopuolella muut maantiet ovat huonoja. Karjalan tasavallan liikennekomiteassakin on asiaan kiinnitetty suurta huomiota: jokainen tienrakennus- ja korjaushallinto on nyt velvoitettu huolehtimaan omien alueittensa autoteiden kunnossapidosta. Pääurakoitsijaksi tulee Remstroikomplekt-yhtiö.
Osuin matkalle lokakuun toisella viikolla, jolloin siellä oli yöpakkasia ja luntakin satoi. Yhtenä päivä tienposkessa oli rekan vetoauto katollaan ja toisella puolella tietä tukkikuorma hajallaan. Seuraavana päivänä liukasteli oma pikkubussimme jäisellä tiellä niin pahasti, että lopullinen lähtö oli jo lähellä.
MELKEIN KUIN
KOTONA OLISI
Vienan Karjala ulottuu Vienanmereltä Suomen itärajalle, pohjoisessa se rajoittuu Muurmanskin alueeseen ja etelässä Aunuksen Karjalaan. Vienan Karjalassa on jo vuosituhansia asunut suomalais-ugrilaisia kansoja, jotka ovat nykyisten suomalaisten esi-isiä. Vienankarjalaiset ovat suomalaisten lähin sukulaiskansa, ja mikä parasta, me ymmärrämme toisiamme. Karjalan kielellä ei ole mitään tekemistä Karjalankannaksella puhutun suomen kielen karjalaismurteen kanssa, eikä olisi kai iso virhe puhua Vienassa puhuttavasta karjalasta myös murteena.
Hyvin kotoisalta tuntui myös yksi yöpyminen karjalaiskodissa Vuokkiniemessä, jossa leskirouva Tonja Karlova innostui illalla laulamaankin meille. Samanlaisista kokemuksista kertoivat Värttinä-yhtyeen laulajat, jotka juuri ilmestyneeseen levyynsä olivat hakeneet aineksia ja innoitusta samoilta kyliltä: ”Karjalainen välittömyys huokui. Mummot kertoivat tarinoita ja lauloivat meille. Vieraanvaraisuus pulppusi, aina pantiin parasta pöytään. - - - Asuimme näiden ihmisten luona ja elimme heidän arkeaan, sillä ei siellä mitään hotelleja ole.” (HS 13.10.2015)
Ei tosin täysin mukavaa. Tiet alueella ovat nimittäin kurjassa kunnossa. Pikkubussin takapenkillä ei uskaltanut edes mehu- tai votkapulloa nostaa huulilleen, sillä jos samaan aikaan auto olisi kolauttanut johonkin syvään kuoppaan, olisivat hampaat voineet katketa. Eikä tietenkään ajettu mitään mateluvauhtia.
Tämä tieasia on suurin este mielenkiintoisen alueen kulttuuri- ja muunkin matkailun voimakkaalle lisääntymiselle. Parhaillaan tehdään kunnon autobaanaa Muurmanskista Pietariin, mutta sen ulkopuolella muut maantiet ovat huonoja. Karjalan tasavallan liikennekomiteassakin on asiaan kiinnitetty suurta huomiota: jokainen tienrakennus- ja korjaushallinto on nyt velvoitettu huolehtimaan omien alueittensa autoteiden kunnossapidosta. Pääurakoitsijaksi tulee Remstroikomplekt-yhtiö.
Osuin matkalle lokakuun toisella viikolla, jolloin siellä oli yöpakkasia ja luntakin satoi. Yhtenä päivä tienposkessa oli rekan vetoauto katollaan ja toisella puolella tietä tukkikuorma hajallaan. Seuraavana päivänä liukasteli oma pikkubussimme jäisellä tiellä niin pahasti, että lopullinen lähtö oli jo lähellä.
MELKEIN KUIN
KOTONA OLISI
Vienan Karjala ulottuu Vienanmereltä Suomen itärajalle, pohjoisessa se rajoittuu Muurmanskin alueeseen ja etelässä Aunuksen Karjalaan. Vienan Karjalassa on jo vuosituhansia asunut suomalais-ugrilaisia kansoja, jotka ovat nykyisten suomalaisten esi-isiä. Vienankarjalaiset ovat suomalaisten lähin sukulaiskansa, ja mikä parasta, me ymmärrämme toisiamme. Karjalan kielellä ei ole mitään tekemistä Karjalankannaksella puhutun suomen kielen karjalaismurteen kanssa, eikä olisi kai iso virhe puhua Vienassa puhuttavasta karjalasta myös murteena.
Hyvin kotoisalta tuntui myös yksi yöpyminen karjalaiskodissa Vuokkiniemessä, jossa leskirouva Tonja Karlova innostui illalla laulamaankin meille. Samanlaisista kokemuksista kertoivat Värttinä-yhtyeen laulajat, jotka juuri ilmestyneeseen levyynsä olivat hakeneet aineksia ja innoitusta samoilta kyliltä: ”Karjalainen välittömyys huokui. Mummot kertoivat tarinoita ja lauloivat meille. Vieraanvaraisuus pulppusi, aina pantiin parasta pöytään. - - - Asuimme näiden ihmisten luona ja elimme heidän arkeaan, sillä ei siellä mitään hotelleja ole.” (HS 13.10.2015)
Niin meilläkin. Tonja-rouva oli aamulla käynyt verkoilla ja saanut hyvän muikkusaaliin, jonka annista nautimme päivällisellä. Illalla hän lähti taas naapurinrouvan kanssa perämoottoriveneellä laskemaan verkkoja, jotka kävi nostamassa seuraavana aamuna ennen heräämistämme.
Hotelleja ei joka kylässä ole, mutta esimerkiksi Kalevalassa (ent. Uhtua) yövyimme uudehkossa Welt-hotellissa ja Kostamuksessa komeassa pyöröhirsimajatalossa. Myös maatilamatkailua on saatu käyntiin.
Yksi erikoinen paikka on Haikolan kylä, Vienan Karjalan kansankirjailijan Ortjo Stepanovin (1920 -1998) kotikylä, jossa nyt toimii Stepanovin kirjallisuusmuseo. Siellä on myös myynnissä Stepanovin kirjoja, joita ei Suomalaisesta kirjakaupasta taida saada, esimerkiksi 6-osainen romaanisarja Kotikunnan tarina Vienan Karjalan vaiheista 1920-luvulta 1960-luvulle.
Kahtena vuonna on Haikolan kylässä järjestetty dokumenttielokuvafestivaali. Kylässä ei ole sähköä, mutta aggregaatilla homma hoituu. Taas syyskuussa 2016 festivaali järjestetään.
MYYTIIN METSÄÄ,
RAKENNETTIIN KOULU
Luonnonkaunein kohde matkallamme oli Venehjärven kylä, joka on tullut tunnetuksi myös I.K. Inhan valokuvista sadan vuoden takaa. Kylä on Lesosen suvun aluetta. Ainakin minulle tuttu nimi, sillä liikemies Veikko Lesonen on yksi Oulun Kärppien ”takapiruja”. Venehjärvellä suvun paikkaa pitää velipoika Santeri Lesonen.
Vienan Karjalassa on yleistä, että kutakin kylää hallitsevat jotkin suvut, esimerkiksi Latvajärveä Perttuset ja Karhuset, Vuonnista Maliset, Bogdanovit ja Kieleväiset, Kostamusta Peksujevit, Vataset ja Rugojevit sekä Vuokkiniemeä Lipposet, Remsut ja Remsujevit.
Vuokkiniemessä tehtiin muutama vuosi sitten näyttävä investointi, kun rakennettiin uusi koulu. Miten se oli mahdollista, kun Kostamuksen aluevaltuustoonkaan ei kuulu kuin yksi vuokkiniemeläinen, eikä peruskouluikäisiä oppilaitakaan ole kuin alle 50? Määrätietoisella lobbaamisella päästiin ratkaisuun: valtio antoi kylälle luvan hakata ja myydä metsää niin paljon, että rahat riittäisivät koulun rakentamiseen. Riittiväthän ne, kun puut oli myyty Suomeen. Tuli kolme erillistä rakennusta isoista pyöröhirsistä – kauniita, eikä varmaan hometta. Vanhasta koulutalosta tuli Kylätalo, jossa eri harrastuspiirit nyt kokoontuvat.
TARINOITA RIITTÄÄ
Ei ihme, että Elias Lönnrot kiinnostui näistä runokylistä. Tarinoita laulettaviksi riittää edelleen, ja niitä myös tallennetaan koko ajan. Tätä Lönnrotin alullepanee työtä jatkaa nyt Juminkeko-säätiötä johtava Markku Nieminen.
Lönnrot teki ensimmäisen runonkeruumatkansa Vienan Karjalaan 1832, ja lisää sen jälkeen, kun oli virassa Kajaanin piirilääkärinä 1833-53. Ensimmäisiä runokirjoja olivat mm. Väinämöinen (1867 säettä) ja Lemminkäinen (825 säettä), joiden jälkeen 1935 ilmestyi Kalevala taikka Vanhoja Karjalan Runoja (32 runoa, 12 078 säettä). Lopullinen Kalevala (50 runoa, 22 795 säettä) ilmestyi 1849. Kaikkiaan Lönnrotilla oli käytössään noin 40 000 säettä, joista 65 prosenttia oli keruumatkoilta Vienan Karjalasta.,
Kalevalan 180 vuotta pitkän historian merkeissä on tämä vuonna ilmestynyt uusi vienankarjalainen käännös Kalevalasta.
Linnut liitteli shanoja,
puijen latvat lausehija.
Nepä mie kerällä kiärin,
shovittelin shommelolla.
Tällä hetkellä karjalan kieltä lukee noin 2300 oppilasta tasavallan 25 koulussa. Venäjän karjalaisista asuu 75 prosenttia Karjalan tasavallassa.
kari.naskinen@gmail.com
