Suomenkielinen nimi Turisti on huono
ruotsalaisen Ruben Östlundin elokuvalle.
Turismista on toki kysymys, mutta elokuvan sisällön kannalta hyvä nimi on kansainväliseen
levityksen laajemmin tarkoitettu nimi Force
Majeure, mikä oikeudenkäytössä tarkoittaa asiaa tai tapahtumaa, joka tekee
ymmärrettäväksi sovitun velvollisuuden laiminlyönnin.
Tässä tapauksessa laiminlyöjä on isä, joka on vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa laskettelulomalla Ranskan Alpeilla. He istuvat lounaalla laskettelurinteen juuressa olevan hotellin terassilla, kun lumivyöry lähestyy. Mitään onnettomuutta ei tapahdu, mutta ihmiset luulevat niin, koska lumivyöry saa aikaan ison lumisumupilven, joka on tulossa suoraan hotellin päälle. Isä nappaa pöydältä puhelimensa ja säntää karkuun, äiti jää huolehtimaan lapsista.
Tästä sitten alkaa perhedraama, kun asiaa aletaan myöhemmin samana päivänä vatvoa. Mukaan tulee muutama muukin ihminen psykologisoimaan tilannetta.
Ei sinänsä mitenkään harvinainen asetelma. Avioliitoissa tapahtuu erilaisia virheitä, joiden yli on joskus vaikea päästä. Toinen esimerkiksi käy ”vieraissa”, ja jos seurauksena ei ole avioero, niin asia kuitenkin jää kalvamaan. Virheen tehnyt vetoaa johonkin erikoistilanteeseen, itkee ja pyytää anteeksi, vannoo uskollisuuttaan loppuelämäksi, saa anteeksikin, mutta tapahtunut ei koskaan unohdu ainakaan uskottomuuden kohteeksi joutuneelta.
Elokuvan aikajakso on vain yksi lomaviikko, joten siihen ei saa koko tällaista prosessia mahtumaan. Kaikkein kipein vaihe joka tapauksessa on päällä. Niin kipeä, että katsojastakin tuntuu pahalta, suorastaan ahdistavalta. Hankalalta tuntuu varsinkin se, kun lapsetkin kokevat tämän ahdistuksen.
Näyttelijät ovat erinomaisia, kuvassa olevat Johannes Kuhnke ja norjalainen Lisa Loven Kongsli, molemmat melko tuntemattomia ainakin Suomessa. Miehen ahdistus on pahaa katsottavaa, ja naista ymmärtää, kun tämä punaviiniä tarpeeksi juotuaan rohkenee puhua suunsa puhtaaksi.
Tämä on kuitenkin niitä elokuvia, joiden yhteydessä tule mieleen, että tarina voisi toimia vielä tehokkaammin teatterissa. Tällaista puhe-elokuvaa eivät tee elokuvaksi muutamat kauniit maisemakuvat Alpeilta. Eikä se lumivyörykään ole todellinen, vaan digitaalisesti elokuvaan ympätty vyöry jostakin Kanadassa joskus kuvatusta lumivyörystä.
Ruben Östlundin edellinen elokuva, ruotsalaisesta rasismista kertova Play (2011) on Turistia selväsi parempi, mutta kovasti hakoteillä on internetissä olevan Episodi-elokuvasivuston arvostelija, joka nyt myös Turistin nähtyään kirjoittaa, että neljä elokuvaa ohjannut Östlund on Ingmar Bergmanin veroinen mestari.
kari.naskinen@gmail.co
Tässä tapauksessa laiminlyöjä on isä, joka on vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa laskettelulomalla Ranskan Alpeilla. He istuvat lounaalla laskettelurinteen juuressa olevan hotellin terassilla, kun lumivyöry lähestyy. Mitään onnettomuutta ei tapahdu, mutta ihmiset luulevat niin, koska lumivyöry saa aikaan ison lumisumupilven, joka on tulossa suoraan hotellin päälle. Isä nappaa pöydältä puhelimensa ja säntää karkuun, äiti jää huolehtimaan lapsista.
Tästä sitten alkaa perhedraama, kun asiaa aletaan myöhemmin samana päivänä vatvoa. Mukaan tulee muutama muukin ihminen psykologisoimaan tilannetta.
Ei sinänsä mitenkään harvinainen asetelma. Avioliitoissa tapahtuu erilaisia virheitä, joiden yli on joskus vaikea päästä. Toinen esimerkiksi käy ”vieraissa”, ja jos seurauksena ei ole avioero, niin asia kuitenkin jää kalvamaan. Virheen tehnyt vetoaa johonkin erikoistilanteeseen, itkee ja pyytää anteeksi, vannoo uskollisuuttaan loppuelämäksi, saa anteeksikin, mutta tapahtunut ei koskaan unohdu ainakaan uskottomuuden kohteeksi joutuneelta.
Elokuvan aikajakso on vain yksi lomaviikko, joten siihen ei saa koko tällaista prosessia mahtumaan. Kaikkein kipein vaihe joka tapauksessa on päällä. Niin kipeä, että katsojastakin tuntuu pahalta, suorastaan ahdistavalta. Hankalalta tuntuu varsinkin se, kun lapsetkin kokevat tämän ahdistuksen.
Näyttelijät ovat erinomaisia, kuvassa olevat Johannes Kuhnke ja norjalainen Lisa Loven Kongsli, molemmat melko tuntemattomia ainakin Suomessa. Miehen ahdistus on pahaa katsottavaa, ja naista ymmärtää, kun tämä punaviiniä tarpeeksi juotuaan rohkenee puhua suunsa puhtaaksi.
Tämä on kuitenkin niitä elokuvia, joiden yhteydessä tule mieleen, että tarina voisi toimia vielä tehokkaammin teatterissa. Tällaista puhe-elokuvaa eivät tee elokuvaksi muutamat kauniit maisemakuvat Alpeilta. Eikä se lumivyörykään ole todellinen, vaan digitaalisesti elokuvaan ympätty vyöry jostakin Kanadassa joskus kuvatusta lumivyörystä.
Ruben Östlundin edellinen elokuva, ruotsalaisesta rasismista kertova Play (2011) on Turistia selväsi parempi, mutta kovasti hakoteillä on internetissä olevan Episodi-elokuvasivuston arvostelija, joka nyt myös Turistin nähtyään kirjoittaa, että neljä elokuvaa ohjannut Östlund on Ingmar Bergmanin veroinen mestari.
kari.naskinen@gmail.co
