Suomessa oli 50 vuotta sitten noin 600 elokuvateatteria, nyt reilusti alle 200.
Pienillä paikkakunnilla – nykyisin niitäkin sanotaan kaupungeiksi – ei elokuvateattereita
enää ole, eivätkä kiertävät elokuviennäyttäjät enää kierrä. Ruotsalaiseen
omistukseen siirtynyt Finnkino hallitsee alaa, mutta isoissa kaupungeissa
sentään on vielä muiden hallitsemia saleja, joissa nähdään vaihtoehtoista
ohjelmistoa. Meillä Lahdessa tällainen elokuvateatteri on yhdistyspohjainen
Kino Iiris, joka huolehtii siitä, että Lahdessa näkee myös eurooppalaisia
elokuvia, ja hyvin näkeekin.
Romanialaisen Cristian Mungiun Vuorten yli on karu kertomus kahdesta nuoresta naisesta, joita yhdistää lapsuus orpokodissa. Toinen heistä on sittemmin yrittänyt etsiä elämää Saksassa, toinen on päässyt nunnaluostariin pienen Pohjois-Romaniassa olevan kaupungin ulkopuolella. Elokuva alkaa, kun Alina palaa Saksasta, rautatieasemalla on Voichita vastassa. Voichita vie Alinan vierailulle luostariin. Nopeasti katsojalle käy selväksi, että asiat eivät mene niin kuin ainakin Voichita on kuvitellut.
Alina on rakastunut Voichitaan ja Voichita Jumalaan. Kumman rakkaus on suurempi? Alina ei kestä. Alina on mustasukkainen muille nunnille ja luostarin isälle. Alina saa raivokohtauksen ja hänet saadaan sidottuna vietyä sairaalaan. Mikään ei kuitenkaan auta. Sairaalasta Alina palautetaan luostariin, jossa Isä on vaikeassa tilanteessa. Sairaala ei pidä Alinaa, mutta luostarikin tuntuu väärältä paikalta, koska Alinasta ei selvästikään ole nunnaksi. Rajut tilanteet jatkuvat. Apua ei näköjään ole yhteiskunnan mielenterveysjärjestelmästäkään.
Elokuva perustuu tositapahtumiin moldavialaisessa luostarissa 2005. Niistä on romaanin kirjoittanut Tatiana Niculescu Bran. Juonta enempää paljastamatta voi sanoa, että loppu on surkea. Tapahtuu sellaista, jota luostarin Isä ei enää hallitse. Mungiu seuraa tapahtumia kuin ulkopuolinen tarkkailija, koko ajan ikään kuin kauempaa sivustalta. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että Mungiu ei mene aivan ihmisten lähelle, nykymuodikkaita lähikuvia kasvoista ei käytetä ollenkaan.
Mungiu ei myöskään ota kantaa siihen, kuka tai ketkä ovat syyllisiä lopun tragediaan. Antaa katsojien muodostaa oma mielipiteensä.
Erinomainen elokuva. Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Matti Apusen mukaan tällainen elokuva ei kuitenkaan voi olla taidetta, koska elinkeinoelämän mielestä ”hyvä taide on aina virkistävää”. Vuorten yli ei Apusen taidekäsityksen mukaan ehkä virkistä, mutta ajatteluttaa vielä yön yli nukkumisen jälkeenkin.
Cristian Mungiu on tällä hetkellä elokuvan kärkinimiä. Hänen edelliset Suomessa nähdyt elokuvansa 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2006) ja Tarinoita kulta-ajalta (2009) täydentyvät nyt trilogiaksi, joka osoittaa, että Euroopan köyhemmässä osassa tehdään nyt syväpiirteistä elokuvaa suurella sydämellä.
kari.naskinen@gmail.com
Romanialaisen Cristian Mungiun Vuorten yli on karu kertomus kahdesta nuoresta naisesta, joita yhdistää lapsuus orpokodissa. Toinen heistä on sittemmin yrittänyt etsiä elämää Saksassa, toinen on päässyt nunnaluostariin pienen Pohjois-Romaniassa olevan kaupungin ulkopuolella. Elokuva alkaa, kun Alina palaa Saksasta, rautatieasemalla on Voichita vastassa. Voichita vie Alinan vierailulle luostariin. Nopeasti katsojalle käy selväksi, että asiat eivät mene niin kuin ainakin Voichita on kuvitellut.
Alina on rakastunut Voichitaan ja Voichita Jumalaan. Kumman rakkaus on suurempi? Alina ei kestä. Alina on mustasukkainen muille nunnille ja luostarin isälle. Alina saa raivokohtauksen ja hänet saadaan sidottuna vietyä sairaalaan. Mikään ei kuitenkaan auta. Sairaalasta Alina palautetaan luostariin, jossa Isä on vaikeassa tilanteessa. Sairaala ei pidä Alinaa, mutta luostarikin tuntuu väärältä paikalta, koska Alinasta ei selvästikään ole nunnaksi. Rajut tilanteet jatkuvat. Apua ei näköjään ole yhteiskunnan mielenterveysjärjestelmästäkään.
Elokuva perustuu tositapahtumiin moldavialaisessa luostarissa 2005. Niistä on romaanin kirjoittanut Tatiana Niculescu Bran. Juonta enempää paljastamatta voi sanoa, että loppu on surkea. Tapahtuu sellaista, jota luostarin Isä ei enää hallitse. Mungiu seuraa tapahtumia kuin ulkopuolinen tarkkailija, koko ajan ikään kuin kauempaa sivustalta. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että Mungiu ei mene aivan ihmisten lähelle, nykymuodikkaita lähikuvia kasvoista ei käytetä ollenkaan.
Mungiu ei myöskään ota kantaa siihen, kuka tai ketkä ovat syyllisiä lopun tragediaan. Antaa katsojien muodostaa oma mielipiteensä.
Erinomainen elokuva. Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Matti Apusen mukaan tällainen elokuva ei kuitenkaan voi olla taidetta, koska elinkeinoelämän mielestä ”hyvä taide on aina virkistävää”. Vuorten yli ei Apusen taidekäsityksen mukaan ehkä virkistä, mutta ajatteluttaa vielä yön yli nukkumisen jälkeenkin.
Cristian Mungiu on tällä hetkellä elokuvan kärkinimiä. Hänen edelliset Suomessa nähdyt elokuvansa 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2006) ja Tarinoita kulta-ajalta (2009) täydentyvät nyt trilogiaksi, joka osoittaa, että Euroopan köyhemmässä osassa tehdään nyt syväpiirteistä elokuvaa suurella sydämellä.
kari.naskinen@gmail.com
