”Kolmannen valtakunnan
tilinteko on ollut saksalaisille äärimmäisen tuskallinen prosessi, mutta heidän
on ollut pakko käydä se läpi voidakseen edes jollakin tavalla tulla toimeen
vaikean menneisyytensä kanssa”, sanoi poliittisen historian professori Seppo
Hentilä
Suomalaisilla historiapäivillä tänään torstaina Asikkalassa. Historiapäivät jatkuvat
perjantaina ja lauantaina Sibeliustalossa Lahdessa.
Avajaispäivän aiheena oli äärioikeisto 1930-luvulla Euroopassa, ja laajaahan se olikin, kuten taloushistorian professori Ilkka Nummela muistutti: ”Maailmansotien välillä Euroopassa oli vallalla lähes 20 diktatuuria, joskin muutama niistä oli myös vasemmistolaisia.”
Hentilä puhui siitä, miten natsiaika vaikuttaa edelleen elämään Saksassa. Voi perustellusti väittää, että kansallissosialistisen diktatuurin rikosten avoin tilittäminen on Saksassa ollut yksi demokratian juurtumisen keskeisistä edellytyksistä.
”Toisaalta historian toistumisen pelko on jatkuva; voivatko ääriliikkeet vielä nykyäänkin tai lähitulevaisuudessa uhata demokraattisen järjestelmän perusteista”, kysyi Hentilä.
”Saksan liittotasavallassa ei ole koko maan tähänastisen historian aikana tehty ainoatakaan periaatteellisesti merkittävää poliittista päätöstä ottamatta huomioon sen mahdollisia yhtymäkohtia holokausti-problematiikkaan.”
Hentilä sanoikin, että Saksan liittotasavallan ulkopolitiikan matalaa profiilia tai sen muita EU-maita liberaalimpaa ulkomaalaispolitiikkaa olisi mahdotonta ymmärtää ilman tätä. Löysän maahanmuuttopolitiikan takana on ikään kuin anteeksipyyntö vanhoista teoista.
Historian herkkyyttä kuvastavat muutamat tapaukset, jolloin poliitikko tai virkamies on tehnyt tai lipsauttanut suustaan sellaista, joka on loukannut kolmannen valtakunnan uhreja. Hentilä mainitsi kaksi esimerkkiä:
”Liittokansleri Helmut Kohl selvisi hädin tuskin erolta laskettuaan Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin kanssa 1985 seppeleen Bitburgin hautausmaalle, jonne on haudattu amerikkalaisia sotilaita – ongelma oli vain se, että sinne on haudattu myös SS-miehiä.”
”Liittopäivien presidentti Philipp Jenninger taas erehtyi kristalliyön 50-vuotismuistoksi järjestetyssä istunnossa marraskuussa 1988 arvioimaan kolmannen valtakunnan sosiaalipoliittisia saavutuksia vuoteen 1938 saakka myönteisiksi, ja tämän seurauksena hän joutui eroamaan.”
Vuonna 2003 kristillisdemokraattien CDU:n parlamenttiryhmä erotti jäsenyydestään kansanedustaja Martin Hohmannin, jonka pitämä puhe Saksan kansallispäivänä tulkittiin laajasti juutalaisvastaiseksi. Hohmann oli sanonut, että saksalaiset ovat kyllä vastuussa juutalaisten joukkomurhasta holokaustista, mutta juutalaiset puolestaan kantavat vastuuta monista Venäjän vallankumouksen jälkeisistä rikoksista. Hohmann siis rinnasti saksalaisten ja juutalaisten syyllisyydet 1900-luvulla.
AUSCHWITZISTA EI
SAA VALEHDELLA
Saksassa on nykyisin jopa rajoitettu sananvapautta näihin asioihin liittyen. On säädetty Auschwitz-Lüge -laki, millä ns. Auschwitz-valhe on kriminalisoitu.
Uusnatsit ovat väittäneet, että juutalaisvainoja ei koskaan ollutkaan, vaan ne ovat maailmansodan voittajien ja juutalaisten keksimä valhe, jolla Saksan kansaa on voitu syyllistää ja nöyryyttää. Tällaisen väitteen julkisesta esittämisestä voi Saksassa ja Itävallassa saada sakkoa tai vankeutta jopa neljä vuotta.
Kolmannen valtakunnan julmuuksien kiistämisestä on tullut oma historiankirjoituksen lajinsa, jolla on omat gurunsa; heistä tunnetuin on englantilainen David Irving, jonka kirjat ovat myyneet Saksassa hyvin. Kirjassaan Hitler’s War (1977) hän kiisti Adolf Hitlerin vastuun holokaustista ja teki Hitleristä Winston Churchilliin verrattavan suurmiehen. Irving tuomittiin Itävallassa esittämistään lausunnoista 2006 kolmeksi vuodeksi vankilaan.
kari.naskinen@gmail.com
Avajaispäivän aiheena oli äärioikeisto 1930-luvulla Euroopassa, ja laajaahan se olikin, kuten taloushistorian professori Ilkka Nummela muistutti: ”Maailmansotien välillä Euroopassa oli vallalla lähes 20 diktatuuria, joskin muutama niistä oli myös vasemmistolaisia.”
Hentilä puhui siitä, miten natsiaika vaikuttaa edelleen elämään Saksassa. Voi perustellusti väittää, että kansallissosialistisen diktatuurin rikosten avoin tilittäminen on Saksassa ollut yksi demokratian juurtumisen keskeisistä edellytyksistä.
”Toisaalta historian toistumisen pelko on jatkuva; voivatko ääriliikkeet vielä nykyäänkin tai lähitulevaisuudessa uhata demokraattisen järjestelmän perusteista”, kysyi Hentilä.
”Saksan liittotasavallassa ei ole koko maan tähänastisen historian aikana tehty ainoatakaan periaatteellisesti merkittävää poliittista päätöstä ottamatta huomioon sen mahdollisia yhtymäkohtia holokausti-problematiikkaan.”
Hentilä sanoikin, että Saksan liittotasavallan ulkopolitiikan matalaa profiilia tai sen muita EU-maita liberaalimpaa ulkomaalaispolitiikkaa olisi mahdotonta ymmärtää ilman tätä. Löysän maahanmuuttopolitiikan takana on ikään kuin anteeksipyyntö vanhoista teoista.
Historian herkkyyttä kuvastavat muutamat tapaukset, jolloin poliitikko tai virkamies on tehnyt tai lipsauttanut suustaan sellaista, joka on loukannut kolmannen valtakunnan uhreja. Hentilä mainitsi kaksi esimerkkiä:
”Liittokansleri Helmut Kohl selvisi hädin tuskin erolta laskettuaan Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin kanssa 1985 seppeleen Bitburgin hautausmaalle, jonne on haudattu amerikkalaisia sotilaita – ongelma oli vain se, että sinne on haudattu myös SS-miehiä.”
”Liittopäivien presidentti Philipp Jenninger taas erehtyi kristalliyön 50-vuotismuistoksi järjestetyssä istunnossa marraskuussa 1988 arvioimaan kolmannen valtakunnan sosiaalipoliittisia saavutuksia vuoteen 1938 saakka myönteisiksi, ja tämän seurauksena hän joutui eroamaan.”
Vuonna 2003 kristillisdemokraattien CDU:n parlamenttiryhmä erotti jäsenyydestään kansanedustaja Martin Hohmannin, jonka pitämä puhe Saksan kansallispäivänä tulkittiin laajasti juutalaisvastaiseksi. Hohmann oli sanonut, että saksalaiset ovat kyllä vastuussa juutalaisten joukkomurhasta holokaustista, mutta juutalaiset puolestaan kantavat vastuuta monista Venäjän vallankumouksen jälkeisistä rikoksista. Hohmann siis rinnasti saksalaisten ja juutalaisten syyllisyydet 1900-luvulla.
AUSCHWITZISTA EI
SAA VALEHDELLA
Saksassa on nykyisin jopa rajoitettu sananvapautta näihin asioihin liittyen. On säädetty Auschwitz-Lüge -laki, millä ns. Auschwitz-valhe on kriminalisoitu.
Uusnatsit ovat väittäneet, että juutalaisvainoja ei koskaan ollutkaan, vaan ne ovat maailmansodan voittajien ja juutalaisten keksimä valhe, jolla Saksan kansaa on voitu syyllistää ja nöyryyttää. Tällaisen väitteen julkisesta esittämisestä voi Saksassa ja Itävallassa saada sakkoa tai vankeutta jopa neljä vuotta.
Kolmannen valtakunnan julmuuksien kiistämisestä on tullut oma historiankirjoituksen lajinsa, jolla on omat gurunsa; heistä tunnetuin on englantilainen David Irving, jonka kirjat ovat myyneet Saksassa hyvin. Kirjassaan Hitler’s War (1977) hän kiisti Adolf Hitlerin vastuun holokaustista ja teki Hitleristä Winston Churchilliin verrattavan suurmiehen. Irving tuomittiin Itävallassa esittämistään lausunnoista 2006 kolmeksi vuodeksi vankilaan.
kari.naskinen@gmail.com
