Lahden Trubaduuri on hyvä. Helsinkiläiset ammattiarvostelijat olivat väärässä haukkuessaan sen, Rondo-lehden päätoimittaja Harri Kuusisaari Etelä-Suomen Sanomissa ja Hannu-Ilari Lampila Helsingin Sanomissa. Motkottivat jopa siitä, että oopperan juoni on sekavan monimutkainen. Mitä sekavaa siinä nyt on, koska jutun juonihan paljastetaan katsojille heti alussa; ainoa sekavuudesta kärsivä taitaa olla kreivi Luna, jolle lopussa tulee yllätyksenä, että teloituttamansa Manrico olikin hänen veljensä.
Noiden arvostelujen perusteella voisi luulla, että nämä rondot ja lampilat eivät oopperoita kovin paljon tunnekaan, tai sitten heidän Lahden-reissunsa oli mennyt pilalle - jos vaikka Z-junassa oli sattunut jotakin epämukavaa.
Ei esitys tietenkään ole samaa luokkaa kuin esimerkiksi viimevuotinen Trubaduuri Metropolitanissa, jonka pääsi Suomessakin näkemään elokuvateatterissa. Toki Sondra Radjanovski ja Dmitri Hvorostovski vetivät komeammin kuin Satu Jaatinen ja Raimo Laukka, ja levyllä Jussi Björling laulaa vakuuttavammin kuin Lahdessa Kalle Koiso-Kanttila.
Tästä huolimatta Lahden esitys on laulullisestikin erinomainen. Ei esimerkiksi olisi yllätys, jos sopraano Satu Jaatisesta lähitulevaisuudessa tulisi seuraava tämän kaupungin iso oopperatähti Kirsi Tiihosen, Lilli Paasikiven ja Mika Pohjosen jälkeen. Erikoisen hyvin roolinsa hoiti myös kouvolalainen bassobaritoni Heikki Aalto, jolla jo onkin ollut soolotehtäviä Kansallisoopperassa. Baritoni Raimo Laukka ei ehkä enää ole kirkkaimmassa kunnossaan, mutta roolityö kreivi Lunana oli vakuuttava. Virolainen mezzosopraano Merle Silmato mustalaisäitinä lauloi hyvin, mutta sellainen romanihenkinen värikkyys puuttui näyttelemisestä.
Ammattiarvostelijat kiinnittivät huomiota siihen, että oululaiselta Kalle Koiso-Kanttilalta jäi korkea c laulamatta. Otin etukäteen selvää, mistä aariasta on kysymys, ja totta totta, aariassa Di quella pira Koiso-Kanttila keplotteli korkean c:n ohi.
Lahden oopperakuoro on tunnetusti korkealaatuinen. Niin nytkin. Kuoron liikkuminen oli paikoin vähän hajanaista, mutta laulu kulki, esimerkiksi hieno Miserere soi lämpimiä väreitä aiheuttaen.
Sama koskee orkesteria. Atso Almila johti sitä taas mallikelpoisesti. Kai on niin, että Trubaduurin isoista kokonaisuuksista orkesteri on paras, täys kymppi.
Lavastaja Minna Välimäki hallitsee kaupunginteatterin ison näyttämön. Jylhä lavastus on komea ja se liikkuu hyvin sekä syvyys- että korkeussuunnassa.
Niin innostunut olin Lahden Trubaduurista, että illalla piti lähteä Aleksin Pubin karaokeen huitaisemaan Saarenmaan valssi; sukulaiset kehuivat, että meni melkein kuin Georg Otsilla.
KYMMENEN PARASTALahden ooppera ry:n 50-vuotisen toiminnan kunniaksi tähän vielä sen kaikkien aikojen kymmenen kärki (vuodesta 1970 alkaen, koska vasta silloin tulin Lahteen oopperoitakin katsomaan):
1. Puccini: La Boheme (2007)
2. Tshaikovski: Jevgeni Onegin (1981)
3. Puccini: Tosca (1979)
4. Sallinen: Ratsumies (1987)
5. Verdi: Trubaduuri (2012)
6. Bizet: Carmen (1972)
7. Verdi: Otello (1983)
8. Mascagni: Cavalleria rusticana (1971)
9. Smetana: Myyty morsian (1980)
10. Leoncavallo: Pajazzo (1971)
On siellä ollut kovia tekijöitä, Ritva Auvinen, Heikki Keinonen, Kalevi Koskinen, Pertti Lehtinen, Aili Purtonen, Esa Ruuttunen, Tapani Valtasaari jne.
kari.naskinen@gmail.com
