Paras suomalainen laulaja on Jorma Hynninen (67). Makuasioitahan nämä ovat, mutta kun taas tiistai-iltana kuunteli Hynnistä Ristin-kirkossa, niin näin se on, Hynninen on paras.En osaa tätä musii-killisin ammattitermein perustella, mutta yhden asian tiedän: Hynninen on suomalaisista oopperalaulajista paras myös näyttelijänä. Tätä ei helposti uskoisi, kun on jotenkin näkevinään sen jäyhän vakavuuden, mikä Hynnisessä ihmisenä on. Vaikka enhän minä miestä tunne, mutta Hynnisen olemuksen perusteella ei äkkipäätä voisi kuvitella hänestä löytyvän niin ilmaisuvoimaista ja moneen taipuvaa näyttelijää kuin hän on.
Hynninen on tehnyt yli 60 oopperaroolia. Muutamia rooleja suomalaiset säveltäjät ovat kirjoittaneet nimenomaan Hynnistä varten. Yksi tällainen on Aulis Sallisen Kullervo. Kun vuonna 1993 olin nähnyt Kullervon Kansallisooperassa, jäi Hynnisen roolityö pyörimään mieleeni kummallisella tavalla. Kaivoin esille vanhan Mustaa valkoisella -juttuni, missä kirjoitin, etten ollut kotimatkan aikana pystynyt puhumaan sanaakaan. Heti seuraavana päivänä kävin ostamassa Kullervon cd-boksin, ja tuossa se nytkin taustalla soi.
"Kokemus oli niin voimakas, että en saanut ajatuksiani järjestykseen esimerkiksi kirjoittaakseni niistä kuin vasta nyt puoli vuotta myöhemmin", kirjoitin jutussani keväällä 1994.
"Kalevalan ja Aleksis Kiven Kullervo on suomalainen mies. Kun katsoin tuota miestä oopperassa esittänyttä Jorma Hynnistä, huomasin olevani myös suomalainen mies. Kullervon, suomalaisen miehen, elämä on tragedia. Eikä miehen kärsimysnäytelmä ole edes oman elämän mittainen. Se näytelmä on alkanut jo kauan ennen syntymää."
"Hynnisen Kullervon nähtyäni hyväksyn ja ymmärrän paremmin sen, miksi edelleen olen katkera siitä, että isoisäni tapettiin vuonna 1918, täysin noiden selkkausten ulkopuolisena. Oma isäni on kertonut niistä tapahtumista, jäämisestään isättömäksi alle kahden vuoden ikäisenä, ja näistä kertomuksista olen saanut itseeni pysyvän arven. Oma murhenäytelmänikin on siis alkanut ennen syntymääni ja ilmeisesti jatkuu myös kuolemani jälkeen, sillä en ole jättänyt omia lapsianikaan tietämättömiksi tästä mieltäni mustaavasta asiasta."
"Tähän liittyy kuvaavasti oopperan loppu, jossa Kullervo sanoo, ennen kuin tekee itsemurhan: Pelkäänkö minä kuolla? Ei se voi olla elämää pahempi. Sellainen oli maailma minulle."
Iltalehden haastattelusarjassa "Sytytin kynttilän" kysyttiin 7-vuotiaalta pojalta, mikä hänen mielestään on suurin ongelma maailmassa. - "Se, että pitää pelätä. Iltaisin. Vähän. Joskus tulee mieleen, että mä olen syyllinen kaikkeen, ja että on tummia pilviä mun ympärillä."
Tiistai-iltana Ristinkirkossa ei ollut tummia pilviä, kun Hynninen esitti Oskar Merikannon lauluja, vaikka soi siellä taas "vienosti murheenkin soitto".
Sallisesta ja Hynnisen toisesta "hovisäveltäjästä" Einojuhani Rautavaarasta vielä sen verran, että eivät näiden nykysäveltäjien teokset aina laulajallekaan helppoja ole, Hynninen:
"On myönnettävä, että päre on palanut kymmeniä kertoja, ja sitä kysyy vain itseltään, miksi näin vaikeaa on tehty. Näitä hyviä ystäviäni olen harjoitusvaiheessa manannut monta kertaa. Mutta sitten kun ongelmat on selvitetty, palkinto on suurempi. Mitä enemmän kärsit, sen kirkkaamman kruunun saat." (Pekka Hako: Jorma Hynninen omalla maalla, Otava 1999).
kari.naskinen@gmail.com
