Kekkosen ja SDP:n suhteista tohtoriksi väitellyt Lasse Lehtinen (61) on demaripoliitikko ja kirjailija. Hänen uusin romaaninsa Siivetönnä en voi lentää (WSOY, 2008) on sodanjälkeisten sukupolvien selviytymistarina niiltä vuosikymmeniltä, jolloin rakennettiin uutta Suomea. Taustana ovat poliittisen elämän todelliset tapahtumat, konnia ja lurjuksia unohtamatta.Paljon on tuttua asiaa, niin kuin esimerkiksi se, että ei tämä nykyinen vaalirahoituskeplottelu mitään uutta ole. Kun Urho Kekkoselle runnattiin jatkokautta, ei asialla ollut "Kehittyvien maakuntien Suomi ry", vaan "Maaseudun yhteisvaliokunta". Lehtisen romaanin päähenkilö, rakennusliikkeen omistaja Toivo Ahola saa valiokunnasta vieraakseen kanslianeuvos Arvo Korsimon. Niin paljon Korsimon käytös kuitenkin Aholaa suututtaa, että kun hän toimittaa lahjoituksen annettuun osoitteeseen, hän panee yhtä suuren summan kirjekuoreen toimitettavaksi Aravan silloiselle pääjohtajalle Olavi Lindblomille "käytettäväksi Kekkosen-vastaiseen toimintaan".
Vastaavanlaisia anekdootteja ja kevyttä huulenheittoa Lehtisen kirjassa on paljon. Se on mukavaa ajankuvaa, mutta jää lopulta kuitenkin viihdekirjallisuusosastoon. Kirja on helppoa luettavaa, mutta on sillä vakavatkin ansionsa. Suomi elää jälleenrakennuksen aikaa, ja tulevaisuutta varjostaa epävarmuus sodan hävinneen maan kohtalosta. Jälleenrakennuksen ponnistelujen ja henkilökuvien taustana toimivat poliittisen elämän tapahtumat.
Paljon on tuttua asiaa. Lahdessa Juustilankadulle rakennetun tornitalon romahtanenkin on esillä: "Joku arveli, että urakoitsija oli nuukuuksissaan jättänyt raudan pois betonista. Toinen sanoi, että huoneistot oli tapetoitu liian painavilla tapeteilla."
Valtakunnaliset teinipäivät Lahdessa järjestettiin joskus 60-luvulla: kannatti majoittua "Seurahuoneelle kahden hengen huoneeseen, sillä vanhemmat lukiolaiset olivat kertoneet, että teinikokouksissa halukkaita tyttöjä oli aina enemmän kuin sopivia panopaikkoja".
Tällaista letkeää light-versiota Suomen neljästä sodanjälkeisestä vuosikymmenestä Lehtinen tarjoaa 460 sivun verran, tähän tapaan:
1. "Suomalaiset hitsasi yhteen Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto, kommunistinen valtio, joka ensin petti suomalaisen työväenluokan ja sitten pelästytti Suomen porvarit perinpohjin." [Oheiskatsomiseksi käy parhaillaan tv-sarja Piru ja peijooni.]
2. "Kekkonen ei saanut Helsingistä yhtään valitsijamiestä, silti miehestä tuli presidentti."
3. "Rahalla ei saa onnea, mutta sillä saa pöydän läheltä orkesteria, paremman palvelun ja naisia, jotka puhuvat vain kun heiltä kysytään."
4. "Jos kaikki olisivat tasa-arvoisia ja rikkaita ja istuisivat parhaissa pöydissä, kuka meille tarjoilisi? Sitä kannattaa miettiä."
5. "Kun mies tulee korvesta, se on kaiken järjen mukaan kommunisti. Kun se saa mökin ja ostetuksi polkupyörän, siitä tulee sosiaalidemokraatti. Kun siitä tulee kunnanvaltuutettu, se on edelleen sosiaalidemokraatti, mutta kannattaa porvareiden esityksiä. Vaikka oikeat porvarit maailmasta häviäisivät, porvarillisuus ei mihinkään, siitä pitävät sosiaalidemokraatit huolen."
6. "Vapaamuurarit ovat turhautuneiden keskinkertaisuuksien salaseura."
7. "Nainen menee naimisiin ja luulee, että mies muuttuu. Turha toivo. Mies menee naimisiin ja haluaa, että nainen ei koskaan muuttuisi. Turha toivo."
8. "Virkamiesliiton majalle Saariselälle ei tyttöystäviä kannattanut viedä, se oli kuin olisi kantanut pirtua Viroon, sillä paikallinen tarjonta ylitti aina kysynnän."
9. "Venakko osaa tarjota tavaran niin, että kullia huimaa. Käynti Tamaran luona friskaa niinku kirkko vanhusta."
10. "Naurava piika on puoleksi pantu."
On Lehtisen kirja parempi kuin Kalle Päätalon tylsyydet. Sen sijaan Lahdessakin parhaillaan pyörivä Päätalo-elokuva on hyvä. Se kertoo Päätalon nuoruudesta siihen saakka, kunnes tämän ensimmäinen romaani ilmestyy. Jos ei ole Päätalo-fani eikä tunne kirjailijan henkilöhistoriaa, elokuva paikkaa hyvin aukkoa. Aikamoinen lurjuskin oli. Kai Lehtinen nimiroolissa on erinomainen.
kari.naskinen@gmail.com
