Vaalit ovat käynnissä, joten television Politiikka-Suomi-ohjelman viimeisen osan otsikko on taas ajankohtainen: Vastakkainasettelun aika on aina. Vaikka täällä maailman parhaassa maassa asiat ovat keskimäärin hyvin ja yhteistyökin sujuu, niin politiikassa ollaan silti aina napit vastakkain.
Näinä päivinä 40 vuotta sitten
äänestettiin myös. Silloin oli asetelma Mauno
Koivisto vastaan
muut. Se
oli vielä sitä
aikaa,
että
ensin
kansa valitsi 301 valitsijamiestä ja eduskunnan salissa nämä
valitut ratkaisivat sitten
asian
lopulta. Koivisto voitti, kun Harri
Holkerista ja
Johannes
Virolaisesta ei
ollut kunnon vastusta.
Virolainen oli
omalla vaalikampanjallaan yrittänyt hälventää vastakkainasettelua
mainossanonnallaan ”Kokoava voima”. Turhaa tietenkin, koska ainoa
kokoava voima oli tuolloin Koivisto. Eikä Virolaista vanhastaankaan
tunnettu mitenkään kansaa yhteen kokoavaksi,
päinvastoin hajottavaksi.
Virolainen piti yllä vastakkainasetteluja maaseudun ja kaupunkien
välillä sekä porvaripuolueiden ja vasemmiston välillä. Jo
K.-A. Fagerholmin
vähemmistöhallituksesta
1948-50 Virolainen sanoi, että ”mikään hallitus ei olisi kyennyt
kuristamaan maatalousväestöä siinä määrin kuin suurpääoman
tukema sosialistinen hallitus on tehnyt”.
Tuli
Virolainen esille professori Laura
Kolbelle tehdyssä
60-vuotisjuhlakirjassa Leivoksia,
kaupunkilaisia ja sivistysaatteita (Kirjapaja,
2017). Siinä Virolaista käsittelee tämän elämäkerrankin
kirjoittanut fil. tri Kati
Katajisto.
Virolainen oli Maalaisliitto/Keskustan tärkein aatteellinen
kehittäjä Santeri
Alkion jälkeen,
eikä kaupunkien työläisten omaksuma sosialistinen oppi sopinut
alkiolais-virolaiseen, yksilölähtöiseen moraalisäätelyyn.
Virolainen kyllä tiesi kaikkien muiden tavoin SDP:n taistelun
kommunisteja vastaan, mutta hän suhtautui silti epäillen siihen,
eikä
uskonut
sosiaalidemokraattien
hylänneen
aatteellisissa ohjelmissaan sosialisointivaatimuksia.
Vasta
peruskoulun aikaansaaminen helpotti Virolaista tässä
vastakkainasettelussa. Peruskoulu pelasti maaseudun modernisaation
tielle – ilman sitä olisi
saman
sukupolven kokemusmaailma revennyt kuiluksi. Lisäksi Kati Katajisto
toteaa, että koulutuspoliittisen uudistuksen kokonaiskuva täydentyi
Virolaistakin tyydyttäväksi
hänen ponnekkaasti ajamiensa maakuntayliopistojen perustamisen
myötä.
MAUNO
KOIVISTO JA
PENTTI AALLONEN
Kovin vahvistus Manun Sikariporras-joukkueelle oli maajoukkuemies Pentti Aallonen, joka oli valittu vuoden lentopalloilijaksi 1963, 1964, 1968, 1970 ja 1971. Kova vahvistus oli niin ikään Lahden Kimmon Anneli Kostensalo. Vastapuolella pelasivat mm. Juhani Kivihalme, Pekka Koivisto, Juhani Melanen, Pentti E Rantanen ja Timo K. Tikka. Pallopoikana toimi Seppo Lindblom.
Ottelun ja Koiviston polska -vaaliviihdetapahtuman jälkeen Koivisto piti lehdistötilaisuuden LOK:n Jukola-ravintolan kabinetissa.
Koivisto oli tullut Lahteen jo edellisenä päivänä. Hän yöpyi Lahden teollisuusseuran omistamalla Seurahuoneella, vaikka Suomen teollisuuspiirit olivat haukkuneet Koiviston pahaksi sosialistiksi, jota ei pidä äänestää. Porvarit olivat tietenkin shokissa vaalien jälkeen. Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Eeva Rissanenkin kirjoitti tuloksen selvittyä, että ”ihan sama, oliko kysymyksessä Manu tai Tanu”.
Kommunisti Esko Seppänen taas kommentoi, että Koivisto on merkitön, sinivalkoinen tuote, jonka pakkauksesta ei selviä valmistaja, eikä siinä ole tuoteselostetta. Erittäin tehokkaaksi on Seppäsen mukaan osoittautunut Koiviston käyttämä pesuaine varsinkin punavärin poistamisessa (v)aatteesta.
Vaalien yksi erikoisuus oli, että SKDL:n puheenjohtaja Kalevi Kivistö uhmasi Tehtaankadun painostusta ryhtymällä presidenttiehdokkaaksi. Näin voi sanoa, että ainoat ei-suomettuneet puolueet olivat tuolloin SKDL ja George C. Ehrnroothin Suomen perustuslaillinen puolue.
kari.naskinen@gmail.com