Korealainen elokuva on
vuodelta 2003, mutta se on tuotu länsimaiseenkin ohjelmistoon nyt,
kun sen
ohjanneen Bong
Joon-hon viime
vuonna valmistunut Parasite
osoittautui
suurmenestykseksi. Tämä murhaelokuva on enemmän komedia, mikä ei
kuitenkaan perustu roolihenkilöiden komiikkaan, vaan heidän
tomppelimaiseen työskentelyynsä. Tilanteesta annetaan havainnollinen
kuva heti alussa: murhapaikan läheltä löytyy hyvä kengänjälki,
jota ei kuitenkaan valokuvata eikä eristetä niillä poliisin
muovinauhoilla, ja sitten yksi maajussi ajaa traktorilla kengänjäljen
suttuun. Tämän ongelman poliisit ratkaisevat niin, että ottavat
ensimmäiseltä epäillyltään lenkkarin, käyvät
painamassa
sillä jäljen saveen ja ottavat siitä kuvan.
Tämän
epäillyn motiivia murhaan vahvistaa se, että kuulustelussa hän
kertoo katsoneensa telkkarista Lawrence
Kasdanin eroottisen
rikoselokuvan Huuma
(1981).
Kun
murhia tulee lisää, turvaudutaan myös ennustajaeukkoon. Kun selvää
ei edelleenkään
tule, lähetetään Söulista ammattimainen rikospoliisi avuksi.
Paljon ei sekään asiaa auta, ja yhdessä vaiheessa tämä uusi
poliisi pyytää pääkaupungista
lisää apuvoimia, mutta sieltä vastataan, että ei ehdi, koska
kaikki ovat nyt mielenosoitushäiriöitä torjumassa.
Tuolloin
Etelä-Korea oli vielä sotilasdiktatuurin vallassa. Myös Bon
Joon-ho on kertonut joutuneensa noihin aikoihin pidätetyksi.
Elokuvassa poliisiväkivalta heijastanee tuota aikaa, jolloin
ihmisten hakkaaminen syystä jos toisestakin oli ilmeisen
tavallista.
Tällaista mustaa huumoria siis. Pääosan
esittäjä on sama näyttelijä, joka Parasitessa
on
köyhän perheen isä. Näiden korealaisten tekijöiden nimiä on
turha erikseen mainita, koska eivät ne kuitenkaan jää päähän.
Turha niidenkään siellä
olisi yrittää
muistaa suomalaisten nimiä Honkanen, Lahtinen, Nieminen, Pihanen,
Virtanen…
Murhaaja sai hengiltä kymmenen naista, mutta
ei yllätys, ettei syyllistä saada elokuvassa kiinni.
Todellisuudessa kiinniotto tapahtui vasta 2019 dna-todisteiden
perusteella, mutta koska Etelä-Koreassa murhakin vanhenee 15
vuodessa, ei häntä voitu tuomita, vaikka tunnustikin kaikki murhat
ja lisäksi 30 raiskausta. Mutta
ei hätää: sama mies
Lee Choon-jae oli
1994 murhannut vävynsä, joten sai siitä elinkautisen.
Elokuva
on sujuvaa työtä. Murhatekoja ei näytetä, uhreja jonkin verran. Yli kahden tunnin kestosta olisi puoli
tuntia voinut leikata pois.
kari.naskinen@gmail.com
lauantai 31. lokakuuta 2020
Tomppelit etsivinä
Jos
Tommi Rinne ja Helge
Herala olisi pantu
rikosetsiviksi selvittämään sarjamurhaa ja Quentin
Tarantino olisi
ohjannut
poliisiväkivaltakohtaukset sijaisnäyttelijöitä käyttäen, siinä
olisi länsimainen muunnelma
korealaisesta elokuvasta Memories
of Murder. Ollaan
maatalousvoittoisessa Hwaseongin kaupungissa Söulin eteläpuolella,
jossa on tapettu kaksi naista ja lisää tulee. Tapahtumat perustuvat
todellisuuteen 1980-90-lukujen vaihteessa. Kaksi paikallista poliisia
alkavat tutkia asiaa, ja jos siinä ”Tarantinon versiossa”
etsivien esimies vielä olisi Hanski
Häyrinen,
niin kuva olisi täydellinen.