Kirjoittaja oli professorina Kalifornian venäläisessä yliopistossa, ja tämän Stalin-kirjan on julkaissut Suomeksi Johan Beckman Institute 2004. Kirjassa on käytetty muutamaa sataa lähdeteosta, mutta en niitä tässä erittele, vaan käyn läpi joitakin asioita, jotka kirjassa valaisevat Stalinin sielunelämää.
Tässäkin tapauksessa lähdetään liikkeelle lapsuudesta, joka oli Josif Vissarionovitsh Dzugasvilillä vaikea. Äiti Jekaterina oli ahkera ja puritaaninen nainen, joka pieksi ainoata henkiin jäänyttä lastaan, vaikka palvoikin tätä hartaasti. Pahin oli kuitenkin juopotteleva suutari-isä Vissarion, joka antoi pienelle Soso-pojalleen ansaitsemattomia, kauheita selkäsaunoja. Isä itse kuoli känniläisten tappelussa puukoniskuun, kun Soso oli 11-vuotias.
Tämä teki Stalinin. Georgialaiset sanoivat, että lyöminen määräsi tietoisuuden. Kun Stalin sitten oli vallassa, hän löi sekä läheisiä että kaukaisia. Stalinin käyttämä väkivalta johtui ensisijaisesti nöyryytyksistä, joita hän oli joutunut kärsimään väkivaltaisen isänsä käsissä.
Lisäksi Stalin kompensoi puutteitaan väkivallalla. Jonkin lapsuuden sairauden tai tapaturman seurauksena hänen vasen kätensä oli lyhyempi ja sen kyynärnivel oli jäykkä, vasemman jalan toinen ja kolmas varvas olivat kiinni toisissaan, isorokko oli jättänyt arvet kasvoihin ja hän oli vain 162,5 cm pitkä. Ongelma oli myös puhe, joka ei sujunut ilman georgialaista aksenttia. Tämä erotti hänet monista sliipatuista bolshevikkitovereista, jotka olivat jo kosmopoliitteja intellektuelleja. Puhujana muutenkaan ei Stalin ollut hyvä, ja teoreetikkona häntä pidettiin keskinkertaisena.
Tämä kaikki teki Stalinista vaarallisen. Hän samastui aggressiiviseen isäänsä, tsaarin santarmeihin ja myös Adolf Hitleriin. Stalinille Hitler oli niin sokea piste, että hän tyri pahasti sen tilanteen, kun Hitlerin joukot 22.6.1941 hyökkäsivät Neuvostoliittoon. Stalin oli saanut tästä 84 erilaista varoitusta, mutta ei ollut uskonut suuren idolinsa petturuuteen.
Kun Winston Churchill antoi Stalinille luotettavaa tietoa Saksan lähestyvästä hyökkäyksestä, Stalin tulkitsi sen ovelaksi yritykseksi kylvää riitaa Neuvostoliiton ja Saksan välille. Vielä hyökkäystä edeltävänä iltana Stalin ilmoitti politbyroon jäsenille, että Hitler ei hyökkää ainakaan lähitulevaisuudessa.
Natsi-Saksan hyökkäys aiheuttikin Stalinille henkisen romahduksen. Hän vetäytyi datshalleen ja sulkeutui itseensä. Stalinista tuli rintamakarkuri kesken kovimman paineen. Stalin vaipui syvään masennukseen, suorastaan shokkitilaan ja alkoi ryypätä.
Hän sai koottua itsensä runsaan viikon kuluttua ja piti puheen 3.7.1941. Sitä ennen hän oli jo ehtinyt pelätä, että hänet pidätetään. Puhe oli huono, se eteni pätkittäin.
HUONO MENESTYS TALVI-
SODASSA STALININ SYYTÄ
Talvisota Suomea vastaan jäi Neuvostoliiton kannalta keskeneräiseksi, ja tähän olivat isona syynä Stalinin puhdistukset puna-armeijassa. Niissä Stalin määräsi tuhottaviksi 35 000 upseeriaan, joidenkin arvioiden mukaan 60 000.
Tällaiset puhdistukset olivat Stalinin Neuvostoliiton suuri romutusoperaatio. Maan työnjohdollisen eliitin eliminoiminen ei tietenkään millään tavoin auttanut neuvostoyhteiskuntaa sodan tulikokeeseen ei muuhunkaan. Armeijan hengelle ja taistelukunnolle se oli vahingollista.
Suuri Isänmaallinen Sota kääntyi kuitenkin lopulta Stalinin voitoksi ja nyt muistetaan vain tämä. Kirjassa on hauska luettelo Stalinin saamista lempinimistä:
Leninin työn jatkaja
Vallankumouksellisten päätösten suuri mestari
Kommunismin lipunkantaja
Suuri Internationalisti
Luonnon mullistaja
Suuri Perämies
Viisas Isä
Viiksekäs Isukki
Kansojen Isä
Isä, Johtaja, Ystävä ja Opettaja
Kunniapioneeri
Ihmiskunnan Nero
Tieteen johtava valo
Kaikkien aikojen ja kansojen suurin Nero
Lasten suuri ystävä (myös naisten, kolhoosiviljelijöiden, taiteilijoiden, näyttelijöiden, kaivosmiesten, syvänmerensukeltajien ja kestävyysjuoksijoiden suuri ystävä).
Aivan jumaluuteen asti ei Stalinia tietenkään nostettu, koska jumalia ei hänen aikanaan ollut. Tai ei tämäkään ihan näin mennyt. Joskus sotien jälkeen Georgian ortodoksisen kirkon arkkipiispan tavatessaan Stalin kysyi: ”Kumpaa pelkäät enemmän, minua vai Jumalaa?” Kirkonmies hämmentyi ja meni sanattomaksi, jolloin Stalin jatkoi: ”Tiedän, että pelkäät enemmän minua, muuten et olisi tullut luokseni maallikon vaatteissa.”
Churchill kysyi kerran Stalinilta, voisiko tämä antaa anteeksi sen osan, jota Churchill oli näytellyt länsiliittoutuneiden neuvostovastaisessa interventiossa 1918-20. Tbilisin pappisseminaarissa nuorena opiskellut Stalin vastasi: ”Se on mennyttä. Eikä se ole minun anteeksiannettavissa, vaan Jumalan.”
kari.naskinen@gmail.com
