Vaikka Nikolai ajatteli ja toivoi viimeiseen asti asioiden kääntymiseen parempaan, hän oli myös kohtalonuskovainen. Jo kymmenen vuotta aiemmin Nikolai oli sanonut pääministeri Pjotr Stolypinille, että hänellä on ennakkoaavistus: ”Olen siitä täysin varma. Minut on tuomittu kauheisiin koettelemuksiin, mutta en saa palkintoani täällä maan päällä.”
Samalla hän oli siteerannut Raamatusta Jobin kirjaa: ”Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.” Kuin vahvistukseksi tälle Nikolai piti kohtalonomaisena sitä, että hänen syntymäpäiväänsä 6.5. vietettiin paljon kärsineen Jobin päivänä.
Kohtaloon liittyvät muutkin merkittävät numerot, niin hyvässä kuin pahassa. Nikolaille yksi tärkeä luku oli 17. Vuonna 1888 oli Aleksanteri III:n perhe joutunut lokakuun 17. päivänä junaonnettomuuteen Borkissa, mutta siitä oli selvitty kuin onnenkaupalla. Venäjän ensimmäisen perustuslain Nikolai allekirjoitti 17.10.1905 ja se merkitsi käytännössä tsaarin yksinvaltiuden loppua. Tsaariperheen ”lääkärinä” ja ”profeettana” ollut Rasputin murhattiin 17.12.1916.
Sitten tietenkin vuosi 1917, jolloin vallankumous lopetti Venäjän keisarikunnan. Marraskuun 17. päivänä Nikolai sai tietää boshevikkien kaapanneen vallan. Tuolloin tsaariperhe oli jo siirrettynä Tobolskiin, josta se seuraavana vuonna kuljetettiin junalla Jekaterinburgiin. Tuo kuljetuskin osui 17. päivään ja Nikolai kirjoitti päiväkirjaansa:
”17. huhtikuuta. Tiistai. Jälleen ihanan lämmin päivä. Kello 8.40 saavuimme Jekaterinburgiin. Seisoimme kolmisen tuntia eräällä asemalla. Täkäläisten ja meidän komissaariemme välillä oli voimakasta tunnekuohua.”
Sitten vielä se teloitusyö 17.7.1918. Siitä tehtyyn päätökseen oli saatu vahvistus kansankomissaarien neuvostolta ja toimeenpanevalta keskuskomitealta, toisin sanoen V.I. Leniniltä ja Jakov Sverdlovilta.
Jurovskin laukaisema Coltin luoti ei ollut ainoa tsaariin osunut. Paikalla oli kaikkiaan 12 vallankumouksellista ja kaikki halusivat kunnian nimenomaan tsaarin ampumisesta. Ammuttuja oli kymmenen, joiden lisäksi yksi hovineiti hakattiin kuoliaaksi kiväärinperällä. Tsaari makasi lattialla, mutta monet kävivät vielä kerran ampumassa ruumista.
Noiden 12 teloittajan joukkoon kuului Jurovskin lisäksi kuusi latvialaista Tsekasta, Imre Nagy (Unkarin kansannousun johtaja 1956), tsekalainen Grigori Nikulin komissaari Pjotr Jermakov, Ipatjevin talon vartioiston päällikkö Pavel Medvedev ja tsaarin entisen henkivartiokaartin sotilas Aleksei Kabanov.
”Koko juttu tarkastuksineen kesti parikymmentä minuuttia”, muisteli Jurovski.
Nikolai II oli historian tosiasioiden valossa heikko tsaari, mutta kyllä Ipatjevin talon kellarissa olisi nurin mennyt vahvempikin. Ranskan suurlähettiläänä Venäjällä 1914-17 toiminut Maurice Paléologue kirjoitti, että tsaareista ankarimmat ja samalla parhaat olivat Iivana Julma, Pietari Suuri ja Nikolai I.
”Venäjän kansa kaipaa rajatonta valtaa käyttävää käskijää. Se kulkee eteenpäin vain niin kauan kuin tuntee rautanyrkin tai ruoskan päänsä päällä”, kirjoitti Paléologue. Kuulostaa tutulta edelleen.
kari.naskinen@gmail.com
