keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kansalaissota ohitettiin tai ei päästy edes sinne asti

Lehdissä oli äskettäin juttu siitä, miten kouluissa ei vielä pitkään aikaan vuoden 1918 jälkeen puhuttu paljon mitään kansalaissodasta. Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen professori Jukka Rantala sanoi, että koulukirjat olivat tältä osin hyvin niukkoja. Kansalaissota kuitattiin parilla pienellä kappaleella, sillä asia oli liian arka ja lähellä. Esimerkiksi tunnetussa Mantereen - Sarvan historian oppikirjassa kansalaissota oli vain vähäisesti esillä ja siitä käytettiin nimityksiä punakaartilaiskapina ja vapaussota. Näkökulma oli valkoisten puolelta (STT 8.1.2018).

Ensimmäisen kerran kansalaissotaa käsiteltiin oppikirjassa vähän paremmin Veikko Huttusen keskikoulukirjassa Vuosisadat vierivät (1965). Minä olin tuolloin Jyväskylän lyseossa, mutta ainakaan meidän luokalla ei Huttusen kirjaa luettu. Eikä kansalaissota muutenkaan ollut esillä, koska niin tuoreisiin tapahtumiin ei ehditty. Tärkeämpää oli päntätä päähän antiikin Kreikan jumalat Afroditesta Hermekseen.

Kaikenlainen oman aikamme politiikka oli täysin torjuttu, vaikka Jyväskylän lyseota olivat aikoinaan käyneet mm. Otto Wille Kuusinen, Edvard Gylling ja vastapuolelta Taavetti Laatikainen. Oli kuitenkin yksi opettaja, joka uskaltautui puhumaan näistä kielletyistäkin asioista. Hän oli äidinkielenopettajani Erkki Vasama, joka Kalevalan ja Seitsemän veljeksen lisäksi esitteli meille 1959-62 ilmestyneet Täällä Pohjantähden alla ­-kirjat. Kerran hän antoi ainekirjoitukseen jopa niin radikaalin otsikkovaihtoehdon kuin "Neuvostoliittolainen elokuva ennen ja nyt".

Myöhemmin Vasamasta (SDP) tuli Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 1989 Vasama oli perustamassa Kansalaisen oikeusturvayhdistystä, jonka johdossa hän toimi vuoteen 2004, jolloin perustettiin Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliitto.

Historianopettaja oli Börje Åkerfeldt, joka kerran antoi meidän kotiainetehtäväksi Peloponnesolaissodan. Kun olin kotona ja Vasamalta saanut riittävästi kuuskytlukulaista hengennostatusta, tuomitsin peloponnesolaisten sodan ja samalla kaikki muutkin sodat 60-luvun pasifistiseen tyyliin. Åkerfeldtin palauttamaan kotiaineeseeni hän oli merkinnyt heti ensimmäisen kappaleen jälkeen punakynällä nollan ja jonkin huomautuksen asiattomasta tekeleestä.

Nykyisin lukiossa on kansalaissota osana pakollisia kursseja. Lahden lyseon Suomi 100 -itsenäisyysjuhlassa viime vuonna piti juhlapuheen erikoislähettiläs Heikki Talvitie, joka tiivisti kansalaissodan:

”Suomessa tilanne kehittyi kohti suojeluskuntia ja punakaarteja. Alkoi sisällissota. Mannerheimin johtamat valkoiset pitivät hallussaan Pohjois-Suomea ja osittain Keski-Suomea. Punaisilla oli hallussaan Etelä-Suomi. Paasikiven senaatti ja Svinhufvud ajautuivat Saksan syliin. Suomeen piti tulla saksalainen kuningas ja Saksaa pyydettiin apuun sisällissodan ratkaisemiseksi. Suomi solmi Saksan kanssa sopimukset, joiden mukaan Suomi ei voinut olla poliittisesti eikä taloudellisesti yhteydessä ulkovaltoihin ilman Saksan suostumusta. Von der Goltzin johtama Itämeren divisioona valloitti keväällä 1918 Etelä-Suomen ja Helsingin. Toinen saksalainen armeijaosasto eteni Loviisasta Lahteen ja pysäytti punaisten pakolaiskolonnan Fellmanin pelloille. Saksa ratkaisi sisällissodan valkoisten voittoon ja von der Goltz ryhtyi organisoimaan Suomen armeijaa. Suomesta tuli osa Saksan itäimperiumia ja Mannerheim lähti Ruotsiin.”

Seuraavina kuukausina näistä asioista puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Lahdessa järjestetään 30.4. - 10.5. muistoviikot, joiden aikana paneudutaan erityisesti Hennalan keskitysleirin tapahtumiin. Päätilaisuus on 10.5. Hennalassa.


kari.naskinen@gmail.com