Kalevalanmaa on Kansallisbaletin taiteellisen johtajan, tanskalaisen Kenneth Greven lopputyö 2018 päättyvällä johtajakaudellaan. Se on ylistyslaulu Suomelle, josta vierasmaalaisen on varmaan vaikea saada kunnon selvyyttä tämän perusteella, niin pienistä yksityiskohtia meille suomalaisille tutuista asioista se koostuu.
"Ihailen sitä voimaa, joka on tässä yhteiskunnassa ja Suomen historissa", sanoo Greve. "Haluan haastaa suomalaiset löytämään sisun uudelleen myös tuleviksi sadaksi vuodeksi."
Musiikki on koostettu niin suomalaisista aineksista kuin vain voi. Ideasta saa jonkinlaisen käsityksen, kun luettelee säveltäjänimiä esityksen aikajärjestyksessä:
Uuno Klami
Mari Kaasinen
Kimmo Pohjonen
Leevi Madetoja
Tuomas Kantelinen
Fredrik Pacius
J.L. Runeberg
Oskar Merikanto
P.J. Hannikainen
Jean Sibelius
Unto Mononen
Kaj Chydenius
Seppo Pohjola
Simo Salminen
Musiikista vastaa oopperan orkesteri, jota johtaa Nick Davies. Lisäksi lavalla on haitarinsa kanssa melkein koko ajan Kimmo Pohjonen, Kansallisoopperan mies- ja naiskuorot laulavat väkevästi ja välillä käy laulaa luikauttamassa myös Värttinä.
Henkilögalleriakin on monipuolinen. Päähenkilöt ovat Kalevalan Aino, Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen ja Pohjan akka, mutta kun tarina etenee, mukaan tulee monenlaista tuttua sankaria (kaikilla ei kuitenkaan tanssiroolia):
Elias Lönnrot
J.V. Snellman
Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli
Minna Canth
viisi Urho Kekkosta
Lasse Viren
Marja-Liisa Hämäläinen
Irwin Goodman
Katri Helena
Sisu
Pessi ja Illusia
Jääkiekkoleijonat
Saappaanheittäjä
Eukonkantaja
Angry Bird
Kaikkia roolihahmoja en tunnistanut, mutta yksi parhaista kohtauksista on, kun Timo Mäkinen ajaa Minillä konepelti pystyssä Ouninpohjan pikataipaleella.
Hyvin vaikuttavia kohtia ovat sotiin liittyvät. Kun kansalaissodan loputtua valkoinen ja punainen lyövät kättä, soi musiikkina Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Baletissa ei luultavasti ennen ole liikuttu Narvan marssin tahtiin, ja tämä kohta jatkosotaa kuvaten on niin tunteet pintaan nostava, että samaan ei ole pystytty Tuntematon sotilas -elokuvissa.
Kalevalanmaan ensimmäinen osa vakava ja musiikillisesti hieno, väliajan jälkeen puolestaan siirrytään eräänlaiseen hurlumheihin, jossa sodat on käyty ja Suomi nousee. Enkä ole ennen ollut tilanteessa, jossa yleisö laulaa oopperan kuoron kanssa, lauluna Unto Monosen Satumaa.
Aina välillä lavalle ilmestyy Sisu-poika, ja taas mennään läpi vaikka harmaan kiven. Sitten taas rakennetaan uutta Suomea, Aalto-jakkaroita, Marimekon vaatteita ja Nokian puhelimia. Skitsin puolellekin mennään, mutta perustellulla tavalla.
Huvittavin kohtaus on, kun mieskuoron äijät rehvastelevat lavalla, ottavat vähän kossua ja laulavat Rotestilaulua; ”Se se vaan on sillä lailla, että tässäkin maassa sitä on paljon mälsää, olispa taas nuijalla töitä.” Jos esityksen olisi ohjannut Kristian Smeds, olisi takaseinälle heijastettu tässä kohtaa Juha Sipilän kuva, mutta Kansallisbaletin tähän tyylivalintaan sellainen ei passaa, Kuvia kyllä heijastetaan, heti alussa Paavo Nurmesta Lahden hyppyrimäkiin ja Alvar Aallosta Mauno Koivistoon, ja ennen esityksen alkua pyörii valkokankaalla ihmisten haastatteluja, joissa Suomi-mielipiteitään esittävät mm. Irja Askola, Lola Odusoga ja monet ns. kadunihmiset.
Kokonaisuudessaan vakuuttava esitys. Tansseista en kuitenkaan sano mitään, kun sen alan kokemukseni on vähäinen. Joukkokohtaukset varsinkin näyttävät komeilta.
Ainoa turhuus on esityksen alkuun ja loppuun sijoitetut puheosuudet, joissa vahtimestari ja oopperan tekniikkamies väittelevät muka hauskasti mutta paperinmakuisesti siitä, mikä on suomalaisuutta. Ei toimi.
kari.naskinen@gmail.com
