Monivaiheisten tapahtumien jälkeen Pekurinen oli päästetty ehdonalaiseen vapauteen 12.10.1941, mutta hänet pakotettiin rintamalle III armeijakuntaan JR 11:een. Siellä hän edelleen kieltäytyi ottamasta asetta, minkä jälkeen Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Pentti Valkonen määräsi Pekurisen teloitettavaksi. Teloitus pantiin toimeen suur-suomalaisjoukkojen Neuvostoliitolta miehittämän Kalevalan piirin alueella. Arndt Pekurinen oli kuollessaan aviomies ja kahden lapsen isä.
Vuosina 1929-31 Pekurinen oli passitettu toistuvasti vankilaan, koska hän ei suostunut pukeutumaan sotilaspukuun. Pekurinen oli valmis työskentelemään varusmiespalvelusta huomattavasti pidemmän aikaa siviilitehtävissä, mutta joutui suorittamaan tämän velvollisuutensa vankilassa.
Lapuanliikkeen muiluttamaksikin hän joutui. Lapuan ”isänmaan miehet” hakkasivat Pekurisen yhden vankilareissun päätteeksi henkihieveriin ja tekivät hänestä elävän variksenpelättimen Seinäjoen asemalle. Sanomalehti Uusi Suomi kiitteli yhdeksän miehen urotekoa ”isänmaallisen tehtävän suorittamisesta”.
Pekurisen puolesta vedottiin kansainvälisestikin Suomen hallitukseen. Albert Einsteinkin vaati Pekurisen vapauttamista, niin myös 60 jäsentä Englannin parlamentista. Puolustusministeri, entinen jääkärieversti Juho Niukkanen (Maalaisliitto) ei kuitenkaan antanut periksi.
Lopulta tämän painostuksen ansioista säädettiin sentään Suomen ensimmäinen siviilipalveluslaki ”Lex Pekurinen” 14.4.1931, mutta se ei Pekurista pelastanut, koska laki oli voimassa vain rauhan aikana.
Pekurisen sodanvastainen vakiovastaus näytösluontoisissa oikeudenkäynneissä oli: ”Kun ihmistä ei syödä, on niitä turhaa teurastaakaan.” Kapteeni Valkostakaan ei syöty, vaikka hänet myöhemmin sodassa teurastettiinkin.
Autonkuljettaja Arndt Pekurinen oli omaksunut sodan- ja tappamisenvastaisen vakaumuksensa lukemalla mm. Arvid Järnefeltiä, Leo Tolstoita ja Raamattua. Pekurisen ongelma Suomen 1930-luvun äärioikeistolaisessa järjestelmässä oli hänen työläistaustansa. Joku Järnefelt sai kyllä henkäillä filosofisesti pasifismista, mutta Pekurinen oli pahempi, koska hänen pasifisminsa tulkittiin proletaariseksi.
Matti Salmisen kirjassa Toisinajattelijoiden Suomi (Into, 2016) kerrotaan Pekurisen tapauksen aiheuttaneen pysyvän tahran koko Suomen armeijalle: ”Asian teki erityisen vastenmieliseksi se, että miehen tappamista yritettiin peitellä – tässä puuhassa oli mukana kirkonmiehiäkin. Kyseisen divisioonan sotilaspastori määräsi Pekurisen haudattavaksi paikan päälle nimettömänä, vaikka muut suomalaiset vainajat pyrittiin aina saattamaan kotiseudun multiin. Vasta kun Pekurisen vaimo alkoi kysellä miehensä perään, vainaja siirrettiin Helsinkiin. Siirtoon tarvittiin apua jopa eduskunnan oikeusasiamieheltä.”
Sekin Pekurisen jutussa oli kiusallista, että hän ei ollut aivan tavallinen aseistakieltäytyjä, vaan oli vuodesta 1929 lähtien toiminut Antimilitaristisen liiton puheenjohtajana. Puheenjohtajuus oli tehnyt Pekurisesta erityisen maalitaulun, ja Etsivä keskuspoliisi (EK) pidättikin hänet heti syksyllä 1929 sotilaskarkurina ja pasifistina, mikä oli Suomen herrojen mielestä ihmisessä yhtä paha vika kuin kommunismi, ellei pahempikin.
Helsingin Itä-Pasilassa sijaitseva puistikko vihittiin 2006 Arndt Pekurisen puistoksi. Asiasta oli päättänyt kaupunginvaltuusto äänin 53 - 31, vastaan olivat tietenkin Kokoomus ja Rkp.
Taas 5.11. järjestää Aseistakieltäytyjäliitto muistokäynnin Pekurisen haudalla.
kari.naskinen@gmail.com
