Suurmiesten patsailla on usein värikkäitä vaiheita. Tilanteiden muuttuessa
niitä kaadetaan ja taas nostetaan uudelleen jalustoilleen. Pietari Suuren patsas Viipurissa on yksi tällainen. Se on pantu
nurin kaksi kertaa ja välillä se on käynyt Helsingissäkin.
Leopold Bernstamin tekemä veistos seisoo Tervaniemen kukkulalla lähellä Viipurin maakunta-arkiston komeaa valkoista taloa, missä nykyisin toimii Leningradin alueen valtionarkisto. Lähellä on myös Viipurin linna, jonka ohi kulkevaa siltaa pitkin patsaalle pääsee helposti. Kukkulan juurella on vanhasta ruutikellarista tehty ravintola Ruskij Dvor.
Patsas pystytettiin ensimmäisen kerran 1910, jolloin oli kulunut 200 vuotta siitä, kun Pietari Suuren joukot olivat vallanneet Viipurin Suuressa Pohjan sodassa. Joukkoja johtaneen kenraaliamiraali Fjodor Apraksinin patsas on alempana Pietarin aukiolla, jonka nimet aikaisemmin olivat Pyhän Annan tori ja Siikaniemen tori. Pietari Suuri katsoo edelleen kohti Viipurin keskustaa, kuten elävä Pietari Suurikin teki seuratessaan kaupungin valtausta.
Kun Suomi oli saanut itsenäisyyden, patsas kaadettiin 1918. Tuossa rytäkässä patsaan pää irtosi, ja patsas irtopäineen kuljetettiin Kansallismuseon pihaan. Vuonna 1930 patsas siirrettiin Viipurin taidemuseoon, josta neuvostoliittolaiset palauttivat sen alkuperäiselle paikalleen, kun puna-armeija oli Talvisodassa vallannut Viipurin.
Tuossa vaiheessa piti puolestaan poistaa samalle jalustalle Suomen itsenäisyyspäivänä 1927 nostettu Itsenäisyyden leijona, jonka oli taiteillut Hollolasta kotoisin oleva Gunnar Finne. Seuraavan kerran Pietari Suuri sai lähteä Jatkosodan aikana, kun Suomi oli vallannut Viipurin takaisin. Mutta kun Jatkosota lopulta päättyi Neuvostoliiton voittoon ja Viipurin menetykseen, pääsi Pietari Suuri taas takaisin, tosin vasta 1954 korjausten jälkeen.
Suomen leijona kuskattiin Monrepon puistoon, jossa se nytkin on rikkinäisenä ilman jalkoja museo- ja puistotoimiston edustalla.
Gunnar Finne oli hollolalaisen maanviljelijäperheen poika, jonka kädenjälkeä on mm. Hollolan sankaripatsas (1941).
AUTUAITA OVAT
RAUHANTEKIJÄT
Tällaista suomalaista historiaa on Viipurissa runsaasti. Yksi ajankohtainen on Emil Wikströmin veistämä Mikael Agricolan patsas, jonka jalustassa lukee suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi: ”Autuaita ovat rauhantekijät”. Sanonta on Agricolan Rukouskirjan (1544) esipuheesta. Patsas ei ole alkuperäinen, vaan sen kopio. Se sijaitsee ainoan Viipurissa jäljellä olevan luterilaisen kirkon vieressä.
Agricolan rintakuvapatsas paljastettiin alun perin 1908, mutta Talvisodan aikana suomalaiset ottivat sen talteen ja veivät Tienhaaran varikolle. Sen jälkeen jäljet loppuvat; jotkut ovat nähneet patsasta kuljetetun Lappeenrannan suuntaan, mutta perusteellisista etsinnöistä huolimatta sitä ei ole löytynyt.
Kopio patsaasta pystytettiin Viipurissa 2009. Samanlaiset kopiot ovat Turussa (1910), Lahdessa (1953) ja Pernajassa (1959).
Kuopiossa kiinnitettiin viime vuonna muistolaatta Spede Pasasen lapsuuden kotitalon seinään. Sitä ei poliittisten tai muidenkaan syiden takia tarvinne koskaan poistaa.
kari.naskinen@gmail.com
Leopold Bernstamin tekemä veistos seisoo Tervaniemen kukkulalla lähellä Viipurin maakunta-arkiston komeaa valkoista taloa, missä nykyisin toimii Leningradin alueen valtionarkisto. Lähellä on myös Viipurin linna, jonka ohi kulkevaa siltaa pitkin patsaalle pääsee helposti. Kukkulan juurella on vanhasta ruutikellarista tehty ravintola Ruskij Dvor.
Patsas pystytettiin ensimmäisen kerran 1910, jolloin oli kulunut 200 vuotta siitä, kun Pietari Suuren joukot olivat vallanneet Viipurin Suuressa Pohjan sodassa. Joukkoja johtaneen kenraaliamiraali Fjodor Apraksinin patsas on alempana Pietarin aukiolla, jonka nimet aikaisemmin olivat Pyhän Annan tori ja Siikaniemen tori. Pietari Suuri katsoo edelleen kohti Viipurin keskustaa, kuten elävä Pietari Suurikin teki seuratessaan kaupungin valtausta.
Kun Suomi oli saanut itsenäisyyden, patsas kaadettiin 1918. Tuossa rytäkässä patsaan pää irtosi, ja patsas irtopäineen kuljetettiin Kansallismuseon pihaan. Vuonna 1930 patsas siirrettiin Viipurin taidemuseoon, josta neuvostoliittolaiset palauttivat sen alkuperäiselle paikalleen, kun puna-armeija oli Talvisodassa vallannut Viipurin.
Tuossa vaiheessa piti puolestaan poistaa samalle jalustalle Suomen itsenäisyyspäivänä 1927 nostettu Itsenäisyyden leijona, jonka oli taiteillut Hollolasta kotoisin oleva Gunnar Finne. Seuraavan kerran Pietari Suuri sai lähteä Jatkosodan aikana, kun Suomi oli vallannut Viipurin takaisin. Mutta kun Jatkosota lopulta päättyi Neuvostoliiton voittoon ja Viipurin menetykseen, pääsi Pietari Suuri taas takaisin, tosin vasta 1954 korjausten jälkeen.
Suomen leijona kuskattiin Monrepon puistoon, jossa se nytkin on rikkinäisenä ilman jalkoja museo- ja puistotoimiston edustalla.
Gunnar Finne oli hollolalaisen maanviljelijäperheen poika, jonka kädenjälkeä on mm. Hollolan sankaripatsas (1941).
AUTUAITA OVAT
RAUHANTEKIJÄT
Tällaista suomalaista historiaa on Viipurissa runsaasti. Yksi ajankohtainen on Emil Wikströmin veistämä Mikael Agricolan patsas, jonka jalustassa lukee suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi: ”Autuaita ovat rauhantekijät”. Sanonta on Agricolan Rukouskirjan (1544) esipuheesta. Patsas ei ole alkuperäinen, vaan sen kopio. Se sijaitsee ainoan Viipurissa jäljellä olevan luterilaisen kirkon vieressä.
Agricolan rintakuvapatsas paljastettiin alun perin 1908, mutta Talvisodan aikana suomalaiset ottivat sen talteen ja veivät Tienhaaran varikolle. Sen jälkeen jäljet loppuvat; jotkut ovat nähneet patsasta kuljetetun Lappeenrannan suuntaan, mutta perusteellisista etsinnöistä huolimatta sitä ei ole löytynyt.
Kopio patsaasta pystytettiin Viipurissa 2009. Samanlaiset kopiot ovat Turussa (1910), Lahdessa (1953) ja Pernajassa (1959).
Kuopiossa kiinnitettiin viime vuonna muistolaatta Spede Pasasen lapsuuden kotitalon seinään. Sitä ei poliittisten tai muidenkaan syiden takia tarvinne koskaan poistaa.
kari.naskinen@gmail.com
