Otsikon sanonta on kommunistisen dialektiikan opintokerhosta, jonka ovat
perustaneet Hollywoodin riistetyt käsikirjoittajat. Tämä ja kymmenet muut Hollywood-kliseet
käydään läpi Coenin veljesten
hulvattomassa elokuvassa Hail, Caesar. Meininki
on tuttua veljesten aikaisemmista elokuvista, joskin nyt on kysymys kaikkein
kevyimmästä tapauksesta.
Eletään 1950-lukua ja isojen elokuvayhtiöiden studioaikaa. Tehdään suuria elokuvia, mutta aina ei tekeminen suju ilman yhtä suuria ongelmia. Studiopomoilla on kädet täynnä selvitettäviä asioita, kun ohjaajat eivät tule toimeen toopemaisten näyttelijöiden kanssa, kun on peiteltävä tähtinäyttelijän au-raskautta, kun joku avainhenkilö retkahtaa ryyppäämään päiväkausiksi jne.
Ethan ja Joel Coen parodioivat ja ironisoivat. Kommunisminvastainen hyökyaalto on pahimmillaan ja Hollywoodin on sitä tuettava. Maassa maan tavalla tai maasta pois – ja yhdenkin tähtinäyttelijän käy neuvostoliittolainen sukellusvene hakemassa pois Malibun rannikolta.
Parasta elokuvassa ovat parodiat tuon ajan suurelokuvalajeista. George Clooney (kuvassa) on pääroolissa Jeesus-aiheisessa elokuvassa, Clooney on kuin Charlton Heston Ben-Hurissa (1959). Hauskuutta on saatu aikaan myös lännenelokuvien näyttelijöistä, joista ei muunlaisiin elokuviin olekaan, koska eivät osaa kuin heittää lassoa ja sanoa hevoselleen ptruu. Mukava yksityiskohta on, että yksi tällainen sankari laulaa saman kuutamolaulun kuin Roy Rogers elokuvassa The Arizona Kid (1939). Hauskoja kohtauksia on myös tanssimusikaalielokuvista.
Elokuvan pääosassa on studiopomoa esittävä Josh Brolin. Coenin veljesten nauttimasta arvostuksesta kertoo myös tämän elokuvan kohdalla, että pieniinkin rooleihin on taas saatu tunnettuja tähtiä, kuten Ralph Fiennes, Scarlett Johansson, Frances McDormand, Tilda Swinton ja Channing Tatum. Mukana on myös Jack Huston, jonka isoisä John Huston ohjasi massiivisen Raamattu-elokuvan (1966).
Neljäsataa vuotta sitten kuollut Shakespeare määritteli mitta-asteikon komedialle. Hail, Caesar ei ole kunnolla komedia, ehkä osuvampi nimike on hupailu. Kun aihe kuitenkin on Hollywood, se tulee luultavasti saamaan myös Oscar-ehdokkuuksia ensi vuoden gaalaa varten – tai ei, koska tasa-arvo ei toteudu mustien näyttelijöiden puuttuessa.
kari.naskinen@gmail.com
Eletään 1950-lukua ja isojen elokuvayhtiöiden studioaikaa. Tehdään suuria elokuvia, mutta aina ei tekeminen suju ilman yhtä suuria ongelmia. Studiopomoilla on kädet täynnä selvitettäviä asioita, kun ohjaajat eivät tule toimeen toopemaisten näyttelijöiden kanssa, kun on peiteltävä tähtinäyttelijän au-raskautta, kun joku avainhenkilö retkahtaa ryyppäämään päiväkausiksi jne.
Ethan ja Joel Coen parodioivat ja ironisoivat. Kommunisminvastainen hyökyaalto on pahimmillaan ja Hollywoodin on sitä tuettava. Maassa maan tavalla tai maasta pois – ja yhdenkin tähtinäyttelijän käy neuvostoliittolainen sukellusvene hakemassa pois Malibun rannikolta.
Parasta elokuvassa ovat parodiat tuon ajan suurelokuvalajeista. George Clooney (kuvassa) on pääroolissa Jeesus-aiheisessa elokuvassa, Clooney on kuin Charlton Heston Ben-Hurissa (1959). Hauskuutta on saatu aikaan myös lännenelokuvien näyttelijöistä, joista ei muunlaisiin elokuviin olekaan, koska eivät osaa kuin heittää lassoa ja sanoa hevoselleen ptruu. Mukava yksityiskohta on, että yksi tällainen sankari laulaa saman kuutamolaulun kuin Roy Rogers elokuvassa The Arizona Kid (1939). Hauskoja kohtauksia on myös tanssimusikaalielokuvista.
Elokuvan pääosassa on studiopomoa esittävä Josh Brolin. Coenin veljesten nauttimasta arvostuksesta kertoo myös tämän elokuvan kohdalla, että pieniinkin rooleihin on taas saatu tunnettuja tähtiä, kuten Ralph Fiennes, Scarlett Johansson, Frances McDormand, Tilda Swinton ja Channing Tatum. Mukana on myös Jack Huston, jonka isoisä John Huston ohjasi massiivisen Raamattu-elokuvan (1966).
Neljäsataa vuotta sitten kuollut Shakespeare määritteli mitta-asteikon komedialle. Hail, Caesar ei ole kunnolla komedia, ehkä osuvampi nimike on hupailu. Kun aihe kuitenkin on Hollywood, se tulee luultavasti saamaan myös Oscar-ehdokkuuksia ensi vuoden gaalaa varten – tai ei, koska tasa-arvo ei toteudu mustien näyttelijöiden puuttuessa.
kari.naskinen@gmail.com
