Ranskalaisesta elokuvasta Matkalla
Floridaan sanotaan sen mainonnassa, että kyseessä on komedia. Ei ole, eikä
aiheesta sellaista saa, koska muistisairaus ei ole leikinasia. Philippe Le Guayn ohjaama elokuva
81-vuotiaan miehen dementiasta ja tämän lähiomaisten tuskasta on ennemminkin
tragedia. Asetelma on tuttu kaikille niille, joiden lähipiirissä on vastaavaa
koettu.
Paperitehtaan entinen omistaja ja toimitusjohtaja Claude sairastaa, mutta ei sitä itse ymmärrä tai myönnä. Tytär yrittää auttaa tilannetta hankkimalla yksin isossa talossa asuvalle isälleen kodinhoitajia, mutta he saavat aina tarpeekseen miehen ärsyttävistä ja usein vihamielisistä tempauksista. Välillä Claude saa päähänsä lähteä tehtaalle neuvomaan asioiden hoitamista, ja kaikki menee tietenkin pieleen.
Tehtaassa työskentelevän insinöörin ja Clauden tyttären rakkaussuhteenkin kanssa tulee ongelmia, kun Claude on aina tiellä. Insinööriä huolettaa se, tulevatko suomalaiset ostamaan paperitehtaan, mutta suurin ongelma on kuitenkin Claude.
Tehtaalle mennessään Claude panee tulpat korviinsa. Minä teen tästä lähtien samoin mennessäni elokuviin, joiden äänen taso on nykyisin sellainen, että elokuvateattereiden koneenkäyttäjät ilmeisesti olettavat meidän katsojien olevan puolikuuroja.
Elokuvan nimi tule siitä, että Clauden toinen tytär on muuttanut aikoinaan Floridaan, jonne Claudekin aikoo lähteä tytärtään tapaamaan. Tytär on kuitenkin kuollut aikoja sitten, mutta Clauden sairaus torjuu tämän tiedon.
Mukavia kohtia tässä ”komediassa” ei juurikaan ole. Yksi sellainen kuitenkin on, kun tytär on kunnostuttanut isän vanhan Renault Floride -avoauton (1958-61), joka pohjautui Dauphinen tekniikkaan, ja Claude on tietenkin tyytyväinen – tuttu juttu vuosikymmenten takaa.
Tunnettu näyttelijä Jean Rochefort on Clauden roolissa erinomainen. Niin hyvä, että tulee paha mieli. Sandrine Kiberlain tyttärenä ja tehtaan nykyisenä toimitusjohtaja luovii isän hyvien ja huonojen hetkien välissä, tekee parhaansa, mutta kun mikään ei auta…
Paperitehtaan entinen omistaja ja toimitusjohtaja Claude sairastaa, mutta ei sitä itse ymmärrä tai myönnä. Tytär yrittää auttaa tilannetta hankkimalla yksin isossa talossa asuvalle isälleen kodinhoitajia, mutta he saavat aina tarpeekseen miehen ärsyttävistä ja usein vihamielisistä tempauksista. Välillä Claude saa päähänsä lähteä tehtaalle neuvomaan asioiden hoitamista, ja kaikki menee tietenkin pieleen.
Tehtaassa työskentelevän insinöörin ja Clauden tyttären rakkaussuhteenkin kanssa tulee ongelmia, kun Claude on aina tiellä. Insinööriä huolettaa se, tulevatko suomalaiset ostamaan paperitehtaan, mutta suurin ongelma on kuitenkin Claude.
Tehtaalle mennessään Claude panee tulpat korviinsa. Minä teen tästä lähtien samoin mennessäni elokuviin, joiden äänen taso on nykyisin sellainen, että elokuvateattereiden koneenkäyttäjät ilmeisesti olettavat meidän katsojien olevan puolikuuroja.
Elokuvan nimi tule siitä, että Clauden toinen tytär on muuttanut aikoinaan Floridaan, jonne Claudekin aikoo lähteä tytärtään tapaamaan. Tytär on kuitenkin kuollut aikoja sitten, mutta Clauden sairaus torjuu tämän tiedon.
Mukavia kohtia tässä ”komediassa” ei juurikaan ole. Yksi sellainen kuitenkin on, kun tytär on kunnostuttanut isän vanhan Renault Floride -avoauton (1958-61), joka pohjautui Dauphinen tekniikkaan, ja Claude on tietenkin tyytyväinen – tuttu juttu vuosikymmenten takaa.
Tunnettu näyttelijä Jean Rochefort on Clauden roolissa erinomainen. Niin hyvä, että tulee paha mieli. Sandrine Kiberlain tyttärenä ja tehtaan nykyisenä toimitusjohtaja luovii isän hyvien ja huonojen hetkien välissä, tekee parhaansa, mutta kun mikään ei auta…
kari.naskinen@gmail.com
