Suomalaisesta eliitistä kaksi kolmasosaa on syntynyt 1950-72, naisia valtaeliitistä on 26 prosenttia ja ruotsinkielisten osuus on 11 prosenttia. Tästä suomalaisesta eliittijoukosta 92 prosenttia on suorittanut ylioppilastutkinnon ja peräti 88 prosenttia myös yliopistotutkinnon.
Keitä ne eliittiin nousevat sitten ovat? Ruostetsaari selitti, että eliitti-sana tulee latinan kielen sanasta electa (valittu), mutta tämä ei silti tarkoita, että koko eliittiporukka olisi nimenomaisesti siihen valittu. Ovatpahan vain sitä joukkoa, joka yhteiskunnassa hallitsee – toinen joukko on sitten hallittavat.
Aikoinaan eliittiä olivat mm. aateliset ja papisto, mutta nyt kun tällaista säätyjärjestelmää ei enää ole, voidaan määritellä niinkin, että eliitin muodostaa jonkinlainen ”parhaimmisto”. Tämä on tietenkin moninainen käsite, mistä kertoo sekin, että urheilussa järjestetään Eliittikisoja, Neuvostoliitossa valmistettiin Moskvitsh Elite -autoja, nykyisin on ainakin Eliitti-kattolaattoja ja Helsingissä on Elite-ravintola…
Viimeinen aatelinen Suomen hallituksessa on ollut Carl Göran Aminoff (Rkp), joka toimi ulkomaankauppaministerinä 1976-77.
Muista ryhmistä poikkeava on poliittinen eliitti, koska se on kansalaisten kontrollissa. Tosin muutkin ryhmät ovat nykyisin enemmän silmälläpidon alla, koska esimerkiksi toimittajat eivät enää seurustele vain eliitin kanssa. Nykypolven toimittajien viikate heilahtaa herkästi. Ruostetsaari on ynnännyt, että 1970-luvulla tuli julki neljä valtaeliittiin kohdistunutta skandaalia, 1980-luvulla kymmenen, 1990-luvulla 21 ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä jo 37.Tutkimuksestaan Ruostetsaari teki myös kirjan Vallan sisäpiirissä (Vastapaino, 2014). Siinä hän analysoi suomalaisen eliittirakenteen muuttumista 1990-luvun alusta 2010-luvulle. Tutkimuksensa tulokset hän tiivistää siihen, että eliittirakenne on avautunut ns. alempien sosiaalisten kerrostumien suuntaan ja eliittirakenteen yhtenäisyys on vähentynyt.
”Eliittirakenteen yhtenäisyyden vähentyminen on näkynyt siinä, että eliittien muodostama vuorovaikutusverkosto on fragmentoitunut, niiden asenteellinen yksimielisyys on vähentynyt ja eliittiasemien säilyttäminen on vaikeutunut. Liikkuvuus eri eliittiryhmien välillä on vähentynyt lukuun ottamatta poliittista eliittiä, josta siirtyminen järjestö- ja elinkeinoelämän eliitteihin on lisääntynyt. Ministereiden ohella heidän poliittista avustajakuntaansa on siirtynyt kasvavassa määrin järjestöihin ja elinkeinoelämään”, sanoo Ruostetsaari.
”Ylimmästä sosiaalisesta kerrostumasta eliitteihin nousseiden osuus on säilynyt noin 30 prosentissa 1990-luvun alusta lähtien. Keskiluokasta lähteneiden osuus on hieman supistunut, maanviljelijöiden lasten osuus on säilynyt muuttumattomana, mutta työntekijäkodeista lähteiden osuus on kasvanut. Suomessa ei siten ole ”lasikattoa”, joka estäisi sosiaalista liikkuvuutta ja nousun alemmista sosiaaliryhmistä aina yhteiskunnan huipulle saakka. Eliitti ei ole sen enempää käsitteenä kuin koostumukseltaan sama asia kuin yläluokka. Eliitteihin nousemisen lähes välttämätön edellytys on akateeminen koulutus. Sitä edistää merkittävästi kodin sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma.”
kari.naskinen@gmail.com
