Euroopan historian professorina Laura Kolbe aloitti luentonsa keskiajalta, jolloin varsinaisia luokkia oli neljä, ne neljä säätyä: aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat. Lisäksi tämän nelijaon ulkopuolella oli köyhälistö. Eikä luokkakiertoa tapahtunut muutoin kuin pappissäädyssä, koska papit elivät selibaatissa, joten uusien pappien oli tultava säädyn ulkopuolelta.
Suomessa elettiin pitkälle yli keskiajan, kun täällä vasta alkoi akateeminen koulutus. Vuonna 1640 aloitti toimintansa Turun kuninkaallinen akatemia, joten voidaan sanoa, että 375 vuotta sitten talonpoikaissäädystä alettiin päästä korkeammalle opintielle.
Nykyisin kuka tahansa pystyy ainakin periaatteessa opiskelemaan tohtoriksi asti. Yhtä hyvin voi sanoa, että korkeisiinkin asemiin voi nousta, kunhan vain on osaamista ja kykyjä – vain suoritukset ratkaisevat.
Luokkajaot silti ovat olemassa. Laura Kolbe otti esille Turun yliopiston sosiologian laitoksella vuonna 2000 tehdyn luokkajakokartoituksen, missä suomalaiset oli jaettu ammatillisiin luokkiin:
- Ylimmät asemat ja ammatit, esim. johtajat, tuomarit, lääkärit, erityisasiantuntijat 9 %
- Alemmat professioammatit 24 %
- Rutiininomaiset ei-ruumiilliset työt 23 %
- Itsenäiset ammatinharjoittajat 7 %
- Maanviljelijät 4 %
- Ammattitaitoinen työväestö 14 %
- Muu työväestö 16 %
- Muu työväestö maataloudessa 2 %
Tästä tulee yhteen laskien 100 %, joten luokkajako tällä tavalla ei mene oikein, sillä oman luokkansa muodostavat myös pitkäaikaistyöttömät tai muuten vain syrjäytyneet.
Laura Kolben ja sosiaalipsykologi Katariina Järvisen kirja Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa (Kirjapaja, 2008) kuvaa myös luokkatilanne. Kirjassa todetaan, että 1980-luvulla Suomi ymmärrettiin varsin yleisesti keskiluokkaiseksi yhteiskunnaksi, jossa eri ryhmien väliset erot ovat kuihtuneet ja jossa ei enää ole havaittavissa samanlaisia ristiriitoja kuin 1960-luvun teollistuvassa Suomessa. Tilanteen kuitenkin muutti 1990-luvun lama. Työttömyyttä seurannut köyhyyden yleistyminen ja samaan aikaan koettu nopea pääomatulojen kasvu toisaalla osoittivat, että Suomessa on edelleen isoja yhteiskunnallisia jakoja. Näitä jakoja voidaan edelleen kuvata osuvasti yhteiskuntaluokan käsitteen avulla.
”Eikä mikään muuta sitä tosiasiaa, että kun tuloerot kasvavat, samalla kasvavat mm. terveyserot. Samoin luokkaerot näkyvät ihmisten vapaa-ajanvietossa”, sanoi Laura Kolbe Lahdessa.
Pahimman luokan muodostavat taloudellisesti syrjäytyneet. Tähän ryhmään liitetään itsestään selvästi köyhyys. Eniten taloudellista syrjäytymistä on aiheuttanut työttömyys. Työttömyyttä tutkineen Matti Kortteisen mukaan Suomeen on kehittymässä taloudellisesti syrjäytyneiden pitkäaikaistyöttömien joukko. Määrällisesti kyse ei vielä ole isosta joukosta, mutta yhteiskunnallisena prosessina se on uusi.
SIVUUTETAAN
OLANKOHAUTUKSELLA
Sosiologiassa puhutaan myös alaluokkaistumisesta. Sen katsotaan olevan todellinen uhka, kun syrjäytyminen siirtyy sukupolvelta toiselle. Varsinkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa sosiologit ovat kirjoittaneet aiheesta paljon. Suomessa on vielä ennenaikaista sanoa, onko täällä kehittymässä laaja pysyvästi marginaaliin joutunut väestönosa.
Juho Saaren kirjassa Huono-osaiset (Gaudeamus, 2015) todetaan, että tyypillisiä huono-osaisia ovat leipäjonoista apua hakevat, diakoniatyön asiakkaat, huumeidenkäyttäjät, mielenterveyskuntoutujat, päihdeongelmaiset ja asunnottomat. Näiden ohella on laitosväestöä, kuten vangit ja oikeuspsykiatrian potilaat, jotka todennäköisesti ovat kaikkein heikoimmassa asemassa oleva ryhmä.
”Kuvaavaa on suomalaisten muuttunut suhtautuminen huono-osaisuuteen. Uuden laman myötä leipäjonosta tai ruoka-avusta apua hakeneiden nälkä sivuutetaan olankohautuksella ja puhumalla halpojen elintarvikkeiden saatavuudesta ja uusavuttomuudesta”, kirjoittaa Saari.
kari.naskinen@gmail.com
