Lahden kaupunginteatterin kaksi suurta näyttelijää viimeisen puolen vuosisadan
aikana ovat olleet Ola Johansson ja Inkeri Luoma-aho. Johansson kuoli 2004
ja nyt oli lehdessä myös Inkeri Luoma-ahon kuolinilmoitus.
Inkeri Luoma-aho oli vahva näyttelijä. Repertuaari Niskavuoren Malviinasta Hello Dollyn kautta Lady Macbethiin jätti ”Inkusta” ison jäljen teatterin historiaan. Iivari-patsaan hän sai 1973 Leena Härmän näytelmästä Viekää tuhkatkin pesästä.
Yksi vaikeimpia näyteltäviä hänelle oli ilmeisesti Kaj Chydeniuksen ja Arvo Salon Lapualaisooppera¸ minkä aiheuttamiin tuntoihinsa hän palasi mm. Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa 1998, jolloin vietti 35-vuotisen uransa juhlaa Lahdessa. Operettien ja muun ”taantumuksellisen” viihteen jälkeen iski teatteriinkin 1960-luvulla vasemmistolainen radikalismi, ja Inkku huomasi, että ”äkkiä olikin synti laulaa muita lauluja kuin Chydeniuksen säveltämiä”. Oli alkuun kova paikka Alajärvellä 24.9.1936 syntyneelle pohjalaiselle, mutta esityksestä tuli joka tapauksessa menestys myös Lahdessa – ”ja minähän pidän Chydeniuksesta”, sanoi Inkku 1998.
Inkeri Luoma-ahon 25-vuotistaiteilijajuhlanäytelmänä oli Lady Macbeth. Siinä Inkku hätkähdytti ainakin eliittivoittoista ensi-iltayleisöä, kun ohjaaja Katariina Lahti oli pannut näytelmän päähenkilön pesemään käsiään yläruumis paljaana; oli siis se tilanne, missä kuningatar pesi kätensä paljastaessaan syyllisyytensä. Yleisönosastokirjoituksissa esitystä siunailtiin ja halveksuttiin, mutta näyttelijä vastasi: ”Eihän siinä voinut tehdä mitenkään muuten. Se ihminen on niin syvällä omassa tuskassaan, niin sielullisesti alaston, ettei siihen mitkään hörsöt sovi.
Kymmenen vuotta myöhemmin oli taas taiteilijajuhlaa, mutta se meni suuren näyttelijän kannalta ”alta lipan” – rooliksi valikoitui vain höppänä mummo typerässä Rytmipojat-näytelmässä. Siitä alkoikin se vaihe, ettei kunnon rooleja eläkeikää lähestyvälle näyttelijälle enää löytynyt. Niinpä Inkeri Luoma-alkoi tehdä omia esityksiä mm. Risto Ahdin, Istvan Kocsisin, Kerttu-Kaarina Suosalmen ja Onerva Vartiaisen teksteistä.
Televisiolle Inkeri Luoma-aho teki muutamia sarjanäytelmärooleja, ja uran yhtenä erikoisuutena oli pieni rooli Renny Harlinin esikoiselokuvassa Jäätävä polte (1986).
Tähän juttuuni en löytänyt kunnon valokuvaa Inkeri Luoma-ahosta, mutta Satu Loukkolan veistos hänestä kuvaa hyvin värikästä näyttelijää.
kari.naskinen@gmail.com
Inkeri Luoma-aho oli vahva näyttelijä. Repertuaari Niskavuoren Malviinasta Hello Dollyn kautta Lady Macbethiin jätti ”Inkusta” ison jäljen teatterin historiaan. Iivari-patsaan hän sai 1973 Leena Härmän näytelmästä Viekää tuhkatkin pesästä.
Yksi vaikeimpia näyteltäviä hänelle oli ilmeisesti Kaj Chydeniuksen ja Arvo Salon Lapualaisooppera¸ minkä aiheuttamiin tuntoihinsa hän palasi mm. Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa 1998, jolloin vietti 35-vuotisen uransa juhlaa Lahdessa. Operettien ja muun ”taantumuksellisen” viihteen jälkeen iski teatteriinkin 1960-luvulla vasemmistolainen radikalismi, ja Inkku huomasi, että ”äkkiä olikin synti laulaa muita lauluja kuin Chydeniuksen säveltämiä”. Oli alkuun kova paikka Alajärvellä 24.9.1936 syntyneelle pohjalaiselle, mutta esityksestä tuli joka tapauksessa menestys myös Lahdessa – ”ja minähän pidän Chydeniuksesta”, sanoi Inkku 1998.
Inkeri Luoma-ahon 25-vuotistaiteilijajuhlanäytelmänä oli Lady Macbeth. Siinä Inkku hätkähdytti ainakin eliittivoittoista ensi-iltayleisöä, kun ohjaaja Katariina Lahti oli pannut näytelmän päähenkilön pesemään käsiään yläruumis paljaana; oli siis se tilanne, missä kuningatar pesi kätensä paljastaessaan syyllisyytensä. Yleisönosastokirjoituksissa esitystä siunailtiin ja halveksuttiin, mutta näyttelijä vastasi: ”Eihän siinä voinut tehdä mitenkään muuten. Se ihminen on niin syvällä omassa tuskassaan, niin sielullisesti alaston, ettei siihen mitkään hörsöt sovi.
Kymmenen vuotta myöhemmin oli taas taiteilijajuhlaa, mutta se meni suuren näyttelijän kannalta ”alta lipan” – rooliksi valikoitui vain höppänä mummo typerässä Rytmipojat-näytelmässä. Siitä alkoikin se vaihe, ettei kunnon rooleja eläkeikää lähestyvälle näyttelijälle enää löytynyt. Niinpä Inkeri Luoma-alkoi tehdä omia esityksiä mm. Risto Ahdin, Istvan Kocsisin, Kerttu-Kaarina Suosalmen ja Onerva Vartiaisen teksteistä.
Televisiolle Inkeri Luoma-aho teki muutamia sarjanäytelmärooleja, ja uran yhtenä erikoisuutena oli pieni rooli Renny Harlinin esikoiselokuvassa Jäätävä polte (1986).
Tähän juttuuni en löytänyt kunnon valokuvaa Inkeri Luoma-ahosta, mutta Satu Loukkolan veistos hänestä kuvaa hyvin värikästä näyttelijää.
kari.naskinen@gmail.com
