Kalevalan ja Aleksis Kiven Kullervo
on suomalainen mies. Täynnä vihaa ja kostoa. Aulis Sallisen oopperassa Kullervo on sitä samaa, koko elämänsä
mittaisen vihan täyttämä mies.
Eikä vain suomalainen. Kun presidentti Tarja Halonen oli eilen tiistai-iltana katsonut Kullervon Savonlinnassa. sanoi hän seuraavan päivän lehdessä: ”Kullervossa tuotiin hyvin esille se nahistelu, josta kaikki lähti liikkeelle. Joku koki toisen verkkoja, joku kylvi viljaa kiistanalaisesti toisen puolelle. Siitä se kasvaa ja kasvaa. Juuri näin tällä hetkellä aseelliset konfliktit muodostuvat. Usein ne lähtevät valtioiden sisäisestä kahakasta, erimielisyydestä tai epäluottamuksesta. Vähitellen mukaan tulee uusia elementtejä ja ulkopuolisia. Lopulta se on sellainen vihan kierre, jonka laannuttaminen ja lopettaminen kestävät pitempään kuin yhden sukupolven.” (Itä-Savo 23.7.2014)
Tuttua minullekin. Jo 1993 nähtyäni Kullervon Kansallisoopperassa aloin ymmärtää, miksi olen katkera siitä, että isoisäni tapettiin 1918, täysin niiden selkkausten ulkopuolisena. Isäni kertoi noista tapahtumista, jäämisestään isättömäksi kahden vuoden ikäisenä, ja niistä kertomuksista olen saanut omaan sisimpääni pysyvän arven. Eli oma murhenäytelmänikin on alkanut jo ennen syntymääni, enkä ole siitä eroon päässyt.
Tähän liittyy kuvaavasti oopperan loppu, jossa Kullervo laulaa, ennen kuin tekee itsemurhan: ”Pelkäänkö minä kuolla? Ei se voi olla elämää pahempi. Sellainen oli maailma minulle.”
Kullervo on katkera elämälle: ”Enkö minä osaa surra? Enkö minä osaa? Vihata minä hyvin osaan. - - - On tämä hullu ja järjetön maailma. Pahuutta se alati synnyttää, kasvattaa ja hellii. Ei se vääryyttä kosta. Ei se kosta! Minä kostan! - - - Minun kostoni on sellainen, etten jätä hirttä hirren päälle. Minun kostoni on nyt sellainen, etten jätä siitä käärmeenpesästä yhtään päätä katkomatta.”
Tuttu tunne – vittu mä tapan kaikki. Tältä se joskus tuntuu.
Suuremmassa asiayhteydessä kysymys on siitä, mistä Tarja Halonen puhui. Tällä hetkellä uusia kullervoita syntyy Gazassa, Syyriassa, Ukrainassa ja ties missä. Siellä on nyt vihan synnyttämöitä, ja varmaa on, että taaskaan ei riitä yksi sukupolvi tasoittamaan asioita. Viha ja kosto jäävät suorastaan perintötekijöiksi.
Joskus Kansallisoopperan Kullervon jälkeen oli Iltalehdessä juttusarja ”Sytytin kynttilän”. Siinä yhdeltä 7-vuotiaalta pojalta kysyttiin, mikä hänen mielestään on suurin ongelma maailmassa, poika vastasi: ”Se, että pitää pelätä. Iltaisin. Vähän.”
- Mitä sinä pelkäät?
”En osaa sanoa. Joskus tule mieleen, että mä olen syyllinen kaikkeen, ja että on tummia pilviä mun ympärillä.”
Viha, kosto, pelko.
Ulkomaiset lehdet ovat paljon kertoneet Gazan uhreista. Tähän päivään mennessä siellä on Israelin pommituksissa kuollut 132 lasta, esimerkiksi erään Abu Jamin suvusta noin 20: Njoued Tayseer 4 kk, Bisan Bassam 6 kk, Nour Yaser 2 v, Rinas Tayseer 2 v, Tawfiq Tawfiq 4 v, Husam Husam 7 v jne. Heidän myöhempiin sukulaisiinsa on jo nyt istutettu koko elämän kestävä viha.
Kullervon yhden koetinkiven muodostavat naiset. On kuitenkin äiti, joka ei tuomitse Kullervoa edes siinä vaiheessa, kun tämä paljastuu murhamieheksi. Siinä taas yksi äiti Lauri Viidan sanoin: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät - - - Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta.”
Oopperassa äiti laulaa kauniisti Kullervolle, laulaa lopun ikänsä:
”Itkenpä minä sinua
kun kuulen kuolleheksi.
Kuinka en sinua itkisi!
Itken tulville tupamme,
siltalauat lainehille.
Lumet itken iljanteiksi,
iljenet suliksi maiksi,
sulat maat vihottaviksi,
vihottavat viereviksi.
Mit´ en itkeä ilenne,
itkeä inehmisissä,
itken saunassa saloa,
yliset kulasvesille,
saunan lauat lainehille.”
Hieno ooppera. Yksi suomalaisen taiteen kovimpia timantteja.
kari.naskinen@gmail.com
Eikä vain suomalainen. Kun presidentti Tarja Halonen oli eilen tiistai-iltana katsonut Kullervon Savonlinnassa. sanoi hän seuraavan päivän lehdessä: ”Kullervossa tuotiin hyvin esille se nahistelu, josta kaikki lähti liikkeelle. Joku koki toisen verkkoja, joku kylvi viljaa kiistanalaisesti toisen puolelle. Siitä se kasvaa ja kasvaa. Juuri näin tällä hetkellä aseelliset konfliktit muodostuvat. Usein ne lähtevät valtioiden sisäisestä kahakasta, erimielisyydestä tai epäluottamuksesta. Vähitellen mukaan tulee uusia elementtejä ja ulkopuolisia. Lopulta se on sellainen vihan kierre, jonka laannuttaminen ja lopettaminen kestävät pitempään kuin yhden sukupolven.” (Itä-Savo 23.7.2014)
Tuttua minullekin. Jo 1993 nähtyäni Kullervon Kansallisoopperassa aloin ymmärtää, miksi olen katkera siitä, että isoisäni tapettiin 1918, täysin niiden selkkausten ulkopuolisena. Isäni kertoi noista tapahtumista, jäämisestään isättömäksi kahden vuoden ikäisenä, ja niistä kertomuksista olen saanut omaan sisimpääni pysyvän arven. Eli oma murhenäytelmänikin on alkanut jo ennen syntymääni, enkä ole siitä eroon päässyt.
Tähän liittyy kuvaavasti oopperan loppu, jossa Kullervo laulaa, ennen kuin tekee itsemurhan: ”Pelkäänkö minä kuolla? Ei se voi olla elämää pahempi. Sellainen oli maailma minulle.”
Kullervo on katkera elämälle: ”Enkö minä osaa surra? Enkö minä osaa? Vihata minä hyvin osaan. - - - On tämä hullu ja järjetön maailma. Pahuutta se alati synnyttää, kasvattaa ja hellii. Ei se vääryyttä kosta. Ei se kosta! Minä kostan! - - - Minun kostoni on sellainen, etten jätä hirttä hirren päälle. Minun kostoni on nyt sellainen, etten jätä siitä käärmeenpesästä yhtään päätä katkomatta.”
Tuttu tunne – vittu mä tapan kaikki. Tältä se joskus tuntuu.
Suuremmassa asiayhteydessä kysymys on siitä, mistä Tarja Halonen puhui. Tällä hetkellä uusia kullervoita syntyy Gazassa, Syyriassa, Ukrainassa ja ties missä. Siellä on nyt vihan synnyttämöitä, ja varmaa on, että taaskaan ei riitä yksi sukupolvi tasoittamaan asioita. Viha ja kosto jäävät suorastaan perintötekijöiksi.
Joskus Kansallisoopperan Kullervon jälkeen oli Iltalehdessä juttusarja ”Sytytin kynttilän”. Siinä yhdeltä 7-vuotiaalta pojalta kysyttiin, mikä hänen mielestään on suurin ongelma maailmassa, poika vastasi: ”Se, että pitää pelätä. Iltaisin. Vähän.”
- Mitä sinä pelkäät?
”En osaa sanoa. Joskus tule mieleen, että mä olen syyllinen kaikkeen, ja että on tummia pilviä mun ympärillä.”
Viha, kosto, pelko.
Ulkomaiset lehdet ovat paljon kertoneet Gazan uhreista. Tähän päivään mennessä siellä on Israelin pommituksissa kuollut 132 lasta, esimerkiksi erään Abu Jamin suvusta noin 20: Njoued Tayseer 4 kk, Bisan Bassam 6 kk, Nour Yaser 2 v, Rinas Tayseer 2 v, Tawfiq Tawfiq 4 v, Husam Husam 7 v jne. Heidän myöhempiin sukulaisiinsa on jo nyt istutettu koko elämän kestävä viha.
Kullervon yhden koetinkiven muodostavat naiset. On kuitenkin äiti, joka ei tuomitse Kullervoa edes siinä vaiheessa, kun tämä paljastuu murhamieheksi. Siinä taas yksi äiti Lauri Viidan sanoin: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät - - - Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta.”
Oopperassa äiti laulaa kauniisti Kullervolle, laulaa lopun ikänsä:
”Itkenpä minä sinua
kun kuulen kuolleheksi.
Kuinka en sinua itkisi!
Itken tulville tupamme,
siltalauat lainehille.
Lumet itken iljanteiksi,
iljenet suliksi maiksi,
sulat maat vihottaviksi,
vihottavat viereviksi.
Mit´ en itkeä ilenne,
itkeä inehmisissä,
itken saunassa saloa,
yliset kulasvesille,
saunan lauat lainehille.”
Hieno ooppera. Yksi suomalaisen taiteen kovimpia timantteja.
kari.naskinen@gmail.com
