Eurooppalainen yhteiskuntamalli on kuitenkin niin syvällä rahavallan markkinatalousjärjestelmässä, että sen muuttaminen on enää vaikeata. Pääministeri Alexander Stubbkin on julistanut, että “liberaali demokratia yhdistettynä markkinatalouteen on ylivoimaisesti paras yhteiskuntamalli”. Stubbin ”liberaali” on kuitenkin lähellä ”uusliberaalia”, missä valta nimenomaan on pankkiireilla ja yleensäkin talouselämällä – mieluiten Euroopan liittovaltion pankkiireilla.
Yleisradion entinen ulkomaankirjeenvaihtaja Tapani Lausti kirjoitti blogissaan (6.7.2014) herättävästi asiasta. Hän kysyi, miten yhteiskunnissa, joissa viljellään korkeatasoista tiedettä ja taidetta, kyetään enimmäkseen vain naurettavan latistettuun yhteiskunnalliseen ajatteluun. Aiheen kirjoitukseensa hän oli saanut kanadalaisen Heather Marshin kirjasta Binding Chaos: Systems of Mass Collaboration (2013). Kirjan keskeinen viesti on, että nykyisenlaisissa yhtiötyrannioissa ei ole mitään luonnollista. Ne ovat vieneet ihmisiltä mahdollisuuden rikkaaseen, itsenäiseen ja sosiaalisesti palkitsevaan elämään. Järjestelmä on saatu tuntumaan luonnolliselta hillittömällä propagandalla ja pakottamisella. Vaihtoehdottomuuden vakuuttelu tulee vastaan kaikkialla.
Lausti asuu nykyisin Espanjassa, jossa yksi poliitikoille suunnatuista iskulauseista kuuluu: “Te ette edusta meitä!” Ihmiset ovat huomanneet, että poliittinen eliitti puolueineen on alkanut elää omaa elämäänsä irrallaan todellisista ihmisyhteisöistä. Kriisitilanteet monissa maissa ovat kuitenkin osoittaneet tavallisten ihmisten kykenevän löytämään yhteisöllisiä ratkaisuja. Ihmisillä on potentiaalisesti enemmän mielikuvituksen voimaa kuin vaihtoehdottomuuden propagandistit aavistavat.
Myös Marsh uskoo, että ihmisillä on tietoa ja taitoa murtaa kahleet, jotka ovat vanginneet heidät luonnottoman järjestelmän palkkaorjiksi: “Kaikki mitä tarvitsemme luonnollisen, tyydytystä tuottavan yhteiskunnan rakentamiseksi on jo olemassa, meidän on vain ryhdyttävä toimeen.”
Suomi ja koko Skandinavia eivät onneksi ole pahimmasta päästä. Sosiaalidemokraatti Renzi olisi varmasti tyytyväinen, jos Italiaan saataisiin elementtejä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Tätä pohjoismaista mallia ollaan kuitenkin romuttamassa, on tehty niin jo 20 vuotta.
Marsh huomauttaa, että hän ei pohdinnoissaan tavoittele mitään fantastisia utopioita, vaan ajatus on, että turvauduttaisiin ihmisten luontaisiin taipumuksiin, joita kapitalistinen yhtiövalta on valjastanut omien tarpeidensa ajamiseen. - ”Vapaassa yhteiskunnassa ihmiset voivat kehittää taipumuksiaan, taitojaan ja kykyjään sosiaalisesti hyödyllisillä tavoilla. Occupy- ja indignados-liikkeet osoittavat miljoonien ihmisten ymmärtävän, mistä on kyse, kun puhutaan ihmisten autonomisesta järjestäytymisestä”, kirjoittaa Marsh.
Stubb kuitenkin sanoo, että meillä on ylivoimaisesti paras yhteiskuntamalli. Ehkä onkin maailmanlaajuisesti vertailtuna, mutta voisivatko asiat olla vieläkin paremmin. Lausti toteaa, että ideologiset vaihtoehdot eivät aiheuta keskustelua suomalaisessa julkisuudessa. Juuri kukaan ei kysy, mihin tätä suomalaista ihmemallia verrataan. Onko ihmisen kyky kuvitella toisenlaisia elämänmalleja todella näin rajallinen?
kari.naskinen@gmail.com
