Toinenkin pahviukko talossa on: arkistokaappien välissä seinää vasten nojaa Nikita Hrushtshev, joka 1957 kävi Suomen-vierailunsa aikana myös Orimattilassa.
Kekkonen oli ilmoittanut jo ennen 1968 pidettyjä presidentinvaaleja, että mahdollisen kolmannen virkakautensa jälkeen hän ei enää olisi käytettävissä presidentin tehtäviin. Ajatus arkiston perustamisesta olikin syntynyt jo 1960-luvulla. Toisin kuitenkin kävi, ja Kekkosen omakätiset muistelmatkin jäivät kirjoittamatta.
Kekkonen itse yöpyi Orimattilassa vain kymmenkunta kertaa, mutta poikkesi kyllä usein. Viimeisen kerran sairas presidentti kävi talossa 31.5.1981, tosin enää vain päiväyksen ja nimikirjoituksen vieraskirjaan raapustaen.
Arkistoasian Kekkonen otti esille huhtikuussa 1970, jolloin hän kirjoitti MTK:n puheenjohtajalle Veikko Ihamuotilalle ja kertoi suunnitelmistaan: "Arvo Korsimon eläessä oli puhetta, että hankkisin jostakin Etelä-Suomesta tyhjäksi jääneen kivinavetan, johon voisin korjausten jälkeen alkaa kerätä ja sijoittaa arkistoani - vähän samaan tapaan kuin Helsingin yliopiston kirjasto Urajärven kartanon navettaan. No, se jäi kun Arvo kuoli, on jäänyt sen jälkeenkin."
Vuosi 1970 oli merkinnyt Kekkoselle vastoinkäymisiä. Maaliskuun eduskuntavaalit saivat protestiluonteen Veikko Vennamon SMP:n voittaessa Kekkosen voimakkaasti tukeman Mauno Koiviston kansanrintamahallituksen. Lisäksi Kekkonen joutui ulkopolitiikassa ankaraan henkiseen taisteluun maamme puolueettomuusmäärittelystä Neuvostoliiton johtotroikan kanssa. Kekkosen terveyskin reistaili. Presidentti sai sydäninfarktin, vaikkei sitä itse havainnutkaan. Ajatus eläkepäivistä ja muistelmien laatimisesta kävi yhä houkuttelevammaksi.
Ihamuotilalta Kekkonen tiedusteli, olisiko tällä tiedossaan tarkoitukseen sopiva paikka. Kirje päättyi alavireiseen toteamukseen: "Ei tällä kiire ole, mutta halusin asian järjestykseen. Olen siksi kyllästynyt tähän toimeen, että paljon ei enää tarvita, kun vedän länget kaulaan ja annan taitavampien yrittää. Silloin jäisi aikaa papereiden järjestämiseen ja ehkä ehtisi panna jonkin lauseen paperille, jos aikaa ja elämää ja puhtia riittää."
Heinäkuussa 1970 Kekkonen teki kaksi merkittävää valtiovierailua: kävi ensin Neuvostoliitossa neuvottelemassa yya-sopimuksen jatkamisesta ja sen jälkeen Yhdysvalloissa presidentti Richard Nixonin vieraana. Nixon esitteli Kekkoselle myös Theodor Rooseveltin presidentinarkiston, ja tämä lopullisesti vakuutti Kekkosen siitä, että hänen on perustettava samanlainen.
ASIAKIRJOJA YLI 350 METRIÄ
VALOKUVIA 36 000
Arkistopaikka löytyi sitten Orimattilan Niinikoskelta, josta Ihamuotila tunsi Seppälän suvun, joka halusi eroon maatilastaan. Rakennus oli sopiva, vuonna 1934 valmistunut kivitalo. Kaupat tehtiin ja Tasavallan presidentin arkistosäätiö perustettiin elokuussa 1970. Säätiön ensimmäiseen hallitukseen Kekkonen nimitti hallitusneuvos Matti Kekkosen (pj.), suurlähettiläs Taneli Kekkosen, agronomi Veikko Ihamuotilan, akateemikko Kustaa Vilkunan ja Valion johtajan, vuorineuvos Pellervo Saarisen. Vuodesta 1998 lähtien säätiön johtajana on toiminut Taneli Kekkosen poika Timo Kekkonen.
Arkistorakennuksen kaksi asuttavaa kerrosta ovat nyt museonomaisia ja itse arkisto on kellarikerroksessa, jossa asiakirjoja on yli 350 hyllymetriä. Valokuvia on noin 36 000. Säilytettävinä on myös Kekkosen lähipiirin ja työtovereiden yksityisarkistoja, mm. Kaarlo Hillilän, Kustaa Vilkunan, Jouko Loikkasen, Eino Uusitalon, Kaarlo Hartialan ja Riitta Örön.
Arkistovirkailija Janne Ridanpää kertoi, että ehkä uusiakin ”jäseniä” UKK-arkistoon tulee. Paavo Väyryseltä on jo tiedusteltu, voisiko hän antaa arkistonsa UKK-arkistoon säilytettäväksi.
Vastaavanlaisen yksityisen presidentinarkiston voisi vielä Mauno Koivisto perustaa, mutta hänen jälkeensä valitut presidentit ovat toisenlaisessa asemassa, koska heidän virka-asiakirjansa on määritelty valtiolle kuuluviksi.
Vuonna 2013 UKK-arkistoon tehtiin noin 250 tutkijakäyntiä ja tutkijat yöpyivät talossa 83 yötä.
kari.naskinen@gmail.com
