Sotshin olympiakisat olivat Venäjälle kansainvälispoliittinen pr-temppu ja
voimannäyttö. Jääkiekon MM-kisat Minskissä toimivat vastaavalla tavalla
Valko-Venäjän suojaverhona maan sisäisen rumuuden edessä. Jalkapallon
MM-turnaus Brasiliassa on samassa jonossa: kodeistaan on häädetty 200 000
ihmistä pilaamasta kisojen ja Brasilian imagoa. Kun köyhimpien brasilialaisten
asumisalueita faveloita puhdistettiin, niin näistä operaatioista johtuneissa
kahakoissa kuoli tuhat ihmistä.
Kaiken tämän takana on myös iso raha. Qatar sai järjestettäväkseen vuoden 2022 MM-jalkapallon, mutta tämän päätöksen Qatar sai Kansainvälisestä jalkapalloliitolta (Fifa) vähintään viiden miljoonan dollarin korruptiosummalla. Stadioneita on jo rakennettu, ja rakennustöissä on kuollut yli 400 Nepalista tullutta siirtotyöläistä.
Fifan liikevaihto oli viime vuonna 2,9 miljardia euroa. Puhdasta voittoa se tuotti 52 miljoonaa euroa. Fifan omaisuuden arvo lasketaan miljardeissa.
Tästä huolimatta MM-lopputurnauksia järjestävät maat kärsivät. Etelä-Afrikan kisoista 2010 Fifa teki taas jättiläisvoitot, mutta Etelä-Afrikan valtio joutui kisojen takia ottamaan ulkomaista velkaa niin paljon, että maa on edelleen taloudellisissa vaikeuksissa. Sosiaalisia tukiohjelmia on radikaalisti supistettu, vaikka yli puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.
Brasilia on menossa samaa rataa. Kisabudjetti on ylittynyt kolminkertaisesti. Stadioneita ja niiden lähialueiden liikenneverkkoja on rakennettu pääasiassa julkisin varoin niin hurjasti, että rakentamisen kokonaishinnan arvioidaan nousevan 13 miljardiin euroon.
Yksi esimerkki tällaisesta älyttömyydestä: Brasilian MM-kisoja varten rakennettiin Manaukseen 39 000 katsojaa vetävä stadion, johon tarvittiin 200 miljoonaa euroa julkista rahaa; stadionilla pelataan neljä alkusarjan ottelua, minkä jälkeen se jää paikallisen Manaus Nacionalin kotikentäksi; Nacional pelaa Brasilian 4. divisioonassa, jossa sen katsojamäärä on ollut keskimäärin noin 900.
Isona liiketoimintana jalkapalloilu on muutenkin ryöstäytynyt hallinnasta, kun isot jalkapalloseurat eivät enää ole mitään ”seuroja”, vaan monikansallisia bisneslaitoksia. Jalkapalloyhtiöitä omistavat nykyisin suursijoittajat ja sijoitusrahastot. Eikä tämä koske vain kaikkein tunnetuimpia seuroja, vaan ison rahan ovat haistaneet lähes kaikkialla maailmassa operoivat suurliikemiehet ja sellaisiksi pyrkivät.
Le Monde diplomatique -lehden suomenkielisessä versiossa (3/2014) kerrotaan pelin kovuudesta Itä-Euroopassa: Bulgariassa on Lokomotiv Plovdivin kuusi seurajohtajaa ammuttu vuosina 1995 - 2007 ja Ukrainassa nousi Shaktar Donetskin johtoon Rinat Akhmetov sen jälkeen, kun hänen edeltäjänsä Akhat Bragin oli murhattu.
Kroatiassa omistaa ja johtaa Dynamo Zagrebia Zdravko Mamic, joka ei poikkipuolisia sanomisia salli. Kun eräs toimittaja oli yrittänyt panna Mamicin koville jossakin yleisessä lehdistötilaisuudessa, oli Mamic vastannut tälle: ”Olet kaamea paskakasa. Senkin aivoton ääliö. Sitten kun lopetan Dynamossa, pieksen sinut henkihieveriin.”
Ei tämä silti mitään uutta jalkapallossa ole. Vuonna 1969 kuumeni Hondurasin ja El Salvadorin välinen tilanne MM-karsintaottelun yhteydessä niin, että viikon kuluttua maat katkaisivat diplomaattisuhteensa. Lopulta aloitettiin sota, se kesti viikon, minä aikana kuoli 4000 ihmistä.
Vuoden 1974 lopputurnaukseen pääsystä piti Chilen ja Neuvostoliiton otella keskenään. Neuvostoliitto ei kuitenkaan suostunut pelaamaan Chilen kotiottelua Santiagossa Chilen Kansallisstadionilla, joka vähän aiemmin oli toiminut sotilasjuntan käyttämänä keskitysleirinä ja teloituspaikkana. Neuvostoliitto ei päässyt lopputurnaukseen, mutta ei päässyt Chilekään.
Vuonna 1954 Brasilia pelasi ensimmäisen kerran keltaisissa paidoissa, joissa oli vihreä kaulus. Entiset valkoiset paidat oli hylätty, koska ne olivat tuottaneet epäonnea edellisissä kisoissa. Vaan ei ollut onnea nytkään. Brasilia hävisi Unkarille, eikä päässyt edes semifinaaleihin. Brasilia teki Fifalle protestin englantilaisesta tuomarista, joka oli toiminut ”kansainvälisen kommunismin palveluksessa länsimais-kristillistä sivilisaatiota vastaan”.
Toisaalta on päinvastaisiakin tapauksia: Biafran ja Nigerian välinen sota keskeytettiin yhdeksi päiväksi, kun Pelé vieraili jommassa kummassa maassa.
Oman ison ongelmansa aiheuttaa jalkapallohuliganismi. Sitä on viime vuosina ”tuotu” Suomeenkin, ja Ruotsissa se on jo saavuttanut huolestuttavia piirteitä.
Kun Ukrainassa alkoi vuodenvaihteessa 2013-14 rähinöinti, olivat jalkapallohuligaanit innolla mukana. Kiovan Dynamon kannattajat kutsuivat kansalaisia internetissä saapumaan Maidanin aukiolle. Kutsu toimi, ja eri puolilta Ukrainaa suuntasivat 16 jalkapallojoukkueen ydinryhmät mellakoimaan Maidanin aukiolle. Kun ei ollut pelejä, rähinöitiin muuten vain.
(Le Monde diplomatiquen kannessa ovat Fifan puheenjohtajan Sepp Blatterin ja Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan kuvat.)
kari.naskinen@gmail.com
Kaiken tämän takana on myös iso raha. Qatar sai järjestettäväkseen vuoden 2022 MM-jalkapallon, mutta tämän päätöksen Qatar sai Kansainvälisestä jalkapalloliitolta (Fifa) vähintään viiden miljoonan dollarin korruptiosummalla. Stadioneita on jo rakennettu, ja rakennustöissä on kuollut yli 400 Nepalista tullutta siirtotyöläistä.
Fifan liikevaihto oli viime vuonna 2,9 miljardia euroa. Puhdasta voittoa se tuotti 52 miljoonaa euroa. Fifan omaisuuden arvo lasketaan miljardeissa.
Tästä huolimatta MM-lopputurnauksia järjestävät maat kärsivät. Etelä-Afrikan kisoista 2010 Fifa teki taas jättiläisvoitot, mutta Etelä-Afrikan valtio joutui kisojen takia ottamaan ulkomaista velkaa niin paljon, että maa on edelleen taloudellisissa vaikeuksissa. Sosiaalisia tukiohjelmia on radikaalisti supistettu, vaikka yli puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.
Brasilia on menossa samaa rataa. Kisabudjetti on ylittynyt kolminkertaisesti. Stadioneita ja niiden lähialueiden liikenneverkkoja on rakennettu pääasiassa julkisin varoin niin hurjasti, että rakentamisen kokonaishinnan arvioidaan nousevan 13 miljardiin euroon.
Yksi esimerkki tällaisesta älyttömyydestä: Brasilian MM-kisoja varten rakennettiin Manaukseen 39 000 katsojaa vetävä stadion, johon tarvittiin 200 miljoonaa euroa julkista rahaa; stadionilla pelataan neljä alkusarjan ottelua, minkä jälkeen se jää paikallisen Manaus Nacionalin kotikentäksi; Nacional pelaa Brasilian 4. divisioonassa, jossa sen katsojamäärä on ollut keskimäärin noin 900.
Isona liiketoimintana jalkapalloilu on muutenkin ryöstäytynyt hallinnasta, kun isot jalkapalloseurat eivät enää ole mitään ”seuroja”, vaan monikansallisia bisneslaitoksia. Jalkapalloyhtiöitä omistavat nykyisin suursijoittajat ja sijoitusrahastot. Eikä tämä koske vain kaikkein tunnetuimpia seuroja, vaan ison rahan ovat haistaneet lähes kaikkialla maailmassa operoivat suurliikemiehet ja sellaisiksi pyrkivät.
Le Monde diplomatique -lehden suomenkielisessä versiossa (3/2014) kerrotaan pelin kovuudesta Itä-Euroopassa: Bulgariassa on Lokomotiv Plovdivin kuusi seurajohtajaa ammuttu vuosina 1995 - 2007 ja Ukrainassa nousi Shaktar Donetskin johtoon Rinat Akhmetov sen jälkeen, kun hänen edeltäjänsä Akhat Bragin oli murhattu.
Kroatiassa omistaa ja johtaa Dynamo Zagrebia Zdravko Mamic, joka ei poikkipuolisia sanomisia salli. Kun eräs toimittaja oli yrittänyt panna Mamicin koville jossakin yleisessä lehdistötilaisuudessa, oli Mamic vastannut tälle: ”Olet kaamea paskakasa. Senkin aivoton ääliö. Sitten kun lopetan Dynamossa, pieksen sinut henkihieveriin.”
Ei tämä silti mitään uutta jalkapallossa ole. Vuonna 1969 kuumeni Hondurasin ja El Salvadorin välinen tilanne MM-karsintaottelun yhteydessä niin, että viikon kuluttua maat katkaisivat diplomaattisuhteensa. Lopulta aloitettiin sota, se kesti viikon, minä aikana kuoli 4000 ihmistä.
Vuoden 1974 lopputurnaukseen pääsystä piti Chilen ja Neuvostoliiton otella keskenään. Neuvostoliitto ei kuitenkaan suostunut pelaamaan Chilen kotiottelua Santiagossa Chilen Kansallisstadionilla, joka vähän aiemmin oli toiminut sotilasjuntan käyttämänä keskitysleirinä ja teloituspaikkana. Neuvostoliitto ei päässyt lopputurnaukseen, mutta ei päässyt Chilekään.
Vuonna 1954 Brasilia pelasi ensimmäisen kerran keltaisissa paidoissa, joissa oli vihreä kaulus. Entiset valkoiset paidat oli hylätty, koska ne olivat tuottaneet epäonnea edellisissä kisoissa. Vaan ei ollut onnea nytkään. Brasilia hävisi Unkarille, eikä päässyt edes semifinaaleihin. Brasilia teki Fifalle protestin englantilaisesta tuomarista, joka oli toiminut ”kansainvälisen kommunismin palveluksessa länsimais-kristillistä sivilisaatiota vastaan”.
Toisaalta on päinvastaisiakin tapauksia: Biafran ja Nigerian välinen sota keskeytettiin yhdeksi päiväksi, kun Pelé vieraili jommassa kummassa maassa.
Oman ison ongelmansa aiheuttaa jalkapallohuliganismi. Sitä on viime vuosina ”tuotu” Suomeenkin, ja Ruotsissa se on jo saavuttanut huolestuttavia piirteitä.
Kun Ukrainassa alkoi vuodenvaihteessa 2013-14 rähinöinti, olivat jalkapallohuligaanit innolla mukana. Kiovan Dynamon kannattajat kutsuivat kansalaisia internetissä saapumaan Maidanin aukiolle. Kutsu toimi, ja eri puolilta Ukrainaa suuntasivat 16 jalkapallojoukkueen ydinryhmät mellakoimaan Maidanin aukiolle. Kun ei ollut pelejä, rähinöitiin muuten vain.
(Le Monde diplomatiquen kannessa ovat Fifan puheenjohtajan Sepp Blatterin ja Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan kuvat.)
kari.naskinen@gmail.com
