”Esimerkiksi Ranskassa 1930-luvulla oli vain 10 prosenttia älymystön edustajista sellaisia, joita totalitarismi ei olisi tavalla tai toisella kiinnostanut, vetänyt puoleensa”, sanoi Kunnas, joka on toiminut vierailevana professorina Pariisin yliopistossa ja oli 1989-95 Suomen Ranskan-instituutin johtajana Pariisissa.
Kunnaksen luennon otsikko oli: ”Fasismin lumo – suomalainen älymystö ja fasistiset liikkeet maailmansotien välisenä aikana”. Viime vuonna Kunnakselta ilmestyi kirja Fasismin lumous, jota hän kertoi valmistelleensa 50 vuotta. Kirjan käännösoikeudet on myyty myös Ranskaan.
Pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi fasismiin ”hurahtaneita” suomalaisia oli paljon:
Wäinö Aaltonen
Heikki Asunta
Tito Colliander
Bertel Gripenberg
Lauri Haarla
Eino Kaila
Viljo Kajava
Yrjö Kilpinen
Arvi Kivimaa
V.A. Koskenniemi
Matti Kuusi
Rolf Nevanlinna
Yrjö Soini
Maila Talvio
A.I. Virtanen
Mika Waltari
Georg Henrik von Wright
Kunnas sanoi, että näitä suomalaisia ei voi pitää fasismin suhteen fanaatikkoina – heitä vain kiinnosti uusi aateilmiö. Ehkä tavallista vakavampaa oli kiinnostuksenkohde nuorilla suomenruotsalaisilla intellektuelleilla, jotka olivat pettyneitä, kun Suomeen oli saatu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus 1906. Ajattelivat, että voisiko fasistisen maailmanjärjestyksen avulla vielä jotakin pelastaa. Nämä suomenruotsalaiset olivat myös ensimmäiset suomalaiset intellektuellit, jotka fasismista innostuivat.
Kirjassaan Kunnas toteaa, että fasismissa oli kysymys samanlaisesta suuresta illuusiosta, mikä hallitsi leninistis-stalinistisen utopian palvojia: ”Kyse oli romantiikasta, illusionismista, mutta myös utopiasta, jolla ei ollut todellisuudessa vastinetta.”
Luennossaan Kunnas korosti sitä, että fasismin sisältö oli erilainen esimerkiksi Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Suomessa.
Suomessa Lapuanliike ja IKL olivat pääosin säilyttäviä liikkeitä, jotka kylläkin jäljittelivät Euroopan isoja fasistipuolueita, mutta pääasiassa pyrkivät vain taistelemaan kommunismia vastaan ja vaalimaan ”valkoisen Suomen” perinteitä. Useimmilla IKL:n kannattajilla ei ollut ajatusta äärioikeistolaisesta kumouksesta. Se kuitenkin oli tosiasia, että äärioikeisto koki natsi-Saksan ja fasistisen Italian tärkeiksi tukisauvoikseen poliittisessa taistelussa kommunismia vastaan. Samaa linjaa edusti Akateeminen Karjala-seura. AKS ei keskittynyt kumoamaan parlamentarismia tai demokratiaa, vaan saamaan itärajantakaiset suomen- ja karjalankieliset alueet Suomen yhteyteen.
Älymystön innostuneisuudessa fasismiin ja kansallissosialismiin oli kummallista sekin, että heille eivät läheisiä asioita koskaan ole olleet jyrkkien käskyjen noudattaminen, totteleminen, järjestyksen ja kurin ihanne, eivätkä myöskään valtiokeskeisyys, biologinen rasismi, militarismi eikä kollektiivisuus. Intellektuellin joukossa kuuluvat vähemmistöön germaanisuuden ihailijat, arjalaisuuden ylistäjät, uskonnolliset antisemiitit tai itseriittoiset nationalistit.
”Ymmärtääksemme fasististen intellektuellien innostusta on aatteet nähtävä myös emotionaalisina voimakenttinä, intohimoina ja rakkauden siivittäjinä, joissa on vaikea erottaa älyllisyyttä intohimoista ja tunteista”, sanoo Kunnas.
Niin tai näin, fasismi lumosi. Sen lumoihin joutuivat mm. nobelistit Knut Hamsun ja Luigi Pirandello sekä hetkeksi myös filosofi Martin Heidegger.
Kirjansa Tarmo Kunnas päättää: ”Fasististen aatteiden ja liikkeiden historiasta tuli yhden Euroopan kuolinkorahdus.”
kari.naskinen@gmail.com
