Helsingin Sanomien toimittajan Annamari
Sipilän ei kannata mennä katsomaan ranskalaisen Francois Ozonin elokuvaa Isabelle,
nuori ja kaunis. Se on juuri sellainen elokuva, jollaisia hän moitti
sunnuntain lehdessä, hidas ja raskas. Lisäksi aihe on ikävä. Toimittaja
kuitenkin kannattaa ehdottomasti eurooppalaista elokuvatuotantoa, ”etenkin jos
sitä ei ole pakko mennä itse katsomaan”. (HS 23.2.2014).
Amerikkalaisia, nopeatempoisia elokuvia Annamari Sipilä kiittelee. Ne eivät ole hidassoutuisia, ja ne tarjoavat mahdollisuuden elokuvista nauttimiselle. Lisäksi hän on ilolla pannut merkille uusien elokuvateattereiden pehmeät tuolit. Tästäkään johtuen hän ei olisi voinut olla kanssani katsomassa Ozonin elokuvaa, sillä näin se eurooppalaisiin elokuviin erikoistuneessa teatterissa (Kino Iiris, Lahti), jossa penkit eivät ole viimeistä huutoa.
Isabelle, nuori ja kaunis on rauhallisesti etenevä kertomus 17-vuotiaasta tytöstä (Marine Vacth), jonka ensikokemus yhdynnästä pienen kesälomaromanssin aikana on tavalla tai toisella huono. Elokuvan ohjaaja ei perustele sen kummemmin, kuten ei myöskään ota kantaa asioihin. Jotakin kuitenkin naksahtaa Isabellen päässä, ja syksyllä kesälaitumilta Pariisiin palattuaan Isabelle ryhtyy prostituoiduksi.
Isabelle asuu perheen kanssa kotona ja käy koulua. Arki-iltapäivisin hän alkaa harjoittaa ilotytön toimiaan. Rahaa tulee 300-500 euroa/kerta, mutta raha ei ole motiivina. Ozon ei edelleenkään selitä mitään, eikä pyri yhtään menemään Isabellen ”pään sisälle”. Ozon jättää kaiken pohtimisen katsojalle.
Isabelle elää kaksoiselämäänsä, kunnes traaginen tapahtuma katkaisee hänen erikoisen harrastuksensa. Ammatti se ei tässä tapauksessa ole. Jonkinlainen addiktio kuitenkin.
Ozon kuvaa tapahtumia hillityn hienostuneesti. Rakastelukohtauksetkin ovat – meneeköhän nyt oikein – hyvin aistillisia. Prostituution rumia puolia Isabelle ei ehdi kokea. Kaikki vaikuttaa suorastaa kauniilta – näinkin voi käydä, kun sen oikein oivaltaa (tuliko nyt liian hurja miesnäkökulma?).
Ongelmallista Isabellen elämä silti on. Ilo kasvoilta puuttuu, ja kun tilanne paljastuu, on elämä pilalla. Nuoruus on mennyt, eikä paluuta onnellisuuteen enää ole.
Elokuva on ”vanhanaikainen eurooppalainen”. Se etenee kronologisesti neljässä, vuodenaikoihin liitetyssä jaksossa. Tulee mieleen Jean-Luc Godardin Elää elämäänsä (1962), jossa Anna Karina esittää niin ikään prostituoiduksi heittäytyvää tyttöä, ja tämä elokuva on jaettu 12 lukuun. Elää elämäänsä on yksi Ranskan uuden aallon kulmakivistä. Ozonin elokuva ei yllä kulmakivitasolle, mutta kuuluu siihen Ranskan nykyelokuvan laaturyhmään, joka ei hae innoituksiaan kaupallisen menestyksen tavoittelusta. Taideteos, sitä se on.
kari.naskinen@gmail.com
Amerikkalaisia, nopeatempoisia elokuvia Annamari Sipilä kiittelee. Ne eivät ole hidassoutuisia, ja ne tarjoavat mahdollisuuden elokuvista nauttimiselle. Lisäksi hän on ilolla pannut merkille uusien elokuvateattereiden pehmeät tuolit. Tästäkään johtuen hän ei olisi voinut olla kanssani katsomassa Ozonin elokuvaa, sillä näin se eurooppalaisiin elokuviin erikoistuneessa teatterissa (Kino Iiris, Lahti), jossa penkit eivät ole viimeistä huutoa.
Isabelle, nuori ja kaunis on rauhallisesti etenevä kertomus 17-vuotiaasta tytöstä (Marine Vacth), jonka ensikokemus yhdynnästä pienen kesälomaromanssin aikana on tavalla tai toisella huono. Elokuvan ohjaaja ei perustele sen kummemmin, kuten ei myöskään ota kantaa asioihin. Jotakin kuitenkin naksahtaa Isabellen päässä, ja syksyllä kesälaitumilta Pariisiin palattuaan Isabelle ryhtyy prostituoiduksi.
Isabelle asuu perheen kanssa kotona ja käy koulua. Arki-iltapäivisin hän alkaa harjoittaa ilotytön toimiaan. Rahaa tulee 300-500 euroa/kerta, mutta raha ei ole motiivina. Ozon ei edelleenkään selitä mitään, eikä pyri yhtään menemään Isabellen ”pään sisälle”. Ozon jättää kaiken pohtimisen katsojalle.
Isabelle elää kaksoiselämäänsä, kunnes traaginen tapahtuma katkaisee hänen erikoisen harrastuksensa. Ammatti se ei tässä tapauksessa ole. Jonkinlainen addiktio kuitenkin.
Ozon kuvaa tapahtumia hillityn hienostuneesti. Rakastelukohtauksetkin ovat – meneeköhän nyt oikein – hyvin aistillisia. Prostituution rumia puolia Isabelle ei ehdi kokea. Kaikki vaikuttaa suorastaa kauniilta – näinkin voi käydä, kun sen oikein oivaltaa (tuliko nyt liian hurja miesnäkökulma?).
Ongelmallista Isabellen elämä silti on. Ilo kasvoilta puuttuu, ja kun tilanne paljastuu, on elämä pilalla. Nuoruus on mennyt, eikä paluuta onnellisuuteen enää ole.
Elokuva on ”vanhanaikainen eurooppalainen”. Se etenee kronologisesti neljässä, vuodenaikoihin liitetyssä jaksossa. Tulee mieleen Jean-Luc Godardin Elää elämäänsä (1962), jossa Anna Karina esittää niin ikään prostituoiduksi heittäytyvää tyttöä, ja tämä elokuva on jaettu 12 lukuun. Elää elämäänsä on yksi Ranskan uuden aallon kulmakivistä. Ozonin elokuva ei yllä kulmakivitasolle, mutta kuuluu siihen Ranskan nykyelokuvan laaturyhmään, joka ei hae innoituksiaan kaupallisen menestyksen tavoittelusta. Taideteos, sitä se on.
kari.naskinen@gmail.com
