Kun on koko ikänsä maksanut veroja, niin saakohan niitä koskaan takaisin jonkinlaisina palveluina? Tämän epäilevän kysymyksen esitti eläkkeellä oleva tuttavani baarissa.Eduskuntavaalien keskeinen teema kiertyy verotuksen ympärille, ja puolueiden välillä on toden totta eroja. Karkea yleistys on, että oikeisto haluaa vähentää verotusta ja vasemmisto haluaa pitää verotuksen (ja palvelut) ainakin nykyisellä tasollaan.
Oikeiston ideologinen lähtökohta on, että verotusta ei varsinaisesti tarvittaisi ollenkaan. Koska ihmiset ovat itsenäisiä yksilöitä, he kaikki voisivat huolehtia itse itsestään. Pahaa valtiota ei tässä yhtälössä tarvittaisi. Tähän perustuu varsinkin Kokoomuksen ulkoistamis- ja yksityistämisvimma.
Mutta mitä se baarissa asiaa pohtinut kaverini saa? Kotiin tultuani kaivoin esille sosiaalialan ammattijärjestön Talentian laatiman listan siitä, mitä ihmiset saavat vastineeksi verojen maksamisestaan. Se alkaa heti syntymästä, mikä tapahtuu verovaroin ylläpidettävässä sairaalassa, ja jo sitä ennen on kotiin saatu äitiyspakkaus. Siitä se sitten lähtee: lapsilisä, neuvola, päivähoito, koulu, opintotuki, koulumatkatuki, äitiys-, isyys- ja vanhempainraha, kotihoidontuki… Lista on pitkä. Kun siinä edetään nuoruuden ja aikuisuuden kautta vanhuuteen, koostuu Talentian lista lähes 200 sellaisesta asiasta, jotka hyvinvointivaltiossa on järjestetty verovaroin.
Eivätkä tässä listassa ole vasta kuin sosiaalipuolen asiat. Kun kaverini kanssa lähdimme baarista, olivat kadut auratut, ja sen verran myöhään meni, että katuvalotkin oli sytytetty.
Verotus on pohjimmiltaan suojelua. Verottaminen alkoi jo ensimmäisellä vuosituhannella. Isojen linnojen omistajat keräsivät muilta ihmisiltä eräänlaista suojelurahaa, mitä vastaan linnanherrat, kreivit ja muut ylhäiset antoivat turvaa lähiseutujen vähäväkisemmille asukkaille. Suomessa ensimmäinen järjestelmällinen verottaja oli katolinen kirkko, mutta pysyvä kruununverotuskin alkoi Suomessa jo 1200-luvulla.
Vain hyvän hyvyyttään eivät linnojen ruhtinaat kuitenkaan suojelurahoja keränneet. Kun Ruotsin valta laajeni ja vakiintui, tarvittiin linnojen perustamiseen ja ylläpitämiseen sekä hallinnon kehittämiseen varoja, joten rahaa piti kerätä entistä enemmän talonpojilta.
Verotusjärjestelmä muodostui keskiajalla kirjavaksi. Veroja kannettiin kruunulle, kirkolle, paikalliselle hallinnolle ja oikeudenkäytölle, ja myös verotuksen perusteet olivat moninaiset. Veroyksiköt, joiden mukaan veroja maksettiin, vaihtelivat alueesta ja ajankohdasta riippuen. Veroja maksettiin myös veroesineinä eli -parseleina.
VEROTTAJALLA
ON VALTA
Valta on aina kuulunut verotukseen. Kun köyhä väki maksoi veroja rikkaille, se antoi samalla vallan näille linnoille. Valtaa ovat näin pitäneet linnanherrat, keisarit ja kuninkaat, paavit ja papit.
Viime vuosikymmenien aikana vallanjaossa on taas tapahtunut muutoksia. Kun valtionverotusta on kevennetty, ovat kunnat joutuneet kiristämään verotustaan, koska lakimääräiset julkiset palvelut pitää kuitenkin hoitaa. Tämä on ollut oikeiston mielen mukaista, koska kunnallisveroa maksavat kaikki saman kunnan asukkaat saman prosenttimäärän perusteella – paitsi että pelkillä pääomatuloilla elävät rikkaat eivät maksa kunnallisveroa ollenkaan.
Suomessa tapahtui iso verouudistus 1865, jolloin otettiin käyttöön yhtäläisesti kaikkia koskeva verotusperiaate: varallisuus. Tuloverotus tuli voimaan hieman myöhemmin kunnallisverotuksen muodossa. Valtiollisella tasolla tulovero toteutui vasta 1920, kun tulo- ja omaisuusverolaki annettiin. Viimeinen jäänne agraarisesta yhteiskuntajärjestelmästä poistui, kun verohintataksat lakkautettiin 1931, minkä jälkeen veroja ei saanut enää maksaa muutoin kuin rahana. Toisen maailmansodan jälkeen verotuksella on kannettu pääosa niistä julkisen vallan varoista, joilla tulonsiirtojen kautta luotiin 1900-luvun loppupuolen hyvinvointivaltio. Varallisuus- eli omaisuusveroa ei enää muutamaan vuoteen ole kerätty.
Porvarien tavoite on koko hyvinvointivaltio-käsitteen muuttaminen. Ruotsissa tätä on yritetty jo pitempään. Ruotsin elinkeinoelämän järjestöt pyrkivät 1980-luvulla korvaamaan hyvinvointivaltion (välfärdsstat) käsitteellä hyvinvointiyhteiskunta (välfärdssamhälle). Käsitteen vaihdon tavoitteena oli kyseenalaistaa hyvinvointivaltio ja luoda tilaa markkinoille. Yritys epäonnistui, mutta kyllähän ainakin Suomessa puhutaan jo enemmän hyvinvointiyhteiskunnasta kuin -valtiosta.
Tällä sananmuutoksella halutaan viestittää, että valtion rooli hyvinvoinnin takaajana ei ole enää oleellinen – kaikki tulkoon hyvinvoiviksi ja onnellisiksi omin avuin.
kari.naskinen@gmail.com
