Harvoin alkaa näytelmä niin terävästi kuin Arto Salmisen (1959 - 2005) Varasto Lahden kaupunginteatterin pienellä Eero-näyttämöllä. Sähäkällä dialogilla ja tilanteen kuvaamisella ollaan heti asian ytimessä: näytelmä kertoo yhteiskunnan rajusta kahtia jakautumisesta. Vielä 10-20 vuotta sitten yhteiskuntaluokkia oli kolme, mutta kun keskiluokka on vaurastunut, jäljelle ovat jääneet vain hyvät ja pahat, kauniit ja rumat, fiksut ja tyhmät.Näytelmässä on vielä näennäisesti kolme luokkaa. Yläluokkaa edustaa konsernijohtaja, keskiluokkaa myymäläpäällikkö ja alaluokkaa varastomiehet. Myymäläpäällikkö on kuitenkin päässyt sen verran hyvän elämän syrjästä kiinni, että mieluusti hän on jo yhtä pataa yläluokkaisen konsernijohtajan kanssa. Alaluokka pysyköön varastossa, mieluummin sellaisessa, johon ei ulkoa näe, eikä sisältä ulos. Pois silmistä, pois parempien ihmisten näkymiä pilaamasta.
Myymäläpäällikkö huhuilee yrityksen kaiutinpuhelimesta varastomiehiä: "Oletteko te siellä alhaalla". Varastomies vastaa: "Kyllä ollaan, alemmas ei enää päästä".
Varastossa puhutaan välillä asiaa, välillä paskaa. Tietenkin myös naisista, jotka antavat tai eivät anna. Kumpikaan varastomiehistä ei ole vielä ollut naimisissa, joten eivät voi olla myöskään ex-miehiä; sen sijaan he alkavat jo olla ex-ihmisiä. Heidän paikkansa on vain varasto, ja sinne vie myös tulevaisuudessa varastomiesten lasten tie. Köyhyys ja kurjuus periytyvät.
Näytelmän ensi-iltapäivänä torstaina sanoi SDP:n edellinen puoluesihteeri Ari Korhonen, että tällä hetkellä luodaan sellaista harhakuvaa, minkä mukaan kaikki Suomen puolueet olisivat tavallaan sosialidemokraattisia ja kannattaisivat hyvinvointiyhteiskuntaa. - "Tosiasiassa porvarilliset puolueet hakevat toisenlaista kehitystä. Ne tukevat markkinoita voimiensa mukaan, ja sitä kautta yhteiskuntamme vääjäämättä muuttuu sellaiseksi, että ne, joilla on varaa, saavat enemmän." (Uutispäivä Demari 20.1.)
Juuri tästä on kysymys Salmisen näytelmässä. Köyhät kyykkyyn, pimeään varastoon. Siellä niiden on "hyvä olla", kunhan niille järkätään halpaa viinaa ja pornoa. Kuvaavaa tilanteelle on, että ex-ihmisiltä halutaan jo viedä kokoontumis- ja mielipidevapauskin. Eduskunnan kansliatoimikunta on nimittäin vuokraamassa Helsingin kaupungilta Eduskuntatalon pääportaiden edestä olevan katualueen, jolloin eduskunta voisi kieltää mielenosoitukset omalla alueellaan. Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja, julkisen kaupunkitilan tutkija Sampo Villanen sanoi myös sopivasti juuri eilen, että käytännössä tällainen järjestely tarkoittaisi katualueen yksityistämistä.
Toissa päivänä Suomen hallitus myös hyväksyi uuden lakiesityksen kerjäämisen kieltämiseksi. Kerjääminen olisi kiellettyä, jos se olisi uhkaavaa. Mitenkähän tämänkin nyt ottaa? Kyllä kerjääminen varmaan voidaan tulkita uhkaavaksi ja uhittelevaksi, jos likainen kerjäläinen erehtyy menemään esimerkiksi Helsingissä Westendin tai Lahdessa Jalkarannan herrojen alueelle.
Nyt on käynnissä sota. Tässä sodassa kaveri jätetään. Varastomies Rouskukin jättää Ranisen kuin nallin kalliolle. Kun kerran yhteisvastuu ei enää kuulu järjestelmään, niin mitä sitä varastossakaan kannattaa harrastaa.
Näyttelijäntyö Varastossa on ykköslaatua. Tapani Kalliomäki kyynisenä, kaiken toivon menettäneenä varastomiehenä on näkemisen arvoinen. Rouskussa on vielä näytelmän alussa jonkinlaista inhimillisyyttä, Rousku osaa vittuilla oikealla tavalla; lopulta Rouskukin kuitenkin sopeutuu systeemiin, turha edes vittuilla, kun mikään ei kuitenkaan muutu.
Senkin totuuden Rousku (Salminen) lohkaisee, että kyllä miehelle ensimmäinen auto on tärkeämpi kuin ensimmäinen nainen. Rouskun ensimmäinen auto oli vihreä Fiat 127, ensimmäistä panoa ei muista.
Yhtä mainio tyyppi on myymäläpimatsu Hanna Vahtikari, joka on kouluttamaton häviäjä ainakin jo toisessa polvessa. Kirjojakaan ei kantsi lukea, koska sehän on sama, jos kuuntelisi telkkarista vain ääntä. Verotustakin pitää vastustaa, koska Kimi Räikkönen on sanonut verotusta liian ankaraksi.
Erinomaista, luokkatietoista työtä tekevät näytelmässä myös Jarkko Miettinen, Jari-Pekka Rautiainen, Aki Raiskio, Jorma Helminen ja Mika Piispa.
kari.naskinen@gmail.com
