"Sosiaalidemokraatit ovat menettäneet poliittisen liikevoimansa. He eivät tunnu tietävän, mitä he puolustavat nykyajan maailmassa.” Näin aloittaa kirjoituksensa sosiaalidemokratian pahoinvoinnista Gentin yliopiston valtio-opin professori Rik Coolsaet. Kirjoitus on Kalevi Sorsa -säätiön julkaisemassa puheenvuorokokoelmassa Arvot - Aate - Intressit (2009).
Eurooppalaisista 27 pääministeristä 20 edustaa tällä hetkellä oikeistolaista arvomaailmaa. Kesän EU-vaaleissa SDP sai niin surkean tuloksen, että puolueen historiassa huonommin on mennyt vain kerran: presidentin valitsijamiesvaaleissa 1962 Rafael Paasio sai vain 13,1 prosenttia äänistä.
EU-vaaleissa kokonaisuudessaan vasemmisto hävisi rumasti. Malta on ainoa maa, josta europarlamenttiin meni enemmän sosiaalidemokraatteja kuin konservatiiveja; tasapeliin päädyttiin Kreikassa, Ruotsissa ja Virossa.
Euroopan sosialidemokraattinen puolue PES on niin ikään hajanainen ja vähän eksyksissä, kuten Liisa Jaakonsaari on nyt Brysselissä toimiessaan nähnyt. (Uutispäivä Demari 5.10.)
Paikallistasollakin asiat ovat kehnosti. Satavuotista toimintaansa juhlineella Leppäkosken työväenyhdistyksellä on kolme toimivaa jäsentä, kuten demarien Viikko-Hämeestä luin. Kuvaava oli myös SDP:n uuden järjestöpäällikön Aslak Haarahiltusen havainto, että demarien puoluekone on horrostilassa. (Uutispäivä Demari 18.9.)
Saksassa sama juttu: ”Ajan henki on vasemmalla, mutta porvareiden onneksi vasemmalla ollaan heikkoja ja hajallaan.” (HS 28.9.)
Uusi aika ja uudet haasteet vaativat uusia vastauksia, mutta Euroopan vasemmisto ei ole kyennyt niitä täysimääräisesti esittämään. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kirjoittaa säätiön julkaisemassa kirjassa, että ”demokraattista päätöksentekojärjestelmää on kohdannut osin sisällöllinen tyhjeneminen, kun talous on irtaantunut yhä enemmän ylikansalliseksi poliittisen järjestelmän ulottumattomiin”. Tähän toki ovat osasyyllisiä myös sosialidemokraatit.
”Nämä kehityskulut yhdessä työmarkkinoiden nopean muutoksen kanssa ovat luoneet länsieurooppalaisiin yhteiskuntiin uudenlaista epävarmuutta. Nopea muutos on jättänyt huomattavan suuren vähemmistön tyhjän päälle. Samaan aikaan voimistunut oikeisto on pyrkinyt esittämään uudet ongelmat monella tapaa julkisen sektorin aiheuttamiksi”, kirjoittaa Jutta Urpilainen.
Suomessa sosiaalidemokraattien alamäen yksi syy on, että puolue itse on ollut heikentämässä hyvinvointivaltiomallin kattavuutta. Tämän myyräntyön SDP aloitti Paavo Lipposen johdolla 1990-luvun laman jälkeen. Yhdessä Sauli Niinistön ja Raimo Sailaksen kanssa Lipponen lähti viemään Suomea uusliberalistiseen suuntaan. Eero Heinäluoma jatkoi tästä ja oli vetämässä huono-osaisilta henkisesti mattoa alta, kun punamultahallitus poisti rikkaiden varallisuusveron.
Timo Roosin pakinahenkilöltä V. Niemiseltä tiedusteltiin, tietääkö hän, joutuuko myös sos.dem. puolue maksamaan varallisuusveroa. V. Nieminen vastasi: ”Ei joudu. Mutta sen poistamisesta se on jo kolmissa vaaleissa kyllä maksanut”. (Uutispäivä Demari 1.9.)
Vasemmistoliiton tilanne on mikä on. Paavo Arhinmäen soinimaisen populistinen retoriikka vetoaa nyt vähän aikaa, mutta puolueen kannatus pysyy alamaissa.
Kokoomuksen voittokulku tulee jatkumaan. Se edustaa sitä politiikkaa, mikä ihmisille on läheisintä ja tärkeintä - itsekkyyden ja yksityistymisen maksimoiminen, minä minä minä. Tämä näkyy äänestyskäyttäytymisessä: EU-vaaleissa Lahdessa oli äänestysprosentti Kokoomuksen Jalkarannassa 48, mutta vanhastaan vankalla vasemmistoalueella Liipolassa oltiin horroksessa: 24 prosenttia.
Työttömyys kasvaa, toimeentuloluukuilla ja ruokapankeissa jonot pitenevät, mutta vaaleissa voittavat muut puolueet kuin näiden asioiden parantamiseen ideologisestikin sitoutuneet puolueet. Ei tämä kuitenkaan mikään lopullinen totuus ole. Aaltoliikettä tapahtuu, aaltojen välit vain ovat joskus pitkiä. Vaarana silti on, että jos nykyisen aaltoliikkeen annetaan jatkua, meillä on 10-15 vuoden kuluttua suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ajettu karille tasavero-Kokoomuksen ihmisiä eriarvoistavan politiikan takia.
Lahdessakin Kokoomus haraa tiukasti vastaan kunnallisveron korotusta, koska se näkee ideologisesti omimpana vaihtoehtonaan kunnallisten peruspalvelujen alasajon.
Näin nyt joka tapauksessa mennään, sekä meillä että muualla. ”Maailma ei ole koskaan ollut epätasa-arvoisempi kuin nyt”, kirjoitti The Economistin entinen toimittaja Bill Emmot vuonna 2003, ja viimeisten parin vuoden kehitys on entisestään lisännyt epätasa-arvoa. EU-kansalaisista 20 % on syrjäytettyjä, 70 % keskiluokkaa ja 10 % etuoikeutettuja.
kari.naskinen@gmail.com
