sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Adolf Eichmann, yksi meistä

Maailma tuomitsi Adolf Eichmannin kuolemaan vuonna 1961. Seuraavana vuonna tämä natsirikollinen hirtettiin. Jari Juutinen pohtii näytelmässään Minä olen Adolf Eichmann syyllisyyden problematiikkaa. Näytelmä sai kantaesityksensä Teatteri Vanhassa Jukossa 2005 ja nyt sitä esitetään Juutisen joh-tamassa Lappeenrannan kaupunginteatterissa.

Eichmann oli oleellinen osa "juutalaiskysymyksen lopullisessa ratkaisussa". Hän osallistui vuonna 1942 siihen Wanseen konferenssiin, missä päätettiin juutalaisten joukkotuhoamisesta. Eichmann toimi natsi-Saksan keskusturvallisuusviraston juutalaisasiaintoimiston päällikkönä, ja sodan loppuvaiheissa hän työskenteli Budapestissa organisoiden Saksan miehittämän Unkarin juutalaisten tuhoamista.

Juutisen näytelmässä Eichmann pohtii, että mitä sitten, jos ei olisi suostunut hänelle määrättyihin tehtäviin. Todennäköisesti hänet oli ammuttu. Yhdessä vaiheessa hän jo pyrkikin pois tehtävästään ja ilmoitti haluavansa lähteä itärintamalle. Eivät ne kuusi miljoonaa juutalaista silti missään tapauksessa olisi jääneet tappamatta? Jos Eichmann ei olisi tehtäväänsä hoitanut, ne olisi hoitanut joku muu. Jos se joku muukin olisi kieltäytynyt ja ammuttu, tilalle olisi taas tullut joku muu.

”Minun oli toteltava sodan lakeja ja lippuani. Olen valmis”, sanoi Eichman ennen kuolemaansa.

Tätä Juutinenkin korostaa, Eichmann oli tavallinen kunnon kansalainen, joka vain noudatti senaikaisia oman maansa lakeja, totteli vain käskyjä, teki hänelle annetut työt niin hyvin kuin osasi. Tunnollisena työntekijänä hän sitten ajautui vaativaan tehtävään, missä piti organisoida juutalaisten junakuljetukset keskitysleireille. Teki työtä käskettyä.

Juutalaisten kaasuttamisen keksijä Eichmann ei ollut. Ennen kuljetuspäälliköksi joutumistaan hän järjesti Wienissä ja Prahassa juutalaisten maastamuuttoa, ja yksi hänen ajatuksistaan oli neljän miljoonan juutalaisen siirtäminen Madagaskarille asumaan, mutta se ei toteutunut.

Mihin pitäisi vetää raja? Jos Eichmann henkilökohtaisesti oli syytön - toteutti vain hänelle määrättyjä ohjeita -, niin olivatko tällä logiikalla syyttömiä myös Göbbels, Göring, Himmler, Speer ym. ja ainoa syyllinen Hitler? Tai toinen ääripää: oliko koko natsi-Saksan kansa syyllinen, olisiko kaikki saksalaiset pitänyt hirttää?

Eichmannin hirttäminen joka tapauksessa oli oikein. Se toimi samalla vertauskuvallisena kaikkien silloisten saksalaisten hirttämisenä.

JUUTINEN LAAJENTAA
SYYLLISYYSKYSYMYSTÄ

Näytelmän käsiohjelmassa kirjoittaa Sibeliustalon johtaja, paljon saksalaisuutta tutkinut Antti Vihinen, että yksilön oma päätöksenteko ja toiminta ovat myös tärkeitä: ”Jokainen olkoon vastuussa itsestään; me kaikki olemme yhtä syyllisiä tai syyttömiä. Kuka heittää ensimmäisen kiven?”

Tätä Juutinenkin perää. Ketkähän ovat syyllisiä nykyiseen lamaan? Ketkä sadan vuoden kuluttua todetaan syyllisiksi, kun ilmaston-muutos on päässyt hallitsemattomaksi, me kaikkiko? Tai ketkä ovat syyllisiä, jos Loviisan tai Olkiluodon ydinvoimala ”pamahtaa”, rakentamispäätöksen tehneet kansanedustajatko vai me kaikki, jotka emme ole nousseet vastarintaan? Voiko olla syyllinen, vaikka vain noudattaa lakia? Eichmannkin noudatti, oli yksi meistä.

Pitäisi enemmän heittää kapuloita rattaisiin, nousta barrikadeille ja olla kansalaistottelemattomia, jos huomaa, että määräykset ovat vääriä.

HIENO ESITYS

Juutisen näytelmä on erinomainen. Ei ihme, että se kiinnostaa muuallakin kuin Suomessa. Tällä hetkellä Juutinen onkin kaverinsa Kristian Smedsin ohella toinen suomalainen teatterintekijä, jolla on vientiä ulkomaille.

Vanhan Jukon esityksen tavoin nimiroolissa Lappeenrannassakin on helsinkiläinen freelanceri Jussi Johnsson. Toinen Jukon esityksestä tuttu näyttelijä on Sami Lanki. Tuttu näyttelijä on myös Vanhasta Jukosta Lappeenrannan teatteriin siirtynyt Heikki Pirhonen.

kari.naskinen@gmail.com