”Pohjoismainen, korkeaan työllisyysasteeseen, kilpailukykyiseen talouteen, tasa-arvoisiin palveluihin ja huolenpitoon perustuva hyvinvointimalli on osoittautunut parhaaksi yhteiskuntajärjestelmäksi. Siinä yhdistyvät sosiaalinen eheys ja kilpailukyky. Hallitus parantaa hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteita päättäväisesti.”
Näin
luki Jyrki
Kataisen hallituksen
kesällä 2011 hyväksymässä ohjelmassa. Siinä lyötiin lukkoon
suomalaisen
hyvinvointivaltion uudistaminen
pienten askelten politiikaksi. Hyvinvointivaltion
institutionaalista rakennetta päätettiin
uudistaa,
mutta
ei
missään
tapauksessa hylätä
tai murrosmaisesti uudistaa
siirtymällä jotenkin
toiselle
pohjalle rakentuvaan politiikkamalliin. Nyt
Petteri
Orpon hallituksen
toiminta ei varsinkaan sosiaalipolitiikan osalta pyri pieniin
askeliin, vaan isoihin harppauksiin niin, että pohjoismaisesta
hyvinvointijärjestelmästä putoaa paljon pois. Eikä tavoitteena
enää ole eriarvoisuuden vähentäminen, kuten aikaisemmin.
THL:n
ja
kaikkien muidenkin mielestä
Orpon
hallitusohjelma sisältää lukuisia sosiaaliturvaan kohdistuvia
kohtuuttomia
heikennyksiä.
Säästöjä
haetaan
työttömyysturvasta,
asumistuesta, kuntoutusetuuksista ja
toimeentulotuestakin. Muutokset
ovat poikkeuksellisen suuria aikaisempiin hallituskausiin verrattuna.
THL:n
laskelmat
osoittavat hallituksen toimien lisäävän pienituloisuutta
merkittävästi. Vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin jo valmiiksi
pienituloisiin
väestöryhmiin
kuten työttömiin,
opiskelijoihin
ja muihin
heikommassa
asemassa oleviin,
mikä lisää eriarvoisuutta eri väestöryhmien
välillä.
Yhteenvetona
on monelta asiantuntijataholta todettu, että Orpon hallituksen
kaavailemat sosiaaliturvan leikkaukset ovat poikkeuksellisen suuria
ja että
yhdessä
hallitusohjelmassa esitettyjen muiden
uudistusten kanssa ne muuttavat suomalaisen sosiaalipolitiikan
suuntaa.
Politiikalla
tietenkin on aina suuntansa ja se vaihtelee sen mukaan, millainen
politiikka saa vaaleissa johtoaseman. Sosiaalipolitiikan
uudistaminenkin
heijastaa
eturyhmien intressejä, kuten
hyvinvointisosiologian johtava asiantuntija Juho
Saari on
sanonut.
Eturyhmillä
on vakiintuneita
näkemyksiä materiaalisista
eduista
(kuten
maksetut verot ja saadut tulonsiirrot) sekä
kulttuurisista
arvoista
(isänmaallisuus, vastuullisuus, solidaarisuus).
Nykyinen porvarihallitus
käyttää omia näkemyksiään ratkaisuissa poikkeuksellisen kovalla
tavalla.
Toinen tämän sektorin ykköstuntija on
sosiaalipolitiikan
professori Heikki
Hiilamo,
joka äskettäin sanoi haastattelussa suomalaista politiikkaa
ohjaavan
se vanha
uskomus, että köyhät ovat laiskoja ja tarvitsevat kuria. Nyt
kun hallitus kiristää
hädässä olevalle avun ehtoja äärimmilleen, ne muuttuvat
rangaistuksiksi.
Sen
sijaan verotusta kevennetään varsinkin hyvätuloisimmilta. Tämä
on erikoista, sillä kyselytutkimusten
mukaan ihmiset olisivat valmiita maksamaan jopa enemmän veroja,
jotta hyvinvointiyhteiskunnan perustoiminnot voitaisiin turvata.
Joskus
on esitetty ajatuksia erityisestä
solidaarisuusverosta rikkaille. Se
olisi
väliaikainen ja sen tuotto käytettäisiin palvelujen rahoittamiseen
vaikeina
aikoina.
Se
otettaisiin sekä ansio- että pääomatuloista. Eipä tule enää
edes puheenaiheeksi, vaikka perusteita olisi, kun hyvin on tiedossa
sekin,
että monien
raharikkaiden verotusprosentit ovat alhaisempia kuin
keskivertokansalaisten.
Nyt
ollaan sitten tilanteessa, että 45 % suomalaisista
ei
koe yhteiskunnan
olevan
reilu heidän kaltaisiaan ihmisiä kohtaan (E2-tutkimuslaitos).
Epäreiluuden
kokemukset painottuvat erityisesti pienituloisiin ja työttömiin.
Yhä useampi suomalainen (61 %) arvioi, että Suomi on menossa
väärään suuntaan, eivätkä
suomalaisten
koeta
enää puhaltavan
yhteen hiileen.
kari.naskinen@gmail.com
