Maailman kuvalehden tänään ilmestyneessä numerossa on käsityksiä muuttava juttu maailman rahavirroista. Globaalista etelästä virtaa resursseja pohjoiseen noin 16 kertaa enemmän kuin on globaalin kehitysavun suuruus. Tuota rahavirran suuruutta on vaikea varmistaa, mutta antropologi Jason Hickel kuitenkin laski vastausta tähän kysymykseen kirjassaan The Divide – A Brief Guide to Global Inequality and its Solutions ja sai tulokseksi: vuosittain nettona noin 3 biljoonaa dollaria enemmän virtaa kehittyvistä maista rikkaisiin maihin kuin päinvastoin.
Kysymys
kuuluu, miksi
köyhät pysyvät köyhinä, vaikka rikkaat maat lappaavat
kehitysyhteistyöhön vuodesta toiseen miljardeja. Näin
on siksi, että maailman rakenne on kiinni kolonialismin
perintönä syntyneissä
globaaleissa
rahavirtoissa
ja varallisuuden jakautumisessa
maailmassa. Vaikka
kolonialismi on ohi, edelleen
biljoonien arvosta taloudellista
hyötyä
virtaa enemmän etelästä pohjoiseen kuin pohjoisesta etelään.
Vain
viisi prosenttia kansainvälisessä talousjärjestelmässä luodusta
uudesta varallisuudesta siirtyy maailman köyhimmälle enemmistölle.
Loput
95 prosenttia talouskasvusta hyödyttää ainoastaan rikkainta 40:ää
prosenttia.
Poliittisena
neuvonantajana EU:n siviilikriisinhallintaorganisaatiossa
(EUCAP)
työskentelevä David
Korpela sanoo
lehdessä, että kehitysyhteistyö on vain pieni pisara
kokonaisuudessa, josta me itse hyödymme enemmän.
”Olisimme
suuressa kriisissä ilman
tällaista järjestelmää.
Hinnat nousisivat reippaasti. Ei kyettäisi ylläpitämään
nyjkyistä
elintasoa, tuotteita ja kulutusta. Pitäisi palata taas pohtimaan
keskenämme, kuka hoitaa, kuka tekee tuotteet. Vaatisi aika isoja
rakenteellisia muutoksia yhteiskuntaan”, Korpela sanoo.
Nyt
on meneillään kolonialismin toinen aalto, jossa Korpelan mukaan
Afrikkaa riistävät Eurooppaa enemmän
Kiina ja Persianlahden maat: ”Tehdään hämäriä kauppoja eliitin
kanssa. Maksetaan lahjuksia, jotta voidaan aika härskisti viedä
resursseja.”
Suurin
osa meistä uskoo, että teemme kehitysyhteistyötä hyvää
hyvyyttämme, koska jostain meistä riippumattomasta syystä toiset
ovat paljon köyhempiä kuin me. Kehitysjärjestöjen
kattojärjestön
Fingo ry:n innovaatioasiantuntija Mika
Välitalo
sanoo
meidän
suomalaisten kansallisessa tarinassamme elää sitkeänä käsitys,
jonka mukaan olemme rakentaneet maamme tyhjästä omin käsin. - ”Me
ei kuitenkaan
nähdä,
että me olemme olleet osa sitä länsimaista kokonaisuutta, jossa
tänne on virrannut valtavia määriä resursseja ja sen päälle on
rakennettu tämä talouskasvu. Menestyksessämme on paljon, mistä
voidaan taputtaa itseämme selkään, mutta ilman siirtomaahistoriaa
ei oltaisi millään tässä”, hän sanoo.
Kolonialismin
hyötyä on vaikea laskea rahassa, mutta kehitysapuun verrattuna
puhutaan toisesta mittaluokasta. Ekonomisti Utsa
Patnaikin
2018 julkaiseman tutkimuksen mukaan Britannia hyötyi pelkästään
Intiasta noin 45 biljoonan dollarin verran. Nykyisensuuruista
globaalia kehitysapua pitäisi maksaa siten 242 vuotta pelkästään
tämän kattamiseksi.
Lisäksi orjuudelle käypää
korvaushintaa voisi olla loukkaavaa edes yrittää laskea. Miten
muutetaan dollareiksi ihmisen elämä?
Afrikan maat
itse ovat
sitä mieltä, että nykyisenkaltaisen kehitysavun sijasta ne
tarvitsisivat
investointeja. Avunantajan lähtökohta on yleensä äärimmäinen
köyhyys. Eivät afrikkalaiset
halua
pelkästään tästä puhua, vaan
viesti on,
että he
haluavat
bisnestä.
”Meidän väestömme kasvaa, tuottavat
työpaikat ovat yrityksissä, mikseivät teidän firmanne
tule ja investoi työpaikkoihin”, sanotaan
Afrikassa.
kari.naskinen@gmail.com
