Säveltäjä Joonas Kokkonen halusi Viimeisten kiusausten Riitan rooliin nimenomaan Ritva Auvisen, joka sai tiedon asiasta Martti Talvelalta.
”Talvelan Martti soitti ja kertoi, että Joonas oli ajatellut Riitan roolin minulle. Sen jälken tiedusteltiin, kuinka korkella pääsen ja muita yksityiskohtia”, muistelee Ritva Auvinen uudessa elämäkertakirjassa Ujo diiva (Avain, 2022).
Riitta oli Talvelan esittämän Paavo Ruotsalaisen ensimmäinen vaimo, ja rooli osui Ritva Auviselle täydellisesti. Kantaesitys syksyllä 1975 vanhassa oopperatalossa Bulevardilla oli muutenkin täydellinen menestys.
”Teos osui voimakkaasti ihmisten tunteisiin. Muistan kuoron itkeneen harjoituksissa. - - - Riitan hahmoa täytyi ajatella koko ajan. Kyseessä ei ole prinsessa tai kuningatar niin kuin oopperoissa tyypillisesti. Riitta on mökin akka, joka on kasvattanut köyhissä oloissa seitsemän lasta ja huolehtii kaikista kodin raskaistakin töistä yksin miehen ollessa jatkuvasti reissussa”, kertoo Ritva Auvinen.
Riitan rooli onnistui niin hyvin, että Vaasa-lehden arvostelussakin sitä ylistettiin maasta taivaaseen: ”Riitta nousi todelliseen suuruuteensa Jumalan hullun Paavon rinnalla, jopa ohikin, taistellessaan rakkaudestaan, perheensä leivästä ja kiittäessään särkevällä tavalla murheensa keskellä.”
Ritva Auvisen uralle Viimeiset kiusaukset oli iso asia. Hän oli sitä ennen laulanut jo paljon vaativia solistirooleja, mutta tämä nosti hänet korokkeelle. Ukomaisiin oopperataloihin hän ei kuitenkaan lähtenyt, syiksi hän sanoo ehkä ujouden ja arkuuden. Kansallisoopperasta sen sijaan tuli isoja rooleja, vaikka Ritva Auvista ei kiinteällä sopimuksella taloon otettujaan (kuten ei Martti Talvelaakaan).
SORTAVALA - LOPPI -
RIIHIMÄKI - LAHTI
Ensi syksynä 90 vuotta täyttävä Ritva Auvinen on evakkolapsi. Sortavalan Kuokkaniemen kylästä perhe lähti talvisodan päättymisen jälkeen talvella 1940 ja monen mutkan jälkeen päädyttiin Kymin Hurukselaan, josta isä Juho sai töitä kansakoulun opettajana. Takaisin Kuokkaniemeen 1942, mutta uusi evakkoonlähtö oli edessä syksyllä 1944, ja taas monivaiheisten muuttojen jälkeen uudeksi kotipaikaksi tuli Loppi, josta isä jälleen sai paikan opettajana.
Ritvan ensimmäiset esiintymiset alkoivat Lopelta 12 kilometrin päässä olevassa Riihimäen tyttölyseossa, joka jatkoi Sortavalan tyttölyseon toimintaa vuodesta 1944 alkaen. Laulajanura sai kuitenkin vielä odottaa, sillä ylioppilaskirjoitusten jälkeen tie vei Helsingin yliopiston voimistelulaitokselle. Ritva oli nimittäin lukenut siellä opiskelevan Irma Rewellin sanoneen lehdessä, että voimistelunopettajan koulutus antaa taiteelliselle työlle loistavan pohjan.
Opiskeluaikana Ritva oppi myös pianonsoiton. Se johti hänet ”jumppasäestäjäksi” mm. Kuortaneen, Tanhuvaaran ja Varalan urheiluopistoille. Brysselin maailmannäyttelyynkin 1958 hänet vietiin säestämään Mirjam Viippolan voimistelujoukkueen esityksiä, ja keilavoimistelujoukkueessa Ritva oli itsekin mukana.
Voimistelunopettajaksi valmistuttuaan Ritva Auvinen sai työpaikan Lahden yhteiskoulusta, josta oli lyhyt matka Lahden musiikkiopistoon. Sinne hän marssi ja sanoi haluavansa suuressa arvossa pidetyn Tauno Kaivolan laulunopetukseen. Seuraava porras vei tietenkin Sibelius-akatemiaan, jossa Ritva piti ensikonserttinsa 1965. Se sai hyvät arvostelut ja niin alkoi reitti olla selvä.
Lahden konserttitaloon Ritva Auvinen palasi 1966, kun paikallinen oopperayhdistys teki Mozartin Taikahuilun. Paminan rooli istui hyvin ja sen jälkeen Ritva Auvinen lauloi Lahden oopperayhdistyksen 13 produktiossa. Noihin aikoihin Lahdessa oli kovatasoinen oopperatoiminta, solisteina Ritva Auvisen lisäksi olivat 1960-70-luvuilla myös Virpi Augustin, Jorma Hynninen, Heikki Keinonen, Kalevi Koskinen, Kalevi Lahtinen, Pertti Lehtinen, Aili Purtonen, Tapani Valtasaari ja Usko Viitanen. Lahden ooppera onkin ainoa maakuntaooppera, joka on kutsuttu esiintymään Savonlinnan oopperajuhlille. Tämä tapahtui 1971, jolloin lahtelaiset esittivät Olavinlinnassa Verdin Naamiohuvit, päärooleissa Ritva Auvinen, Kalevi Koskinen ja Tapani Valtasaari.
Savonlinnassa Ritva Auvinen on laulanut solistina seitsemässä oopperassa, lisäksi Tampereen oopperassa kuusi kertaa ja Ilmajoen musiikkijuhlilla neljä kertaa. Yksi huippuhetki oli luonnollisesti Viimeisten kiusausten vierailu Metropolitanissa 1983.
Viimeisten kiusausten kantaesitysversiota en nähnyt, mutta Ritva Auvisen rooleja näin Lahdessa useita, ainakin Pajazzon Nedda, Carmenin Carmen, Toscan Floria Tosca ja Otellon Desdemona. Hyvin on jäänyt mieleen hänen olemuksensa. Kun Ritva Auvinen tuli lavalle, siinä oli aina jotenkin poikkeuksellista suuruutta. Ehkä se oli sitä diivaa hyvässä mielessä, eikä siinä ollut ainakaan ujoudesta tietoakaan. Mutta karismaa siinä oli.
Satu Strömbergin kirjoittamassa elämäkertakirjassa näitä asioita käydään läpi kronologisessa järjestyksessä kuivakkaasti. Kirjan nimikin on lainattu Suomen Wagner -seuran jäsenlehdestä Wagneriaanista, jossa vuonna 2007 otsikoitiin Ritva Auvisen haastattelu: ”Ujo diiva”. Valokuvia on kiitettävän runsaasti.
kari.naskinen@gmail.com
