Presidenteistä paras huumorintaju Kekkosella

Tasavallan presidenteistä on huumorintajultaan ollut ylivoimainen Urho Kekkonen. Lähelle pääsi J.K. Paasikivi, joskin hänen huumorinsa oli monesti tahatonta eli ei ollut huumoriksi tarkoitettua. Rutikuivia huumorimiehiä eli vakavissaan olivat yleensä aina Ståhlberg, Kallio ja Ryti. Presidenttien huumorintajusta ja huumorinkäytöstä luennoi Jyväskylän kesäyliopiston ikääntyvien yliopistossa Timo Soikkanen, Turun yliopiston entinen poliittisen historian professori. Hän kertoi saaneensa paljon aiheeseen liittyvää tietoa vanhoilta suurlähettiläiltä ja muilta presidenttejä lähellä olleilta henkilöiltä, kun oli kirjoittanut kaksiosaista historiateosta ulkoasiainhallinnosta.

Yllättävältä kuulosti, että Soikkanen nosti kolmanneksi ”huumoripresidentiksi” C.G.E. Mannerheimin, mutta tämä selittyy sillä, että Mannerheimin huumori ja iva rajoittuivat lähinnä sisäpiirin tilaisuuksiin. Soikkanen siis otti huumorin ohella mukaan ivan ja ironian, joissa näissäkin Kekkonen oli paras. Kuivan huumorin ja ironian taitajina tulee Kekkosen, Paasikiven ja Mannerheimin jälkeen seuraavana Mauno Koivisto ja sitten Sauli Niinistö. Lisäksi Soikkanen sanoi, että vaikka Ståhlberg ei näyttäytynyt mitenkään huumorinharrastajana, hän tuli tunnetuksi ivallisesta hymystään sopivissa tilanteissa.

Muutama nimi vielä puuttuu: Lauri Relander, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen eivät kuulu kaikkein kuivakiskoisimpaan ryhmään, mutta aika lähelle sitä.

TAVALLISIA IHMISIÄ
EI PILKATTU

Mannerheimille, Paasikivelle ja Kekkoselle oli yhteistä, että koskaan he eivät ottaneet vitsailun tai ivailun kohteeksi tavallisia ihmisiä. Marski ei piruillut rivisotilaille, mutta upseerit saivat kyytiä.

”Sama koski Kekkosta. Muut saivat olla rauhassa, mutta herrat lähipiirissä olivat vapaata riistaa – nykyisin puhuttaisiin työpaikkakiusaamisesta”, sanoi Soikkanen.

Marskin kohdalla synnytti tahatonta huumoria joskus hänen suomen kielen taitonsa, vaikka hän muuten erinomainen kielimies olikin. Kesäkuun neljäntenä 1942 Mannerheim täytti 75 vuotta ja hän ihmetteli A.F. Airolle, että yllättävästi Neuvostoliittokin oli muistanut onnitella. Airo epäili tuota, jolloin Mannerheim kävi hakemassa ko. sähkösanoman. Siinä oli allekirjoitus: Valtioneuvosto; Mannerheim oli sekoittanut sen Neuvostovaltioon.

Lounaalla, päivällisellä ja illallisella Päämajassa ei koskaan poltettu sikareita ennen kahvia ja konjakkia. Kerran eräs saksalainen nikotinistiupseeri sanoi liian aikaisessa vaiheessa: ”Herra sotamarsalkka, pahastutteko, jos polttaisin tässä seuraavaa ruokalajia odoteltaessa?” Marski vastasi: ”En tiedä, kukaan ei ole vielä kokeillut.” Ei kokeillut kysyjäkään.

POJAN NIMEKSI VARMA
ON PAREMPI KUIN KAI

Paasikivi oli kuuluisa raivokohtauksistaan. Kansallis-Osake-Pankissakin oli pääjohtajan ovi tehty kaksinkertaiseksi, ettei Paasikiven huuto kuuluisi muualle. Pankkimiehenä hän osasi olla myös härski. Kun IKL:n toiminta fasistisena kiellettiin, otti Paasikivi selvää IKL:n miehistä, ja kun nimilistaa oli saatu riittävästi, hän antoi sen pankissa alaisilleen ja määräsi, että näiden miesten lainat irtisanotaan.

Tunnettu kirjailija lehtimies Erkki Kivijärvi sai lapsen, joka sai ristiäisissä nimen Kai. Paasikivi ihmetteli nimeä ja sanoi Kivijärvelle, että heillä pojalle kyllä annettiin nimeksi Varma.

Kun ylioppilaiden delegaatio kävi Paasikiven luona tervehdyskäynnillä, Paasikivi kiitti ja sanoi lopuksi: ”Ylioppilaat, pysykää aina ylioppilaina.”

INTIASSA LESKET
POLTETAAN ROVIOLLA

Eniten hauskoja juttuja on Kekkosesta, niin oli Soikkasellakin. Ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston päällikkö Leo Tuominen oli yrittänyt tavata ulkoministeri Kekkosta, joka oli pyytänyt käymään, mutta Kekkonen ei kuitenkaan ollut paikalla. Tuominen jätti pöydälle lapun, johon kirjoitti: ”Olin täällä klo 8.15 Leo Tuominen.” Seuraavaan lappuun samoin ja kelloajaksi 8.45, seuraavaan 9.15. Kun Kekkonen tuli, hän otti laput ja kävi panemassa ne wc:n oveen.

Asko Ivalo oli nimitetty suurlähettilääksi Intiaan. Ivalo ei olisi halunnut niin kauas lähteä, kun vähän oli sairastellutkin. Niinpä rouva Mielikki Ivalo tuli jonkinlaisen karvalakkilähetystön saattamana ulkoministeri Kekkosen luo ja yritti kääntää Kekkosen pään, kun Santeri oli niin sairaskin. Ei onnistunut, Kekkonen sanoi: ”Intiassa lesket poltetaan roviolla.”

Väinö Leskisen alkoholismi oli hankala tapaus. Urpo Levo oli kertonut Soikkaselle erikoisesta tapauksesta: Leskistä tarvittiin, mutta miestä ei näy eikä kuulu, joten presidentti Kekkonen pani Levon etsimään ulkoministerin vaikka mistä ja tuomaan Tamminiemeen. Levo löysi Leskisen Meilahdesta tiputusletkuista kaameassa kunnossa. Otettiin tiputustelineet pulloineen ja letkuineen mukaan ja lähdettiin. Tamminiemessä Kekkonen huusi kuin sireeni ja löi sitten Leskisen eteen irtisanoutumispaperin, joka Leskisen oli allekirjoitettava. Leskinen kirjoitti ja kääntyi lähteäkseen, jolloin Kekkonen sanoi, että kun seuraavan kerran olet kännissä, panen tähän paperiin myös päivämäärän.

Lapissa ollessaan Kekkonen kävi maalaistalossa, jossa emäntä kertoi saaneensa viidet kaksoset. Kekkonen kysyi, että ainako on tullut kaksoset. Emäntä: ”Ei aina ole tullut mitään.”

TAPPAMINEN VAIKEAA,
KUN PYRKIVÄT PAKOON

Mauno Koiviston sutkautukset ovat tuttuja. Kerran televisiossa häneltä, vanhalta sotajermulta, kysyttiin, oliko ihmisen tappaminen vaikeaa. Vastaukseksi odotettiin filosofista pohdiskelua, mutta Koivisto sanoi: ”Kyllä se vaikeaa oli, kun pyrkivät pakoon.”

Tähtelässä turvamies oli aamulla alkanut lapioida lunta. Koivisto tuli ulos, otti lapion turvamieheltä ja sanoi, että ”se on mun lunta”. Kaikki polttopuutkin hän tietenkin pilkkoi itse. Samanlainen tapa presidenteistä oli ainakin Abraham Lincolnilla.

Sauli Niinistö oli 2018 Turun kirjamessuilla keskustelemassa politiikka-aiheisista kirjoista. Mukana oli myös Aamulehden politiikantoimittaja Lauri Nurmi, jolta oli ilmestynyt kirja Niinistöstä, Mäntyniemen herrasta. Niinistö oli kovin tyytymätön kirjaan ja suositteli Nurmelle vaihtamista toiselle alalle.

kari.naskinen@gmail.com