Viipuri oli Suomen
kansainvälisin kaupunki. Siellä puhuttiin suomea, ruotsia, saksaa,
venäjää ja muitakin kieliä niin, että Viipuri oli tässä
suhteessa toisenlainen kuin muut Suomen kaupungit.
Tämä kuuluu niihin
myytteihin, joita Viipurista pidetään yllä edelleen. Se on
kuitenkin sillä tavalla vanhentunutta tietoa, että Suomen
itsenäisyyden aikana Viipuri oli jo selvästi suomenkielinen
kaupunki. Suomen
viimeisen virallisen väestönlaskennan mukaan 1930 oli Viipurissa 72
239 asukasta, joista suomenkielisiä oli 67 609 eli 94 prosenttia.
Nykyisin Suomessa on enemmän ulkomaankielisiä kuin tuolloin
Viipurissa.
Viipurin
suomalaisen
kirjallisuusseuran
julkaisemassa kirjassa
Monikulttuurisuuden
aika Viipurissa
(2013) on laajoja
tilastotietoja Viipurin väestöstä. Ne paljastavat, että Suomen
alueen siirryttyä Ruotsin vallan alta Venäjän
suuriruhtinaskunnaksi 1809 oli pienen
Viipurin kaupungin noin 2900 asukkaasta suomenkielisiä 44 %,
venäjänkielisiä 29 %, ruotsinkielisiä 15 % ja saksankielisiä 12
%. Jossain 1800-luvun puolivälissä alkoi suomenkielisten osuus
kasvaa voimakkaasti ja kun tultiin 1900-luvulle, oli suomenkielisten
osuus jo noin 80 %.
Suomalaistuminen
näkyi myös sanomalehdistössä. Niitä ilmestyi suomenkielisinä
1800-luvulla runsaasti:
Sanan Saattaja
Viipurista 1833-36, 1840-41
Kanava (eli Sanansaattaja
Viipurista) 1845-47
Lukemisia Maamiehille 1849-50
Sanan-Lennätin
1855-59
Aamurusko 1859
Otava, Sanomia Wiipurista
1860-63
Ilmarinen 1866-72
Suomenehti 1872-74
Ilmarinen
1874-88
Wiipurin Sanomat 1885–
Wiipurin Uutiset
1887-88
Tilastollisesti
merkittävä ero oli siinä, että keskiluokan ja sivistyneistön
joukossa vieraskieliset olivat hallitsevassa asemassa. Vuonna 1910
korkeammin koulutettuja (enemmän kuin kansakoulun käyneitä) oli
eri kieliryhmissä seuraavasti:
saksankieliset 70
%
kaksikieliset (suomi/ruotsi) 55 %
ruotsinkieliset 50
%
venäjänkieliset 23 %
suomenkieliset 8
%
Koko
maan väestöstä oli
tuolloin kansakoulua enemmän käyneitä 17
%.
Kirjassa
todetaan, että
väitteillä Viipurin
poikkeuksellisesta monikulttuurisuudesta on
katetta niille sukupolville, jotka 1920-30-lukujen Viipurissa
kasvaneina tai sitä tuntevina vertasivat omaa kaupunkiaan Suomen
muihin kaupunkeihin:
”Viipuriin voidaan todennäköisesti verrata Helsinkiä 1900-luvun
alussa ja taas 2010-luvulla. Väitteet eivät sinänsä ole vääriä,
niitä tukevat monet dokumentoidut muisti- ja kokemustiedon ilmaisut,
mutta niitä on toistettu niin usein myös idealisoivassa ja
nostalgisessa
tarkoituksessa, että ne ovat tärkeä osa siitä, minkä tunnemme
Viipuri-myyttinä tai Viipuri-mytologiana. Viipuri Suomessa on
saanut oman
mytologiansa menetyksen kautta.”
Kieliasia
oli esillä Viipurin
kaupunginvaltuustossakin.
Yksi iso
kiista koski valtuuston pöytäkirjoissa käytettävää kieltä.
Vasta 1893 ehdotettiin ensimmäisen kerran, että pöytäkirjat
pidettäisiin suomeksi, mutta meni vielä melkein kymmenen vuotta,
ennen kuin edes kompromissi – pöytäkirjat sekä suomeksi että
ruotsiksi – meni läpi 1901. Vasta
1907 pöytäkirjoja
ryhdyttiin alusta pitämään suomeksi.
Jutun
alussa mainitsen, että vuoden
1930 väestönlaskennassa Viipurin asukasluku
oli 72 239. Tarkalleen ottaen väestönlaskenta oli kuitenkin
sellainen, että kaupungin
hallinnollisella alueella oli 52 253 asukasta, mutta
väestönlaskennassa oli mukaan otettu myös
kaupungin
rajojen ulkopuolelta
osia Viipurin maalaiskunnasta
ja Uuraasta,
yhteensä 19 986 asukasta. Vuoden
1930 jälkeen tehtiin seuraavat aluemuutokset:
1932
liitettiin maalaiskunnasta Viipuriin Kuurinsaari, Mentsinsaari,
Ravansaari ja Suonion saari sekä osia Karppilan kylästä.
1936
Uuraan satama-alue liitettiin Johanneksen pitäjästä Viipurin
kaupunkiin.
1938 osia Hämäläisen ja Suurperon kylistä
liitettiin maalaiskunnasta kaupunkiin ja toisaalta osia Karppilan,
Kärjen ja Ykspään kylistä liitettiin takaisin maalaiskuntaan,
josta alueet oli liitetty kaupunkiin 1932-33.
Kuva Papulanvuorelta kohti keskustaa (2019). |
Viipurissa
oli Venäjän vuoden 2014 väestönlaskennan mukaan 80 265
asukasta.
kari.naskinen@gmail.com