Uskontohulluuden
ääri-ilmiöitä ovat kiihkomieliset lahkot, joista yksi oli
unissaan enkeleitä tavanneen ja niiden viestejä seuraajilleen
välittäneen Maria
Åkerblomin hihhuliporukka.
Elokuva Marian
paratiisi kertoo
lähinnä Mariasta itsestään ja hänen yhdestä opetuslapsestaan
Salomesta. Ei tule aivan
selväksi, oliko Maria Jumalan lähettämiä enkeleitä
mielikuvituksessaan nähnyt hullu vai pelkkä huijari, mutta
muutama kohta saa tulkitsemaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Maria Åkerblom tuli laajemmin tutuksi jo 1980 Jussi Kylätaskun ja Radioteatterin kuunnelmassa Maaria Blomma, joka sittemmin on esitetty kolmessa teatterissakin. Siinä korostuivat se hurmos ja ihmeparannukset, joihin Maria sai seuraajansa uskomaan. Zaida Bergrothin ohjaamassa elokuvan keskiössä on voimakas Maria, jolla kuitenkin on heikotkin kohtansa.
Elokuvassa Marian toimimista Jumalan sanansaattajana kuvataan vain kahdessa lyhyessä kohtauksessa: Maria pannaan vuoteeseen ohuen viltin alle, huoneeseen kokoontuvat hänen opetuslapsensa odottamaan jotain tapahtuvaksi (kuvassa) ja sitten tapahtuukin, kun Maria alkaa huutaa ja sätkiä kuin hullu. Selvä se, viesti enkeleiltä oli tullut.
Maria syntyi 1898 Raaseporin Snappertunassa, näki ensimmäiset enneunensa jo 14-vuotiaana ja alkoi pitää unisaarnoja 19-vuotiaana. Kokkolaan hän muutti 1917. Kokkolan seudulla alkoivat asiat kuitenkin mennä pieleen. Mariaa syytettiin kirkkolain rikkomisesta ja yhden ampumistapauksenkin takia hän oli oikeudessa. Tämän jälkeen Maria ilmoitti lähtevänsä seurueineen kohti Luvattua maata. Välietapiksi tuli Helsinki, eikä Marialla luultavasti ollut tarkoituskaan viedä katrastaan Jerusalemiin asti. Helsinki oli hänen kannaltaan varmempi paikka hankkia omaisuutta, ja niin hän sai hankituksi yhteisön lahjoitusvaroilla peräti Villa Toivolan hienon huvilan Seurasaarentie 1:stä lahkonsa asuinpaikaksi.
Marian maallinen puoli tulee elokuvassa hyvin esille. Hän nautiskelee kalliita juomia, käyttää hienoja hajuvesiä ja käy Helsingin keskustassa ostelemassa kauniita vaatteita. Yhdessä kohtauksessa Maria tarkastelee tilikirjaa adoptioisänsä Eino Vartiovaaran kanssa: ”Tuolta 60 000 markkaa, myi hevosensa, tuolta tuli 120 000 markkaa...”
Vartiovaara oli 34-vuotias varakas metsänhoitaja, joka omistautui Marian herätysliikkeen tukemiseen niin tosissaan, että otti 20-vuotiaan Marian kasvattityttärekseen. Elokuvassa ei tehdä perusteellisempaa selkoa Marian ja Einon suhteesta, mutta yhdessä kohtauksessa Maria ainakin vakuuttaa lääkärintodistusta heiluttaen olevansa neitsyt. Kuitenkin Vartiovaara pani vaimonsa lopulta eristykseen lukkojen taakse.
Elokuvan alkuteksteissä sanotaan, että tarina on fiktiivinen, mutta ihmiset oikeita. On oikeastaan hassua, miksi joitakin asioita muutetaan elokuvassa kokonaan toisenlaisiksi, kun niiden oikea laita kuitenkin tiedetään.
Zaida Bergroth on sanonut, että hänen tarkoituksensa oli päästä mahdollisimman lähelle haavoittuvia henkilöhahmoja: ”Halusin myös leikitellä tarinan sadunomaisilla elementeillä sekä myös pinna alla piilevällä kauhulla. Kesän valo ja kauneus – ja toisaalta suljettujen ovien takaa löytyvät synkät salaisuudet. Tavoitteeni oli tehdä intensiivinen ja jännittävä elokuva, joka kiehtoo ja koskettaa.”
Muutamista jännittävistä tapauksista huolimatta elokuva ei ole kuitenkaan mitenkään vauhdikas eikä varsinkaan viihteellinen.
ELÄMÄN JA KUOLEMAN
LÄHETTILÄS
Hämeenlinnan naisvankilassakin Maria oli kahdeksan vuotta yllytyksestä murhaan ja väärästä valasta, minä aikana hän johti lahkoaan kirjeitse. Samassa oikeudenistunnossa 1927 oli Vartiovaara tuomittu 12 vuodeksi kuritushuoneeseen samoista syistä.
Porvoon hiippakunnan piispa Gustav Björkstrand valmisteli 1960-70-lukujen vaihteessa väitöskirjaa Maria Åkerblomista ja tämän perustamasta uskonlahkosta ja olisi halunnut haastatella myös Mariaa, mutta tämä torjui kaikki haastattelupyynnöt. Väitöstilaisuuden lähestyessä Björkstrand sai Åkerblomin asianajotoimistolta kirjeen, jossa häntä uhattiin oikeusjutulla ja isoilla vahingonkorvausvaatimuksilla. Tohtoriksi hän åkerblomilaisuudesta väitteli 1976, eikä oikeusjuttua tullut. Maria Åkerblom kuoli Helsingissä 82-vuotiaana 1981 ja Björkstrand kirjoitti hänestä vielä kirjan Elämän ja kuoleman lähettiläs (Schildts, 2011).
Mariaa esittää elokuvassa Pihla Viitala. Vaikuttaa osuvalta tulkinnalta hermoheikosta ihmisestä, vaikka hankalahan näistä on paljon mitään sanoa, koska näyteltävää esikuvaa ei mitenkään tunne. Elokuvan Maria ei kuitenkaan ole erityisen vetovoimainen, karismaattinen, jollaisia tällaiset lahkonjohtajat varmaan todellisuudessa ovat. Vartiovaaran vaatimattomassa roolissa on Tommi Korpela.
Vaikka Kylätaskun kuunnelmasta on melkein 40 vuotta (Yle Areenassa sitä ei ole), se on jäänyt mieleeni erityisesti Marian aikaansaaman hurmoksen ansiosta. Siinä oli sellaista suurta Jumalan kosketuksen tuntua, jota tässä elokuvassa ei ole.
Elokuvan tärkeimmät henkilöt ovatkin uskossaan kiihkeä Salome (Satu Tuuli Karhu) ja hänen Villa Toivolaan houkuttelemansa katutyttö Malin (Saga Sarkola). Teini-ikäinen orpotyttö Salome on elämää kokematon maalaistyttö, jolle Maria on kuin enkeli itse, kunnes aivan lopussa muutakin paljastuu. Malin taas on jalat maassa oleva samanikäinen tyttö, joka vetää puoleensa, mutta ei osaa peittää halveksuntaansa eikä vilpillisyyttään. Malin sanoo Salomelle olevansa ateisti ja Malinin puheista jää joitakin sirpaleita Salomenkin mieltä piinaamaan, ja vähitellen näyttää järki voittavan.
Mutta voi että taas ottaa päähän, kun nuoret naisnäyttelijät eivät hallitse puheilmaisua – jälleen kerran puhe on sössöttämistä ja tuhnaamista, eikä kaikista sanoista saa selvää, vaikka elokuvateatterin äänentoista on aivan riittävän kovalla. Elokuva on kuvattu Virossa, kuvat toimivat.
kari.naskinen@gmail.com
Maria Åkerblom tuli laajemmin tutuksi jo 1980 Jussi Kylätaskun ja Radioteatterin kuunnelmassa Maaria Blomma, joka sittemmin on esitetty kolmessa teatterissakin. Siinä korostuivat se hurmos ja ihmeparannukset, joihin Maria sai seuraajansa uskomaan. Zaida Bergrothin ohjaamassa elokuvan keskiössä on voimakas Maria, jolla kuitenkin on heikotkin kohtansa.
Elokuvassa Marian toimimista Jumalan sanansaattajana kuvataan vain kahdessa lyhyessä kohtauksessa: Maria pannaan vuoteeseen ohuen viltin alle, huoneeseen kokoontuvat hänen opetuslapsensa odottamaan jotain tapahtuvaksi (kuvassa) ja sitten tapahtuukin, kun Maria alkaa huutaa ja sätkiä kuin hullu. Selvä se, viesti enkeleiltä oli tullut.
Maria syntyi 1898 Raaseporin Snappertunassa, näki ensimmäiset enneunensa jo 14-vuotiaana ja alkoi pitää unisaarnoja 19-vuotiaana. Kokkolaan hän muutti 1917. Kokkolan seudulla alkoivat asiat kuitenkin mennä pieleen. Mariaa syytettiin kirkkolain rikkomisesta ja yhden ampumistapauksenkin takia hän oli oikeudessa. Tämän jälkeen Maria ilmoitti lähtevänsä seurueineen kohti Luvattua maata. Välietapiksi tuli Helsinki, eikä Marialla luultavasti ollut tarkoituskaan viedä katrastaan Jerusalemiin asti. Helsinki oli hänen kannaltaan varmempi paikka hankkia omaisuutta, ja niin hän sai hankituksi yhteisön lahjoitusvaroilla peräti Villa Toivolan hienon huvilan Seurasaarentie 1:stä lahkonsa asuinpaikaksi.
Marian maallinen puoli tulee elokuvassa hyvin esille. Hän nautiskelee kalliita juomia, käyttää hienoja hajuvesiä ja käy Helsingin keskustassa ostelemassa kauniita vaatteita. Yhdessä kohtauksessa Maria tarkastelee tilikirjaa adoptioisänsä Eino Vartiovaaran kanssa: ”Tuolta 60 000 markkaa, myi hevosensa, tuolta tuli 120 000 markkaa...”
Vartiovaara oli 34-vuotias varakas metsänhoitaja, joka omistautui Marian herätysliikkeen tukemiseen niin tosissaan, että otti 20-vuotiaan Marian kasvattityttärekseen. Elokuvassa ei tehdä perusteellisempaa selkoa Marian ja Einon suhteesta, mutta yhdessä kohtauksessa Maria ainakin vakuuttaa lääkärintodistusta heiluttaen olevansa neitsyt. Kuitenkin Vartiovaara pani vaimonsa lopulta eristykseen lukkojen taakse.
Elokuvan alkuteksteissä sanotaan, että tarina on fiktiivinen, mutta ihmiset oikeita. On oikeastaan hassua, miksi joitakin asioita muutetaan elokuvassa kokonaan toisenlaisiksi, kun niiden oikea laita kuitenkin tiedetään.
Zaida Bergroth on sanonut, että hänen tarkoituksensa oli päästä mahdollisimman lähelle haavoittuvia henkilöhahmoja: ”Halusin myös leikitellä tarinan sadunomaisilla elementeillä sekä myös pinna alla piilevällä kauhulla. Kesän valo ja kauneus – ja toisaalta suljettujen ovien takaa löytyvät synkät salaisuudet. Tavoitteeni oli tehdä intensiivinen ja jännittävä elokuva, joka kiehtoo ja koskettaa.”
Muutamista jännittävistä tapauksista huolimatta elokuva ei ole kuitenkaan mitenkään vauhdikas eikä varsinkaan viihteellinen.
ELÄMÄN JA KUOLEMAN
LÄHETTILÄS
Hämeenlinnan naisvankilassakin Maria oli kahdeksan vuotta yllytyksestä murhaan ja väärästä valasta, minä aikana hän johti lahkoaan kirjeitse. Samassa oikeudenistunnossa 1927 oli Vartiovaara tuomittu 12 vuodeksi kuritushuoneeseen samoista syistä.
Porvoon hiippakunnan piispa Gustav Björkstrand valmisteli 1960-70-lukujen vaihteessa väitöskirjaa Maria Åkerblomista ja tämän perustamasta uskonlahkosta ja olisi halunnut haastatella myös Mariaa, mutta tämä torjui kaikki haastattelupyynnöt. Väitöstilaisuuden lähestyessä Björkstrand sai Åkerblomin asianajotoimistolta kirjeen, jossa häntä uhattiin oikeusjutulla ja isoilla vahingonkorvausvaatimuksilla. Tohtoriksi hän åkerblomilaisuudesta väitteli 1976, eikä oikeusjuttua tullut. Maria Åkerblom kuoli Helsingissä 82-vuotiaana 1981 ja Björkstrand kirjoitti hänestä vielä kirjan Elämän ja kuoleman lähettiläs (Schildts, 2011).
Mariaa esittää elokuvassa Pihla Viitala. Vaikuttaa osuvalta tulkinnalta hermoheikosta ihmisestä, vaikka hankalahan näistä on paljon mitään sanoa, koska näyteltävää esikuvaa ei mitenkään tunne. Elokuvan Maria ei kuitenkaan ole erityisen vetovoimainen, karismaattinen, jollaisia tällaiset lahkonjohtajat varmaan todellisuudessa ovat. Vartiovaaran vaatimattomassa roolissa on Tommi Korpela.
Vaikka Kylätaskun kuunnelmasta on melkein 40 vuotta (Yle Areenassa sitä ei ole), se on jäänyt mieleeni erityisesti Marian aikaansaaman hurmoksen ansiosta. Siinä oli sellaista suurta Jumalan kosketuksen tuntua, jota tässä elokuvassa ei ole.
Elokuvan tärkeimmät henkilöt ovatkin uskossaan kiihkeä Salome (Satu Tuuli Karhu) ja hänen Villa Toivolaan houkuttelemansa katutyttö Malin (Saga Sarkola). Teini-ikäinen orpotyttö Salome on elämää kokematon maalaistyttö, jolle Maria on kuin enkeli itse, kunnes aivan lopussa muutakin paljastuu. Malin taas on jalat maassa oleva samanikäinen tyttö, joka vetää puoleensa, mutta ei osaa peittää halveksuntaansa eikä vilpillisyyttään. Malin sanoo Salomelle olevansa ateisti ja Malinin puheista jää joitakin sirpaleita Salomenkin mieltä piinaamaan, ja vähitellen näyttää järki voittavan.
Mutta voi että taas ottaa päähän, kun nuoret naisnäyttelijät eivät hallitse puheilmaisua – jälleen kerran puhe on sössöttämistä ja tuhnaamista, eikä kaikista sanoista saa selvää, vaikka elokuvateatterin äänentoista on aivan riittävän kovalla. Elokuva on kuvattu Virossa, kuvat toimivat.
kari.naskinen@gmail.com
