torstai 27. joulukuuta 2018

Moraalisesti ja opillisesti virheetön päiväkirja

Kun on syönyt kolme kiloa kinkkua, pitää ainakin joululahjakirjojen lukeminen aloittaa kevyimmästä päästä. Siksi otin ensimmäiseksi arviolta 70 grammaa painavan Leikkimielitautisen päiväkirjan, jonka on kannen ja nimiölehden perusteella kirjoittanut menestynyt nuortenkirjailija Kalle Veirto. Viimeiseksi luettavaksi jää painavin, Aarne Tarkaksen elämäkertakirja.

Veirron kirja on siinä mielessä hieman epäilyttävä, että takakannessa esitellään kirjoittajaksi Kalle Vierto, Kärkölässä syntynyt ruotsinsuomalainen kirjailija, joka opiskeli Tampereen kauppakorkeakoulussa sählyä 1970-luvulla, työskenteli Etelä-Suomen sotilasläänin toimittajana ja kieltäytyi osallistumasta Finlandia-palkintohiihtoon. Tulee mieleen, että onko Vierto samanlainen henkilö kuin Janne Valkeeniemi, joka kirjoissaan ainakin lukijan mielessä sekoittuu paikoin lääkäri Jyrki Joensuuhun. Kaiken lisäksi Veirto/Vierto ilmoittaa, että hän esittää pitävänsä päiväkirjaa, jossa ei mikään ole aitoa.

Tästä huolimatta päiväkirja on luotettavaa luettavaa, koska sen on kustantanut Markku Laitisen Imprimatur-kustannus. Laitinen pitää myös Aleksis K -kirja-antikvariaattia Rautatienkadulla Lahdessa. Luotettavuuden takeena on latinankielinen imprimatur-sana, joka tarkoittaa esimerkiksi roomalaiskatolisen kirkon piirissä moraalisesti ja opillisesti virheetöntä, eikä tällaisessa imprimatur-tekstissä ole mitään kyseenalaista ainakaan teologisessa mielessä. Jumalasta ei kirjassa mainita mitään, sen sijaan Jean-Claude Juncker saa kiitosta siitä, että hänessä on jotain inhimillistä, dokaaminen, sitä jotain mitä puuttuu hänen johtamastaan sääntelykoneistosta. Veirron omasta dokaamisesta päiväkirja paljastaa paljonkin, mutta vaikka en Veirtoa kovin hyvin tunne, niin epäilen, että näiltä osin päiväkirja koskettelee nimenomaan Viertoa.

Keskeisin asia päiväkirjassa on kuitenkin urheilu, ja Veirto/Vierto paljastaa, että näin pitää ollakin, koska päiväkirjanpitäjä on lahtelainen: Lahti on puolikarkea työläis- ja urheilukaupunki, eikä se kirjallisuuskaupunkina ole muiden mielestä minkään väärti.

Suurin osa päiväkirjan sivuilla olevista lahtelaisista ihmisistä on piilotettu salanimien taakse intimiteettisääntelymääräysten takia, enkä niistä monta tunnistakaan, ainoat ehkä ovat maanläheisen marxilaisen sivistyksen lahtelainen tukipilari MKT Koksi (Markku Koski) sekä kirjailijakollegat Timo Santapaperi Nastolasta (Timo Sandberg) ja Suurhumanisti Joker (Jouko Tallimäki).

Karttulan Kivan päättelen olevan Veirron puoliso, Lahden Radion toimittaja Tuija Veirto. Ilmeisesti hän on syntyisin Karttulasta, mutta Kiva-niminen urheiluseura toimii Karstulassa, ja tästä yhdistelmästä on syntynyt Karttulan Kiva.

Kansallisen sarjatason poliitikoista eniten saa mainintoja Urputtava Orava, jota pilkataan oikeallakin nimellä Ville Niinistö. Hänen jokainen repliikkinsä alkaa sanoilla ”Ruotsissa tämä on hoidettu paremmin…” ja päättyy tuomioon ”häpeällistä”. Urputtavan Oravan pikkuveli on Petteri Orpo. Samaan sukukarttaan ei mahdu ultratärkeä rautalapio Li Andersson, jonka puolue ei enää koskaan saa eduskuntavaalien äänistä yli kymmentä prosenttia - ”tästä vaikka vitosen veto”.

Imprimatur-teologia tulee esille vain Juha Sipilän yhteydessä: ”Syvältä kumpuavaa kristillisyyttä osoittaen hän lupaa joka jaksossa Kempeleen talonsa milloin kellekin. Ensin enkeleille, sitten pultsareille ja lopulta Putinin saunaporukalle, kunhan tuovat viinat itse.

Päiväkirjan sivuille osui myös Harkimon ja Jungnerin poliittisen Nyt-liikkeen perustaminen. Se ei ole poliittinen, mutta uudistaa politiikan toimintatapoja, nostaa teholukua ja imee internetin munaa. Tämä sanonta liittyy vanhaan Vierron tuntemaan lahtelaiseen sananlaskun: ”Jokainen imee sitä munaa, josta saa parhaat maut.”

Antti Rinteestä Veirto on päiväkirjaansa kirjoittanut, että tämä Harmaakarhu kulkee kylillä ja toreilla jakamassa seuraavan hallituksen rahoja – sulle kymppitonni, sulle satanen, sä saat koko miljoonan ja eläkeläisiltä verot veks!

Yhtenä kesäaamuyönä Rinne soitti ja pyysi, että Veirto/Vierto palaisi demareiden taakse yhteiseen rintamaan. ”Voisin kirjoittaa puolueelle arkikielisen ideologian. Lupasin miettiä asiaa.”

Urheilussa pääasia on jalkapallo. Pahin takaisku tuli keväällä 2018 Amsterdamissa, jossa neljän päivän aikana kukaan ei kysynyt mistä Veirto tulee, eikä hän näin ollen päässyt ollenkaan puhumaan Jari Litmasesta. Minulle kävi samalla tavalla muutama vuosi sitten, kukaan ei ottanut jalkapalloa puheeksi, mutta kun yhdessä huumebaarissa aloin selata jotain urheilulehteä, siinä oli vanha kuva Ajaxin joukkueesta ja eturivissä oli Petri Tiainen – repäisin talteen ja liimasin omaa päiväkirjaani.

Tällaisista kansainvälisistä asioista Veirto ottaa esille ohimennen myös pakolaispolitiikan. Hän oli lukenut Etelä-Suomen Sanomista sitaatin Demokraatti-lehdestä, jossa joku Pirjo-Gunnar Plösövits-Högh varoitti Suomen demareita iloitsemasta Ruotsin demarien tiukentuneesta maahanmuuttopolitiikasta. Ovat kuulemma eri mittaluokkaa. Veirto: ”Röh! Tarvitseeko ongelmat saada yhdenvertaisiksi ennen kuin saa viisastua ja parantaa politiikkaa?”

Rattoisaa luettavaa 170 sivua. Katalonian kunniakonsulin Kalle Vierron osuus jää kuitenkin arvoitukselliseksi. Koska Kalle Veirto joka tapauksessa on kirjailija, puhutaan päiväkirjassa myös kirjailijoista. Jos kirjassa olisi nimihakemisto, eniten sivumerkintöjä saisivat luultavasti Väinö Linna, F.E. Sillanpää ja Juha Siltala.

kari.naskinen@gmail.com