Babylon Berlinin keskeinen tekijä on uuden saksalaisen elokuvan merkittävimpiin nimiin kuuluva Tom Tykwer, joka meillä tunnetaan ainakin elokuvista Juokse Lola! (1998), Parfyymi (2006), Pilvikartasto (2012) ja Kuninkaan hologrammi (2016). Käsikirjoitus pohjautuu Volker Kutscherin romaaniin Der nasse Fisch (2008), ja tähän sarjaelokuvaan musiikinkin säveltänyt Tykwer.
Babylon-Berliinissä eletään kuin viimeistä päivää. Nyt kuitenkin tiedetään, että tuon ajan Berliinissä elettiin varsinaisesti aivan uutta päivää, ja viimeiset päivät koittivat sitten kymmenkunta vuotta myöhemmin. Seksiä, huumeita, vallankumouksellisuutta. Paljon tapahtuu esimerkiksi kaupungin suosituimmassa yökerhoporttolassa, 1926 avatussa Moka Eftissä Leipziger Strassen ja Friedrichstrassen kulmassa. Siellä esiintyy Svetlana Sorokina (kuvassa), joka päivän tullessa siirtyy juonittelemaan kommunistien kanssa.
Kaduilla liehuvat punaiset liput mielenosoituksissa. Kommunistinen puolue KPD on perustettu 1918 ja se on kymmenen vuotta myöhemmin vahvimmillaan. KPD:n päämaja on Karl-Liebknech-Hausessa, jossa nykyisin on Die Linken puoluetoimisto. Saksan työläisten kansallissosialistinen puoluekin on jo toiminnassa ja jäsen nro 55:n Adolf Hitlerin Mein Kampf on ilmestynyt, mutta tämä puoli politiikasta on ainakin tv-sarjan alkuvaiheissa melko pimennossa.
Toistaiseksi Hitlerin nimi on mainittu vain kerran sivumennen kahden nuoren miehen keskustelussa Wannseen uimarannalla. Kun Fritz sanoo, että vallankumous sallii joukkoteloitukset, kysyy Otto, että "kuka niin sanoo, Hitlerkö”; Fritz vastaa, että ei kun Stalin. Berliinissä Hitler onkin vielä tuolloin jokseenkin tuntematon, sillä hänen natsipuolueensa on näkyvämmässä asemassa vasta Münchenissä.
Pahempana nimenä on esillä Stalin. Toinen hyväkäs Trotski piileskelee maailmanvallankumouksesta haaveilleen Istanbulissa. Siellä Trotski odottaa ratapihalle Berliiniin jumiin jäänyttä kultalastia, joka on saatu keploteltua Neuvostoliiton puolelta rajan yli Saksaan.
Pelkkää politiikkaa Babylon Berlin ei kuitenkaan ole. Miespääosassa on komisario Gereon Rath, joka on siirretty Kölnistä Berliiniin. Tarkkaa syytä siirtoon en ole saanut selville, mutta yksi tärkeä tehtävä on ainakin päästä selville Kölnin ylipormestariin ja Preussin valtioneuvoston presidenttiin Konrad Adenaueriin kohdistuneesta kiristyksestä. Kiristyksenä käytetään valokuvaa, jossa Adenauer pelehtii kahden huoran kanssa, ja Rath etsii alkuperäistä valokuvanegatiivia.
Berliinissä Rath on sijoitettu siveyspoliisiin, jossa hänen esimiehenään on Bruno Wolter, joka itsekin käy sikailemassa Moka Eftissä. Rathilla on henkilökohtaisena ongelmana sotatrauma, joka aina välillä puhkeaa vaikeisiin kohtauksiin. Niistä selviää morfiinilla, jota helposti saakin. Rath pääsee mukaan myös poliisin murharyhmän tutkimuksiin, kun Spreejoesta löytyy kidutettu ruumis. Sitä kautta Rath ujuttautuu myös emigranttivenäläisten piireihin. vallankumouksen ja salakuljetusten maailmaan.
Babylon Berliniä voidaan katsoa eräällä tavalla ruotsalaisten Agneta Pleijelin ja Ronny Ambjörssonin näytelmän Berliini järjestyksen kourissa (1970) jatkona. Se kertoo siitä järjestyksestä, jonka kourissa KPD:n perustaneet Rosa Luxemburg ja Karl Liebknecht 1919 vangittiin ja muutaman tunnin kuulustelujen jälkeen teloitettiin. Näytelmä esitettiin heti tuoreeltaan Helsingin kaupunginteatterissa (Rosa = Liisi Tandefelt, Liebknecht = Paavo Pentikäinen).
Babylon Berlinissä ei järjestyksen kourissa tarvitse olla. Kaikki on vapaata. Vaan ei kestä monta vuotta, kun meininki muuttuu…
Babylon Berlin on komeasti tehtyä elokuvaa. Ulkokohtauksia varten on Babelsbergin studioille rakennettu valtavat määrät katuja ja rakennuksia. Joidenkin tietojen mukaan kysymyksessä on kallein Euroopassa tehty sarjaelokuva, 40 miljoonaa euroa. Näyttelijät ovat erinomaisia ja käsikirjoitus sisältää niin paljon yksityiskohtia ja terävää vuoropuhelua, että tyhjäkäyntiä ei ole. Suomessa katsotaan nyt ensimmäistä tuotantokautta (8 jaksoa), toinen kausi tulee perään (8 jaksoa) ja kolmannen kauden kuvaukset alkanevat kohta. Sarjan ovat tuottaneet Saksan paikallisten yleisradioyhtiöiden yhteistyöyhtiö ARD ja englantilainen maksutelevisioyhtiö Sky.
Tämä on hienoin saksalainen sarjaelokuva sen jälkeen, mitä on tehty Edgar Reitzin Kotiseudun (1984, 1993, 2004) jälkeen.
kari.naskinen@gmail.com
