Elävien kuvien varhaisen historian tunnetuin pätkä on Lumièren veljesten puoli minuuttia kestävä Juna saapuu asemalle (1895). Kun Mosfilm teki Anna Kareninan (1967), piti studioiden alueelle rakentaa jäljitelmä
siitä rautatieasemasta, jolle Pietarin-junat tulevat, ja junat tietysti
asemaraiteille kulkemaan. Käsikirjoituksesta elokuvan ensi-iltaan kului lähes
viisi vuotta. Enää ei elokuvia tällä tavalla tehdä. Teknisesti tai
suuruudeltaan vaativimmat kohtaukset ja ainakin niiden taustat tehdään
digitaalisesti tietokoneruudun äärellä istuen suitsait.
Mosfilmin Anna Karenina kuvattiin 70 mm:n värifilmille eli siitä tuli laajakangaselokuva. Dvd- ja tv-esityksissä tämä hienous kuitenkin aina karsitaan pätkimällä molempia reunoja niin, että tv-ruutu saadaan täytettyä myös pystysuunnassa. Hienoa näissä dvd-bokseissa on kuitenkin se, että monesti niiden lisämateriaaleissa on kaikenlaisia harvinaisuuksia, kuten esimerkiksi tässä nyt filmiotoksia Leo Tolstoista.
Tolstoin Anna Kareninasta (1875-77) on tehty kai toistakymmentä elokuvaa, lisäksi muutamia minisarjoja televisioon. Kun taas kerran katsoin Mosfilmin tuottaman, Alexandr Zarhin ohjaaman elokuvan, niin onhan se toista luokkaa kuin Hollywoodin tähtituotokset. Neuvostoliittolaisessa elokuvassa mennään sillä tavalla pintaa syvemmälle, että kysymys ei ole pelkästään Anna Kareninan, hänen miehensä ja kreivi Vronskin rakkausdraamasta. Läsnä on myös Tolstoin elämänfilosofia ja yhteiskunnallispoliittinen ajattelu, jota tuovat esille Annan veli Stepan ”Stiva” Oblonski ja Konstantin Levin.
Varsinkin Oblonski vaikuttaa melkeinpä Tolstoin alter egolta. Oblonski on inhimillinen ihminen virheineen kaikkineen, mutta pystyy myös katumaan sekä pyytämään ja antamaan anteeksi. Tolstoihan oli aikansa suurimpia ajattelijoita, jonka vuorisaarnamainen hyvyydentavoittelu meni niin pitkälle, että se sai kirkonkin suuttumaan ja asettamaan Tolstoin kirkonkiroukseen. Syy oli perimmältään siinä, että Tolstoi ei pitänyt Jeesusta Jumalan poikana, vaan ”pelkkänä” profeettana ja johdattelijana.
Tolstoi oli eräänlaista anarkisti suhteessa valtioon ja kirkkoon. Tolstoi piti kirkon tapaa siunata hallitsijoita ja sotia kristinuskon hengen vastaisena. Samoin hänen mukaansa kaikki mystiset ja järjenvastaiset menot, kuten ehtoollinen, vain peittivät Jesuksen todellisen sanoman, joka on lähimmäisenrakkauden toteuttaminen arjessa. Kirkko oli Tolston mukaan hukannut Jeesuksen hyväksyessään ja oikeuttaessaan maallisen väkivallan. Vannoessaan väkivallattomuuden nimeen Tolstoi sai ajatustensa seuraajaksi Mahatma Gandhin ja Suomessa mm. kirjailija Arvid Järnefeltin. Tolstoi oli selvästi vallankumouksellinen jo ennen Leniniä ja kumppaneita, mutta hänen ideologiaansa ei kuulunut täydellinen kommunistinen kumous, mutta esimerkiksi maaorjuutta vastaan Tolstoi puhui ja kirjoitti jyrkästi.
Myöhemminkin tolstoilaisuus on vaikuttanut. Kirjallisuudentutkijat ovat sitä mieltä, että esimerkiksi Väinö Linna sai vahvasti vaikutteita Tolstoin Sodasta ja rauhasta (1865-69)
Mutta vielä Anna Kareninasta: rakkauksiensa kanssa kamppaileva Anna Karenina saa Tolstoilta sympatiaa. Zarhin elokuvassakin tämä tulkitaan hyvin selvästi: Annan rakkaus on niin suurta, että hän luopuu kaikesta muusta sen hyväksi. Vronski taas paljastuu lopulta huithapeliksi, jolle tärkeintä ei sittenkään ole rakkaus, vaan menestyminen muussa seurapiirien ja bisnesten touhuilussa. Tämä tosin on vieläkin enemmän esillä Tolstoin romaanissa, jossa Vronski ei ole yhtä hieno, aristokraattinen herrasmies kuin elokuvassa.
Oman tahattoman (?) lisänsä Annan ja Vronskin suhteeseen tuo se, että näitä rooleja esittävät kuvassa näkyvät Tatjana Samoilova ja Vasili Lanovoi olivat aikaisemmin olleet naimisissa keskenään.
Mielenkiintoinen roolivalinta on seurapiiriprinsessa Betsy Tverskoin kohdalla: häntä esittää Neuvostoliiton suuriin balettitanssijoihin kuulunut Maja Plisetskaja, joka vuonna 2015 kuoli 90-vuotiaana. Suomen kansallisoopperassa hän kävi tanssimassa Joutsenlammessa elokuvan ensiesitystä seuranneena vuotena (ja kävi kolme kertaa muulloinkin).
kari.naskinen@gmail.com
Mosfilmin Anna Karenina kuvattiin 70 mm:n värifilmille eli siitä tuli laajakangaselokuva. Dvd- ja tv-esityksissä tämä hienous kuitenkin aina karsitaan pätkimällä molempia reunoja niin, että tv-ruutu saadaan täytettyä myös pystysuunnassa. Hienoa näissä dvd-bokseissa on kuitenkin se, että monesti niiden lisämateriaaleissa on kaikenlaisia harvinaisuuksia, kuten esimerkiksi tässä nyt filmiotoksia Leo Tolstoista.
Tolstoin Anna Kareninasta (1875-77) on tehty kai toistakymmentä elokuvaa, lisäksi muutamia minisarjoja televisioon. Kun taas kerran katsoin Mosfilmin tuottaman, Alexandr Zarhin ohjaaman elokuvan, niin onhan se toista luokkaa kuin Hollywoodin tähtituotokset. Neuvostoliittolaisessa elokuvassa mennään sillä tavalla pintaa syvemmälle, että kysymys ei ole pelkästään Anna Kareninan, hänen miehensä ja kreivi Vronskin rakkausdraamasta. Läsnä on myös Tolstoin elämänfilosofia ja yhteiskunnallispoliittinen ajattelu, jota tuovat esille Annan veli Stepan ”Stiva” Oblonski ja Konstantin Levin.
Varsinkin Oblonski vaikuttaa melkeinpä Tolstoin alter egolta. Oblonski on inhimillinen ihminen virheineen kaikkineen, mutta pystyy myös katumaan sekä pyytämään ja antamaan anteeksi. Tolstoihan oli aikansa suurimpia ajattelijoita, jonka vuorisaarnamainen hyvyydentavoittelu meni niin pitkälle, että se sai kirkonkin suuttumaan ja asettamaan Tolstoin kirkonkiroukseen. Syy oli perimmältään siinä, että Tolstoi ei pitänyt Jeesusta Jumalan poikana, vaan ”pelkkänä” profeettana ja johdattelijana.
Tolstoi oli eräänlaista anarkisti suhteessa valtioon ja kirkkoon. Tolstoi piti kirkon tapaa siunata hallitsijoita ja sotia kristinuskon hengen vastaisena. Samoin hänen mukaansa kaikki mystiset ja järjenvastaiset menot, kuten ehtoollinen, vain peittivät Jesuksen todellisen sanoman, joka on lähimmäisenrakkauden toteuttaminen arjessa. Kirkko oli Tolston mukaan hukannut Jeesuksen hyväksyessään ja oikeuttaessaan maallisen väkivallan. Vannoessaan väkivallattomuuden nimeen Tolstoi sai ajatustensa seuraajaksi Mahatma Gandhin ja Suomessa mm. kirjailija Arvid Järnefeltin. Tolstoi oli selvästi vallankumouksellinen jo ennen Leniniä ja kumppaneita, mutta hänen ideologiaansa ei kuulunut täydellinen kommunistinen kumous, mutta esimerkiksi maaorjuutta vastaan Tolstoi puhui ja kirjoitti jyrkästi.
Myöhemminkin tolstoilaisuus on vaikuttanut. Kirjallisuudentutkijat ovat sitä mieltä, että esimerkiksi Väinö Linna sai vahvasti vaikutteita Tolstoin Sodasta ja rauhasta (1865-69)
Mutta vielä Anna Kareninasta: rakkauksiensa kanssa kamppaileva Anna Karenina saa Tolstoilta sympatiaa. Zarhin elokuvassakin tämä tulkitaan hyvin selvästi: Annan rakkaus on niin suurta, että hän luopuu kaikesta muusta sen hyväksi. Vronski taas paljastuu lopulta huithapeliksi, jolle tärkeintä ei sittenkään ole rakkaus, vaan menestyminen muussa seurapiirien ja bisnesten touhuilussa. Tämä tosin on vieläkin enemmän esillä Tolstoin romaanissa, jossa Vronski ei ole yhtä hieno, aristokraattinen herrasmies kuin elokuvassa.
Oman tahattoman (?) lisänsä Annan ja Vronskin suhteeseen tuo se, että näitä rooleja esittävät kuvassa näkyvät Tatjana Samoilova ja Vasili Lanovoi olivat aikaisemmin olleet naimisissa keskenään.
Mielenkiintoinen roolivalinta on seurapiiriprinsessa Betsy Tverskoin kohdalla: häntä esittää Neuvostoliiton suuriin balettitanssijoihin kuulunut Maja Plisetskaja, joka vuonna 2015 kuoli 90-vuotiaana. Suomen kansallisoopperassa hän kävi tanssimassa Joutsenlammessa elokuvan ensiesitystä seuranneena vuotena (ja kävi kolme kertaa muulloinkin).
kari.naskinen@gmail.com
